TOMAS STARGARDTER
Jätteet ovat elinkeino sadoille ihmisille Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa. La Chureca -kaatopaikalla voi ansaita noin neljä euroa päivässä keräämällä jätteitä.
Jokseenkin tällaiseksi olen kuvitellut helvetin. Jätevuoria silmänkantamattomiin, taivaalla mustanaan liitäviä korppikotkia. Ihon sisimpiin kerroksiin asti tunkeutuva lemu ja painostava hiljaisuus. Ihmisiä, lehmiä, hevosia ja koiria syömässä roskia ja pilaantunutta ruokaa.
Yön sade on tehnyt jätevuorten päällä mutkittelevista teistä mutaisia. Kaikkein korkeimman kasan laella sadat ihmiset erottelevat puisilla koukkukepeillä jätteitä. Joillakin heistä on pään ja suun peitteenä riepuja, lialta suojaavia hansikkaita ei ole kenelläkään.
He kaikki ovat tekemässä työtä. Kierrätettävän jätteen keräämisestä ja lajittelusta on tullut heidän elinkeinonsa. Päivä päivältä lajittelu on kuitenkin vaikeampaa, sillä niin sanottua laatujätettä tulee kaatopaikalle yhä vähemmän. Nicaraguan köyhyys ja kiristynyt poliittinen tilanne heijastuvat suorimmin juuri La Churecan kaltaisissa yhteisöissä, köyhistä köyhimpien keskuudessa.
Viidakon lait: vahvin voittaa
La Churecan väki myy keräämänsä ja lajittelemansa jätteet kaatopaikalle saapuville jälleenmyyjille. Jätteiden hinta määräytyy painon mukaan. Esimerkiksi muovijätteestä maksetaan yksi córdoba eli kolmisen senttiä libralta. Yksi libra on reilut 450 grammaa.
Franscisco Flores, 40, on kavunnut La Churecan laitamilla sijaitsevasta naapurustosta jätekasan päälle aamuviideltä. Hänellä on puolillaan olevassa säkissä toimistopaperisilppua ja kouluvihkojen osia. Saalis on tänään ollut huono.
”Pitkään aikaan täältä ei ole löytynyt juuri mitään. Paperin lisäksi kerään alumiinia, muovipulloja, savea ja peltiä”, hän sanoo.
Flores tienaa päivässä keskimäärin 120 córdobaa eli noin 4 euroa, joka on nicaragualaisen minimipalkka. Ennen kaatopaikalla työskentelyään mies sanoo olleensa sotilas ja sen jälkeen tehneensä mitä tahansa tielleen osuneita hanttihommia. Kotona on elätettävänä vaimo ja 8-vuotias poika.
”Vaimo tulee joskus mukaani, mutta poikaani en tänne halua. Täällä on liian rankkaa. Täällä on voimassa viidakon ja vankilan lait – vahvin voittaa.”
Kaatopaikalla asuu eniten nuoria ja lapsia
42 hehtaarin kokoisella kaatopaikalla oli alkuvuodesta 120 paperista ja muovista kyhättyä asumusta. Nyt niitä on jo lähes kaksisataa. Katoksissa asuu kokonaisia perheitä, mutta usein myös yksinäisiä. La Churecan asukkaista kolme neljännestä on lapsia tai nuoria.
Yksi yksinäisistä on Yasmil, 20, joka on saanut tänään kokoon puoli säkillistä muovipulloja. Viisi vuotta kaatopaikalla asuneen pojan katse on sekoitus epäluuloa, hätää, surua, turhautumista ja toivottomuutta. Jätteen erottelun lomassa hän vastaa kysymyksiin haluttomasti.
Erimaalaisten kansalais- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen edustajat ovat tuttuja vieraita La Churecalla. Kaatopaikan ihmisten olojen kohentamiseksi työskentelee tällä hetkellä 13 järjestöä, uusimpana espanjalainen AECI. Järjestön tavoitteena on rakentaa kaatopaikan tilalle kierrätyskeskus. Keskuksen odotetaan tulevaisuudessa tarjoavan työtä 700 ihmiselle, ennen kaikkea alueella nyt asuville.
Kierrätettävästä jätteestä syttyi riita
La Churecalle saapuu päivittäin 1 200 tonnia jätettä. Tästä noin 900 tonnia on orgaanista jätettä, kuten ruoantähteitä. Loppu on epäorgaanista, kierrätettävää materiaalia.
Kierrätettävästä materiaalista on tullut yli tuhannen kaatopaikalla asuvan jätteenkerääjän ja noin sadan Managuan kaupungin roskakuskin riidan aihe.
Kysymys kierrätyksestä ja kaupungin jätehuollosta politisoitui maaliskuun jälkeen, kun La Churecan väki järjestäytyi. Jätteenkerääjät syyttivät kaupungin roskakuskeja siitä, että nämä vievät kerääjien elinkeinon valikoimalla roskien seasta laatujätteen ennen sen tuomista kaatopaikalle.
Managuan jätehuolto oli rempallaan yli kuukauden, kun La Churecan väki esti kaupungin jäteautojen pääsyn kaatopaikalle. Sulun aikana kaupungin jätehuolto toimi vajaalla teholla. Osa roskista kuskattiin kaupungin ympäristön pienille kaatopaikoille, mutta suuri osa jätteistä lojui viikkokaupalla katujen varsilla.
La Churecan väki vaati Managuan kaupunkia lupaamaan, etteivät kaupungin roskakuskit anasta rahan arvoista tavaraa itselleen, vaan jättävät laadukkaan jätteen heidän kierrätettäväkseen.
Varapormestari Nery Orochena ei suostunut ehtoihin: ”Meillä ei ole mitään velvoitteita viedä kaatopaikalle laatujätettä.”
Epätoivo lisääntyy päivä päivältä
Kesäkuussa kiista kierrätettävästä jätteestä sai uuden käänteen. Kaupungin palveluksessa työskenteleville roskakuskeille luvattiin palkankorotus, mikäli he suostuisivat jättämään roskat rauhaan.
Palkat saatiin korotettua, mutta laatujätettä ei La Churecalle tule vieläkään.
Kello lähestyy puoltapäivää. Aurinko kaatopaikan yllä on armoton – niin kuin epätoivokin.
”Meitä ei ole olemassa, kukaan ei tosissaan välitä. Jumala ei ole täällä. Yritämme sinnitellä hengissä. Kun lähden täältä tänään, ryöstän ehkä jonkun”, latelee Manuel Angel Suárez, 55.
Mies roikottaa käsissään päivän saalistaan: kassia, jossa on neljä kalan päätä. Siitä saa kalakeiton koko perheelle.
”Olen ammatiltani hitsaaja. Töitä ei ole ollut vuosiin. Minulla on seitsemän lasta. Näyttää siltä, että vielä vanhoilla päivilläni minun täytyy ryhtyä rikolliseksi.”
Suárez huutaa ilmaan kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
”Miljoonia valtion rahoista taskuihinsa laittaneet poliitikot kulkevat vapaina. Mutta kun köyhä varastaa nälkäänsä, hän saa virua linnassa vuosikausia. Miksi?”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008