Larissa Bruun
Afrikan öljypalmua viljellään sen hedelmistä saatavan öljyn vuoksi.

Palmuöljy – nicaragualaisten suussa ”palma” – kuulostaa täydelliseltä ratkaisulta köyhyyden kanssa kamppailevalle rannikkoalueelle, jossa on kasville sopiva kostea, trooppinen ilmasto.

Palmuöljy on tuottoisin biodieselin jalostukseen sopivista öljykasveista. Ympäristöjärjestö WWF pitää palmuöljyä lupaavana biopolttoaineena, jonka avulla voidaan saavuttaa jopa 60 prosentin kasvihuonekaasupäästöjen vähennys verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin. Samaan aikaan järjestö kuitenkin varoittaa, että tuotantoon liittyy usein ympäristöongelmia. Istutusten tieltä raivataan muun muassa maapallolle elintärkeää sademetsää.

Puolestapuhujat kertovat palmuöljytuotannon merkitsevän työpaikkoja, varallisuutta ja tieyhteyksiä köyhdytetyille kansalaisille. Vastikään virkakautensa päättänyt ex-presidentti Enrique Bolaños risti bioenergian ja biopolttoaineiden valmistuksen ”kansalliseksi strategiseksi intressiksi pahassa energiapulassa painivalle maalle”.

Käytännössä tuotanto vaikuttaa kuitenkin köyhdyttävän paikallisia yhteisöjä entisestään.

Osuuskunnasta suuryritykseksi

Kukra Hill, 18 000 asukkaan kunta, on tahtomattaan muuttunut eräänlaiseksi testipaikkakunnaksi Atlantin rannikolla. Öljypalmua on viljelty alueella pian jo 10 vuoden ajan.

Vuonna 1999 Kukra Development Foundation -säätiö osti palmuviljelmät 200 perheeltä, joilla oli oma Palma-niminen osuuskunta. Omistajista tuli kehnosti palkattuja työntekijöitä ja Palmasta yksityisomisteinen osakeyhtiö. Usein reiluun euroon jäävä päivittäinen tilipussi pitää köyhän köyhänä.

”Unelmoin vieläkin usein omasta viljelmästä, omin käsin hoidettujen papujen ja vihannesten mausta”, sanoo Hipólito Ibarra.

Ibarra vuokrasi aikanaan maata kotikunnastaan Kukra Hillistä pienviljelyä varten. Hän sai maan vasemmisto-sandinisteilta 1980-luvulla, vallankumouksen jälkeen. Myöhemmin Ibarra innostui öljypalmusta osana osuuskuntaa, mutta joutui taloudellisesti vaikeina vuosina 1990-luvulla myymään maansa muiden perheiden tavoin suuryritykselle. Vaihtokauppana hän sai töitä ja talon, jossa asuu yhä perheineen.

Larissa Bruun

Hipólito Ibarra unelmoi omasta palmuviljelmästä.

Kunnan pormestari Domingo José Truesdale Hodgson puhuu ”kunnan uhraamisesta” ja ”moderneista keskitysleireistä”. Öljypalmuyritysten maksamat palkat riittävät tuskin kattamaan päivittäisiä riisi- ja papuannoksia pienperheille. Työntekijöiden elinolot ovat ala-arvoiset, ja kaupan päälle tulevat työehtoihin ja -turvallisuuteen liittyvät ongelmat.

”Rahat menevät suoraan omistajille naapurimaa Costa Ricaan”, Truesdale Hodgson toteaa.

”Pääkaupunki on mukana tässä. Managua pitää meistä sen takia, mitä meillä on, ei sen tähden, keitä olemme. Tämä on ihmisten ja ympäristön riistoa. Tässä hyödynnetään häikäilemättömästi rannikon työmahdollisuuksien vähyyttä.”

Monipäinen hirviö

Truesdale Hodgson kutsuu Palma-emoyhtiötä kaksipäiseksi hirviöksi: yksi omistaja, kaksi yritystä. Kukra Development Foundation hoitaa istutuksia. Río Escondido puolestaan prosessoi öljyn.

Larissa Bruun

Oscar Rocha Kukra Development Foundation -säätiöstä kertoo, että yritys omistaa nykyisin noin 7 000 hehtaaria istutettua maata. Viljelmien arvioidaan kattavan noin neljännes kunnan pinta-alasta.

Río Escondido on yrityksistä se, jolla on enemmän tuottoa. Kiitos asemastaan erityistalousalueena, se välttyy maksamasta veroja. Ulkomaista rahaa on houkuteltu maahan lupaamalla vientituotannon alueille vapautus tulleista, tuonti- ja vientimaksuista sekä veroista.

”Nykyisten lakien mukaan tämä vaikuttaa myös kunnan mahdollisuuksiin saada pääkaupunki Managuasta rahaa”, kertoo Truesdale Hodgson.

Kunnat saavat valtiolta rahaa käyttöönsä osittain sen mukaan, miten paljon alueelta saadaan verotuloja. Suuryhtiön verovapaus köyhdyttää näin seutua kaksinkertaisesti. Pormestari toteaakin, että hänen kuntansa menettää tuplasti – sekä Palman että keskushallinnon rahat kuuluvat hänen mielestään Kukra Hillille.

Larissa Bruun

Casa Quemadan työntekijöiden asuntola. Se sai nykyisen nimensä, ”palanut talo”, sisällissodan vuosina, kun sandinistien majapaikkana tunnettu rakennus sytytettiin tuleen.

Howard uskoo palmaan

Kukra Hillin naapurikunnan Laguna de Perlasin pormestari George Howard ei pidä naapurista kantautuvista viesteistä. Hän on juuri palannut Malesiasta, jossa kävi tutustumassa öljypalmuviljelmiin.

”Tämä on ratkaisu köyhyysongelmaamme”, Howard vakuuttaa. ”Kestää kolmisen vuotta ennen kuin palmu rupeaa tuottamaan, mutta sen jälkeen se on kultasampo.”

Yhden hehtaarin hinnaksi tulee 2 200-3 000 euroa. Howard kertoo, että hehtaari tuottaa ainakin 3-4 tonnia öljyä vuodessa. Tämänhetkisen tynnyrihinnan mukaan hehtaari maksaa itsensä takaisin noin kolmantena vuonna. Juuri nyt Howard etsii lainarahoitusta.

Howard uskoo, että palmuöljylle on kysyntää. Nicaragua kuten muut Keski-Amerikan maat ovat riippuvaisia kalliiden fossiilipolttoaineiden tuonnista. Tarvetta öljylle löytyy myös maan rajojen ulkopuolella. ”Euroopassa on sitouduttu päästöjen vähentämiseen, mikä tulee väistämättä lisäämään biopolttoaineiden kysyntää.”

Finnwatchin tuoreessa tutkimuksessa EU mainitaan maailman suurimmaksi palmuöljyn ostajaksi. Myyjiä ovat suurimmat tuottajamaat Indonesia ja Malesia. Suomessa Neste Oil on aloittamassa öljyn maahantuonnin biodieselin raaka-aineeksi uudelle jalostamolleen.

”Vetemme ovat pahasti saastuneet”, valittaa Teofilio Gutierrez, joka asuu Kukra Hillissä ja on töissä ihmisoikeuksien puolesta taistelevassa kansalaisjärjes-
tössä CEDEHCA:ssa. Pormestari Truesdale Hodgson ja paikalliset asukkaat mainitsevat myös eläin- ja kasvilajien hävinneen, kun sekametsän tilalla on yksilajiviljelmänä vain palmua.

Howard on vakuuttunut, että Laguna de Perlas ei tule toistamaan Kukran virheitä. Hän uskoo, että palmuöljyn tuotanto voidaan toteuttaa sekä kuntalaisten eduksi että luontoa kunnioittaen.