JOHANNA LATVALA

Milcah Makokha ja Esther Wagoma , jonka sylissä Milcahin esikoinen. Nämä koulutetut luhya- ja kikuju-naiset ovat parhaat ystävykset.

Jemosbei on 25-vuotias nainen, joka on juuri valmistunut yliopistosta, jossa opiskeli uskontotiedettä ja filosofiaa. Hän on etniseltä ryhmältään nandi ja ollut muutaman vuoden naimisissa kisii-miehen kanssa.

He tapasivat adventistikirkossa, rakastuivat ja pian Jemosbei odotti lasta. Onnellisina he päättivät mennä naimisiin. He halusivat sukulaisensa mukaan perinteisiin avioliittoneuvotteluihin ja kutsuivat sulhasen vanhemmat tässä tarkoituksessa vierailulle Jemosbein vanhempien luo.

Jemosbei oli innoissaan. Mies oli hyvin koulutettu valtion virkamies, miellyttävä ja kaikin puolin kunnollinen. Kaiken lisäksi hän kuului samaan uskontokuntaan kuin Jemosbein koko perhe, mikä oli naiselle tärkeää. Kerrottuaan uutisesta vanhemmilleen, Jemosbei joutui kuitenkin järkyttymään. Valinta ei kelvannut. Miehellä oli väärä etninen tausta.

Vanhemmat ilmoittivat, etteivät aikoneet tavata miestä tai tämän vanhempia. Koska perinteisin menoin toimitetut häät eivät tulleet kysymykseen ilman sukujen suostumusta, nuoripari meni naimisiin maistraatissa. Jemosbein puolelta läsnä oli vain hänen serkkunsa, eikä lyhyen tilaisuuden jälkeen juhlittu.

Kaupungeissa seka-avioliitot tavallisempia

Kenia on etnisesti, kulttuurisesti, kielellisesti ja uskonnollisesti monipuolinen maa. Eri etnisiä ryhmiä on kymmeniä, joista suurimmat ovat kikujut, luhyat ja luot. Maaseudulla tietyn etnisen ryhmän ihmiset kansoittavat tiettyjä alueita, joilla puhutaan lähinnä paikallisia kieliä. Ihmiset ovat tekemisissä enimmäkseen omaan ryhmään kuuluvien kanssa.

Sen sijaan kaupunkilaisten naapurit, työtoverit ja ystävät tulevat eri etnisistä ryhmistä. Avioliitot kuitenkin solmitaan usein tietyn ryhmän sisällä.

Oma väitöstutkimukseni käsittelee korkeasti koulutettujen naisten perhe-elämää Nairobissa. Tutkimustyöni mukaan neljäsosa koulutetuista kaupunkilaisista on seka-avioliitossa. Kouluttamattomilla luku on pienempi.

Taustalla on perinteinen ajatus avioliitosta ensisijaisesti perheet ja suvut yhdistävänä sitoumuksena ja vasta sitten yksilöiden välisenä suhteena. Vaikka avioituminen on muuttunut yhä enemmän yhteisöllisestä päätöksestä ja rituaalista yksilölliseksi, suvut ovat vieläkin tärkeässä roolissa avioliittoneuvotteluissa. Niissä sovitaan ennen kaikkea miehen puolelta tulevista avioliittomaksuista, jotka morsiamen lähisukulaiset vastaanottavat.

Kynnyskysymyksenä noituus

Jos puolisoilla on erilaiset taustat, neuvottelut muuttuvat hankalammiksi: puuttuhan heidän väliltään yhteiset perinteet ja kieli. Varsinaisia ongelmia kohdataan vasta silloin, kun sukulaiset eivät hyväksy liittoa, kuten Jemosbein tapauksessa. Varsinkin koulutettujen kaupunkilaisten kohdalla syy vastahakoisuuteen liittyy poikkeuksetta etniseen taustaan.

Jemosbein suhteet vanhempiin elpyivät hieman esikoisen synnyttyä, mutta eivät ole vieläkään palanneet ennalleen. Jemosbei käy vanhempiensa luona harvakseltaan, hänen miehensä ei koskaan. Vaikka Jemosbein appivanhemmat ovat hyväksyneet hänet alusta saakka, hän ei mielellään kyläile miehen kotiseudulla kulttuurieroista johtuen.

Erityisen vaikeaa on se, että kisiit uskovat noituuteen – Jemosbei sen sijaan kasvoi itse yhteisössä, jossa noituuteen ei uskota. ”Mutta heillä päin on noituuteen liittyviä asioita, joita lapselle pitää tehdä, kuten pukea tiettyihin vaatteisiin tai peittää ihmisjoukossa, ja minusta se on todella iljettävää.”

Lisäksi kisiit usein ympärileikkaavat tyttölapset, mitä Jemosbei ei voi hyväksyä. Tämä on kiistanalainen puheenaihe aina, kun hän vierailee miehensä sukulaisten luona.

”Et voi naida ihmissyöjää!”

Ennakkoluulot muita etnisiä ryhmiä kohtaan elävät. Kun eräs korkeasti koulutettu luo-nainen kertoi iäkkäälle äidilleen naivansa luhya-miehen, äiti huudahti kauhistuneena, ”et voi naida luhyaa, luhyat syövät ihmisiä!”

Naimaton kikuju-nainen puolestaan toteaa, etteivät hänen vanhempansa koskaan hyväksyisi luo-miestä, koska kikujumiehet ympärileikataan, mutta luo-miehiä ei. Koska luo-miehet eivät käy läpi aikuistumisriittiä, he pysyvät kikujujen näkemysten mukaan pikkupoikina, jotka eivät ole valmiita avioliittoon.

Seka-avioliittoja vastustetaan myös perustellummista syistä. Ryhmillä on joitakin selviä uskomuksellisia, tapaoikeudellisia ja käyttäytymiseroja, joihin sopeutuminen ei ole ulkoa tulleelle helppoa. Koska naiset yleensä liittyvät avioliiton myötä osaksi miehen perhettä, tilanne on erityisen vaikea juuri heille. Vakaviakin ristiriitoja aiheuttavat muun muassa erilaiset näkemykset lesken perimisoikeuksista tai monivaimoisuudesta.

28-vuotiaalla Margaretilla on kokemusta viimeksi mainitusta. Hän on itse kalenjin ja naimisissa luo-miehen kanssa. Koska mies on varakas ja menestynyt, maalla asuvien sukulaisten mielestä hänen tulisi ottaa toinen vaimo ja tehdä lisää lapsia. Onhan hänellä varaa. Mies on toistaiseksi kieltäytynyt ja sanonut haluavansa vain yhden vaimon. Margaret ei kuitenkaan ole varma, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. ”Luojen sukuyhteys on niin tiivis ja paine saattaa käydä ylivoimaiseksi.”

Parhaassa tapauksessa etnisten ryhmien väliset ennakkoluulot ilmenevät leikkimielisenä naljailuna. Pahimmassa tapauksessa vuosikymmenien katkeruus yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja lohduttomasta köyhyydestä kärjistyy syytöksiksi, jotka kohdistuvat kokonaisiin ihmisryhmiin poliittisten johtajien sijaan.

Irti etnisestä ajattelusta

Seka-avioliitoissa naiset kokevat olevansa miestensä sukulaisten jatkuvan tarkkailun alla. Niin myös Jemosbei. Miehensä suhteen hänellä ei kuitenkaan ole valittamista. Hän kuvaileekin miestään sanoilla ”moderni afrikkalainen mies, joka on tarpeeksi cool”.

Jemosbei on miehensä kanssa päätynyt samaan ratkaisuun, kuin moni muukin seka-avioliitossa elävä: sukulaisten sijaan he ovat rakentaneet ystävien ja naapureiden kanssa omat verkostonsa, joissa etnisellä taustalla ei ole merkitystä.

Kirjoittaja on tehnyt haastattelut väitöstutkimusta varten, jolloin on sovittu, että sukunimet eivät tule ilmi. ”Velvollisuuksia, lojaalisuuksia, konflikteja. Korkeasti koulutettujen naisten perhe-elämää Nairobissa, Keniassa.” Tampereen yliopisto 2006.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2008