Kuusissakymmenissä oleva mies istuu akasian varjoon ja hymyilee. Vaimo kantaa vieraille paahdettuja maapähkinöitä ja istuu syrjemmälle. Kello on yhdentoista, ja perheen työpäivä on jo pitkällä. Aamulypsy on ollut viideltä, nyt lehmät laiduntavat ja isännät saavat levätä.

Magoye on perinteistä maidontuottaja-aluetta: Sambian Eteläprovinssissa on niin kuivaa, että esimerkiksi maissi ei viihdy täällä hyvin. Lehmät sen sijaan viihtyvät, sillä täällä ei ole tsetsekärpäsiä. Alueen tonga-heimo onkin kuuluisa karjastaan, ja Magoyen osuuskunnalla tuntuu menevän hyvin.

John Mweemba on yksi Magoyen meijeriosuuskunnan varakkaimmista tuottajista ja toimii osuuskunnan visionäärisenä varapuheenjohtajana. ”Sambiassa ei tuoteta vielä tarpeeksi maitoa kotimaan tarpeisiin. Mutta minun mielestäni me voisimme hyvin tuottaa enemmän”, Mweemba sanoo.

Kauppa käy

”Kaikki maito on tervetullutta”, selittää osuuskunnan puheenjohtaja Mweemba S. Aapeda. ”Osa tuottajista kävelee viidestä kuuteen kilometriä suuntaansa joka päivä 10 litran maitotonkan kanssa.”

Aamupäivät ovat kiireisiä osuuskunnan keräyspisteessä. Tavallisesti puoleen päivään mennessä kylmäsäiliöön on kertynyt 2 000 litraa maitoa. Osuuskunnan rämisevä lava-auto vie maidon lahjoituksina saaduissa metallitonkissa Parmalatin keräyspisteeseen, josta se kuljetetaan meijeriin pääkaupunkiin Lusakaan.

Magoyen osuuskunnassa on reilut 200 aktiivista maidontuottajaa. Osalla on vain yksi tai kaksi kantturaa, mutta rikkaimmilla – kuten Mweemballa ja Aapedalla – reilut kolmekymmentä. Keskimääräistä kuukausituloa miesten on vaikeaa arvioida, sillä seurakunta on niin sekalainen.

Osuuskunta ostaa maidon jäseniltään noin 22 sentillä litra ja kuorii päältä neljä senttiä hallintokuluihin ennen kun maito myydään eteenpäin Parmalatille.

”Parhaimmillaan tuotto voi olla jopa kaksi miljoonaa kwachaa (370 euroa) kuussa”, John Mweemba arvioi. ”Köyhimmät tuottajat joutuvat tyytymään kuivalla kaudella 50 000:een (9 euroa).”

Tulot ovat kohtuulliset, ja suuri osa osuuskuntalaisista pystyy lähettämään lapsensa kouluun maidon turvin. Sambiassa minimipalkka on noin sata euroa, joka on myös kaupungeissa työläisen keskiansio. Hyvärotuinen vasikka maksaa kuitenkin neljä miljoonaa kwatchaa, mikä tarkoittaa tavalliselle maajussille neljän vuoden säästämistä.

Maitoa myös positiivisille

”Joka lauantai täällä parveilee paljon ihmisiä”, John Mweemba selittää ja viittaa pihamaalleen. Hän jakaa maitoa aidsiin sairastuneille kerran viikossa.

”Meillä on täällä paljon tartunnan saaneita, jotka eivät enää pärjää omillaan”, hän sanoo hiljaa käyttäen kainoa kiertoilmaisua maan syville hiv-luvuille.

Hyväntekeväisyys ei miellytä kaikkia, ja Mweemba onkin kuullut useasti, että maidon antaminen pois on huonoa bisnestä.

”Mutta en ymmärrä, maitohan menee ihmisille, jotka sitä tarvitsevat ja juovat. Ei se silloin ole pois kaatamista”, mies filosofoi.

Mweemban iso tontti on kokeiluja täynnä: hän kehittää samaan aikaan niin komposteja, rehun säilöntää kuin laiduntamismenetelmiä ja jalostaa sivussa karjaa. Opit jaetaan toisille viljelijöille, samaan tapaan kuin maitoa naapuruston hiv-positiivisille. Täysin pyyteetöntä auttaminen ei ole, sillä osuuskunnan väki on lähes kirjaimellisesti samassa veneessä.

”Parmalatilla on kolme maksuluokkaa maidon laadun mukaan”, kertoo puheenjohtaja Aapeda. ”Koska meillä on vain yksi säiliö, joudumme sekoittamaan kaikkien tuottajien maidon, joten toistaiseksi kaikki maito joudutaan myymään B-hintaluokassa.”

Tämä kannustaa osaavampia tuottajia parantamaan koko osuuskunnan maidon laatua. Haaveena on nostaa kaikki tuotanto A-luokkaan. Sekään ei välttämättä jatkossa riitä takaamaan toimeentuloa.

Vapaakauppa huolettaa

Sambia neuvottelee muiden Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden tavoin alueellisista vapaakauppasopimuksista eli EPA-sopimuksista, joiden on määrä olla valmiita vuoden loppuun mennessä.

Osapuolet eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kuinka suuri osa kaupasta voidaan jättää pois vapauttamisen piiristä niin, että sopimus on silti kansainvälisten kauppasopimusten mukainen. EU:n mukaan osuus on 20 prosenttia, eteläisen ja itäisen Afrikan neuvotteluryhmän tavoitteena on korkeampi luku.

Elleivät maitotuotteet ole sensitiivisiksi määriteltyjen tuotteiden listalla, avautuvat Sambiankin markkinat eurooppalaiselle tehotuotannolle. Listan laatiminen on suuri ponnistus ryhmässä, johon kuuluu varsin erilaisia maita.

Jos maitotuotteet päätyvät alueen yhteiselle listalle, suodaan maille siirtymäaika, jolloin näiden tulee valmistautua avoimeen kilpailuun. Tällä hetkellä puhutaan 10-20 vuoden pituisista siirtymäajoista.

Brittijärjestö Oxfamin arvioiden mukaan eurooppalaisia lehmiä tuetaan reilulla kahdella eurolla päivä. Se hämmästyttää sambialaistuottajia.

”10 000 kwachaa joka lehmälle? Se on kyllä todella paljon”, John Mweemba huudahtaa. Se on saman verran kuin tavallinen maidontuottaja saa siitä kymmenestä litrasta maitoa, jonka hän lypsää käsin ja kantaa päivittäin meijerille.

Etelä-Afrikan maito meni jo

Afrikan talousmahti Etelä-Afrikka allekirjoitti vapaakauppasopimuksen EU:n kanssa 1997, sopimus astui voimaan vuonna 2000. Sopimuksen seurauksena alueiden välinen kauppa on kasvanut merkittävästi.

Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, muistuttaa tutkija Brendan Vickers eteläafrikkalaisesta Insitute for Global Dialogue -tutkimuslaitoksesta.

”Maataloustuotteet kilpailevat vaikeissa oloissa. Euroopan tuettu tuotanto on jo pakottanut eteläafrikkalaiset tomaatit, naudanlihan ja jauhot markkinoilta, vaikka kauppaa ei ole vielä kokonaan vapautettu.”

Myös maitosektori romahti vapaakauppasopimuksen seurauksena. ”Dumppaus vie markkinat nimenomaan pienviljelijöiltä, suurille tuottajille tällaisista sopimuksista on hyötyä.”

Sambialainen unelma

John Mweemba, Mweemba S. Aapeda ja muut meijerin johtohahmot ovat jo vanhoja miehiä. He eivät ole lypsäneet koko ikäänsä, vaan tehneet työuransa kaupungissa.

Nyt he ovat toteuttaneet monen sambialaisen unelman palata maaseudun rauhaan vanhoilla päivillään. Autojen melun sijaan kanat kuopsuttelevat pihalla, lehmät mylvivät. Sähköä ja juoksevaa vettä ei välttämättä ole, päivät ovat pitkiä – mutta ilmeisen leppoisia.

Unelmaansa toteuttavat kaupunkilaiset antavat osansa Sambian maaseudun kehitykselle. Koulutettuina he osaavat vetää kehittämishankkeita asiantuntevasti ja harkiten, ja heillä on pääomaa kehitellä tuotantoa.

John Mweembakin on kuullut, että Sambia neuvottelee Euroopan kanssa kauppasopimusta. Häntä pelottaa mitä tapahtuu, jos Sambia avaa ovensa.

”Maito antaa meille elämän, ja meillä on mahdollisuus pitkäaikaiseen kehitykseen. Jos nämä neuvottelut nyt estävät tämän, me olemme hukassa. Meillä on täällä toimivat rakenteet, mutta epäilenpä, että tuotanto romahtaa, jos markkinat käyvät tulvimaan.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007