PAULA TOMMILA
Meri saartaa Tuvalua.

Tuvaluun tai sieltä pois ei voi olla kiire. Maan pääatollille Funafutille pääsee lentäen ainoastaan kahdesti viikossa – sään salliessa.

Ainoa kiitorata on päällystetty muutama vuosi sitten, mutta se toimii edelleen pääasiassa jalkapallokenttänä. Riippumattoja keinuu kookospalmujen välissä, ja lähes joka paikkaan näkyvä meri hehkuu turkoosin eri sävyissä. Vain koirilla on kiire katsastamaan uusia tulijoita.

Leppoisasta tahdista huolimatta aika on Tuvalun pahin vihollinen. Litteän ja pinta-alaltaan maailman neljänneksi pienimmän valtion kohtaloksi on koitumassa ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnannousu. Pääosa valtiosta ulottuu alle kahden metrin korkeuteen.

Merenpinnannousua on tutkittu Tuvalun meteorologisella asemalla vuosikymmenien ajan. ”Välillä saamme kahlata töihin”, toteaa aseman johtaja Tauala Katea.

Asemalla tehtyjen mittausten mukaan merenpinta on kohonnut Tuvalussa viisi millimetriä vuodessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se on kolme millimetriä maapallon keskimääräistä merenpinnannousua enemmän, mikä johtuu muun muassa trooppisten vesien lämpölaajenemisesta.

Mikäli merenpinnan nousu jatkuu samaan tahtiin, suuri osa Tuvalusta on peittynyt vedellä jo 50 vuoden kuluttua.

Tuvalun 12 000 asukkaalle on löydettävä uusi koti todennäköisesti jo ennen sitä, sillä varovaistenkin arvioiden mukaan Tuvalu on asumiskelvoton reilun kolmen vuosikymmenen päästä.

Kotina rahtilaiva

Samalla kun vesi valtaa Tuvalun vähäistä maapinta-alaa, se myös syö sitä pois. Mitä korkeammalla vesi on ja mitä suurempi osa maasta on ihmisten käytössä, sitä enemmän eroosio kuluttaa maata. Pysyvä kasvillisuus hidastaisi eroosiota, mutta kaikki mahdollinen maa-ala käytetään viljelyyn tai rakentamiseen.

Toisaalta useimpien kasvien viljely ei onnistu Tuvalussa, sillä kohonnut merivesi on imeytynyt maahan. Tuvalussa ei ole ollut aikoihin myöskään käyttökelpoista juomavettä – kaikki pohjavesi on suolaantunut ja osa myös pilaantunut jäteongelman seurauksena. Talousvesi kerätään katoille satavasta vedestä.

Kaiken lisäksi Tuvalua kutsutaan Tyynellä valtamerellä taifuunien kodiksi. Ilmaston ja meriveden lämmetessä trooppiset hirmumyrskyt ovat lisääntyneet ja voimistuneet, eikä pieni saarivaltio kestä niiden tuomaa painetta. Kovat tuulet ja rankat sateet repivät jo rakennuksia ja tukkivat kulkuväyliä. Myrskynkeskusta ei kuitenkaan ole osunut kohdalle vuosikymmeniin.

Vaikka muuton on kansainväliselläkin tasolla todettu olevan väistämättä edessä, ei tuvalulaisille ole löydetty uutta kotia. He eivät ole ainoita. YK on arvioinut, että maailmassa on tämän vuosikymmenen loppuun mennessä 50 miljoonaa ympäristöpakolaista, ja määrän odotetaan jopa kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä.

YK:n virallinen pakolaismääritelmä ei kuitenkaan tunne ympäristöpakolaisen käsitettä, joten pakolaisstatuksen saaminen ei tuvalulaisilta onnistu. Pakolaiskäsitteen taustalla on ajatus vainotuksi tulemisesta tilanteessa, jossa oma valtio ei kykene tai suostu antamaan turvaa. Entäpä, jos koko valtio jää veden alle?

Pakolaismääritelmään vedoten esimerkiksi Australia on kieltäytynyt ottamasta vastaan ainoatakaan merenpinnannousun takia kodittomaksi jäävää Tyynenmeren alueen asukasta. Uusi-Seelanti tarjoaa vuosittaisessa arvonnassa oleskeluluvan 75 tuvalulaiselle, mutta tällä tahdilla Tuvalun evakuoimiseen menisi 160 vuotta. Viimeisten vuosien arpajaisissa olisi jo kosteat oltavat.

Toiveet uudesta kotimaasta vaihtelevat. Moni haaveilee Uuden-Seelannin työmahdollisuuksista, mutta etenkin vanhemmat ihmiset haluaisivat pysyä Tyynenmeren trooppisilla saarilla. Vaitupun atollin asukkaat ostivat 1970-luvulla Fidziltä pienehkön Kioan saaren, mutta muiden atollien asukkaat eivät ole sinne varsinaisesti tervetulleita.

Useimmat tuvalulaiset nuoret miehet käyvätkin Tuvalun merikoulun ja suuntaavat maailmalle rahtilaiva kotinaan. Parhaillaan pari tuhatta tuvalulaista seilaa maailman meriä.

”Kun merenpinta nousee, minä pysyn laivalla”, toteaa muutaman vuoden merimiehenä työskennellyt Fapaiaga Peifaga Pita, kahden lapsen isä. Merimiehen tuloilla ja isovanhempien tuella on mahdollista elättää Tuvalussa asuvaa perhettä, mutta ulkomaille muutettaessa myös elinkustannukset kasvavat. ”Perheen tulevaisuudesta en vielä tiedä. Toivottavasti lapseni voivat elää ja opiskella jossakin Tuvalun kaltaisessa paikassa.”

Toiset uskovat Nooaan

Osa Tuvalun asukkaista ei edes usko muuton tarpeellisuuteen. Sanoohan Nooa Raamatussa, ettei tulvia enää tule uskovien tielle. Moni Tuvalun kirkon papeista pitää muuttoon valmistautumista kuitenkin yhtenä kirkon tärkeimmistä tehtävistä.

”Meidän on kohdattava maailma ja sen muutokset Raamattu toisessa ja sanomalehti toisessa kädessä”, toteaa pastori Rev Kautoa Molotii. Hänen mukaansa sosiaalisilta ongelmilta ei voi välttyä perherakenteiden muuttuessa ympäristön mukana. ”Nuorille muutoksen hyväksyminen on vanhempia helpompaa.”

Tuvalulaisilla on vahva kansallisidentiteetti, jonka turvin on helppoa pitää yhtä myös vieraassa maassa. Uuteen kulttuuriin on kuitenkin sopeuduttava, eikä seuraavilla sukupolvilla ole juuria muualla kuin uponneessa Tuvalussa, 2000-luvun Atlantiksessa.

Kokonaisen valtion hylkääminen tuottaa ihmisten sijoittamisen lisäksi monia muita ongelmia. Tuvaluun kuuluu suuria merialueita, joiden kalastusoikeuksien myyminen muodostaa merkittävän osan valtion tuloista. Kenelle merialueet ja kalastusoikeudet kuuluvat, jos kaikki tuvalulaiset muuttavat muihin maihin?

Tuvalu on myös YK:n jäsen ja oikeutettu äänestämään kansainvälisistä asioista kuten muutkin itsenäiset valtiot. Merenpinnannousun myötä maailmankartalta ja YK:n jäsenistöstä katoaa kokonainen valtio ennennäkemättömällä tavalla.

”Hei, täällä on vielä ihmisiä!”

Maan hallituksella ei vielä ole selkeää toimintasuunnitelmaa muuton varalle, mutta saarivaltiossa on laadittu YK:n avustuksella kansallinen sopeutumissuunnitelma ilmastonmuutoksen tuomia ongelmia varten. Tarkoituksena on kehittää infrastruktuuria ja asuinoloja siten, että ne kestävät entistä korkeampaa nousuvettä mahdollisimman pitkään.

Tuvalu tuottaa vähemmän kasvihuonekaasuja kuin muut maailman valtiot, mutta kärsii niiden aiheuttamista ongelmista kaikkein pahimmin. Tuvalulaisten mielestä ilmastonmuutoksen aiheuttajien olisi aika ottaa vastuu teoistaan.

Maan hallituksen ympäristöosaston johtaja Enate Evi on huolissaan maansa ongelmien näkyvyydestä kansainvälisillä areenoilla. ”Meidän pitäisi varmistaa, että on olemassa ihmisiä, jotka välittävät meistä. Tärkeintä on koputtaa heidän ovilleen ja huutaa, että hei, täällä on vielä ihmisiä!”

Evi toivoo, että suuremmat maat olisivat valmiita aloittamaan keskustelut Tuvalun tilanteesta ja ihmisten tulevaisuudesta, jotta suunnitelmat ihmisten uudelleensijoittamiseksi voitaisiin laatia hyvissä ajoin.

Ongelmista huolimatta elämä Tuvalussa jatkuu. Lapset ja aikuiset polskivat turkoosissa vedessä, ja koirat jolkottelevat rannoilla. Kaikki haaveilevat kirkkaammasta tulevaisuudesta, Tuvalussa tai muualla.

Sydämessään saarivaltion asukkaat kuuluvat ikuisesti seitsemännelle leveyspiirille, ja moni allekirjoittaa 12-vuotiaan Salona-tytön sanat: ”En halua lähteä minnekään. Tuvalu on paratiisi”.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008