PIRJO VIRTANEN
Yawanawa-lapset seuraavat vanhaa shamaania juhlakulkueessa. Ehkäpä kulkueen tytöistä joku unelmoi shamaaniksi tulosta.

Raimunda Putani Yawanawá puhaltaa pitkään rapé- eli nuuskapuhaltimeen. Hänen serkkunsa sulkee silmänsä: nuuska saa ne valumaan vettä.

”Rapé puhdistaa kehoa ja yhdistää tiettyihin luonnon voimiin”, kertoo yawanawa-intiaaneihin kuuluva 28-vuotias Raimunda, shamaani.

Raimunda ja hänen nuorempi siskonsa Katian Hushahu Yawanawá ovat molemmat käyneet läpi vaativan shamaanikoulutuksen. He ovat heimonsa ensimmäiset naispuoliset shamaanit.

Miehinen ammatti harmaantui

Paljon kansainvälistäkin huomiota saaneita yawanawa-intiaaneja on nykyään noin 600. Yawanawat asuvat Amazonian yläjuoksulla, Gregoriojoen varrella.

Tällä alueella shamaanit ovat lähes aina miespuolisia, joten Raimunda ja Katian ovat poikkeuksia.

”Minä ja siskoni halusimme jo nuoresta asti tulla shamaaneiksi”, nyt 28-vuotias Raimunda kertoo.

Yawanawojen henkinen hyvinvointi on shamaanien harteilla, sillä näillä on tietoa luonnon henkien ja esi-isien maailmasta. Henkisyys ilmenee erilaisissa lauluissa ja maalauksissa. Shamaaneja on monenlaisia: jotkut parantavat rukouksella, toiset kasvien avulla, eräät saavat viestejä tulevasta unissa.

Shamanismi on kosmologinen järjestelmä, jonka avulla elämänvoimia yritetään hallita. Shamaanit toimivat pääasiassa yhteisönsä hyväksi kommunikoimalla henkien kanssa, usein erilaisten rytmien, tanssien, mietiskelyn, tai psykoaktiivisten aineiden avustamina. Shamanismia sen eri muodoissaan löytyy ympäri maailmaa.

Yawanawojen, kuten monien muiden Amazonian alueen intiaaniryhmien, ongelmana oli vielä muutama vuosi sitten se, että monet shamaanit olivat hyvin vanhoja. Ennen kun intiaanien omia alueita alettiin perustaa 1970-luvun lopulla, perinne oli pidettävä piilossa, eikä silloisen sukupolven aikaan monikaan omistautunut shamanismille.

Uusi sukupolvi on kiinnostunut etsimään juuriaan.

Ensimmäiset naisshamaanit

Aluksi kahden sisaren päätöstä omistautua shamanismille vastustettiin. Perinteisesti naiset laittavat ruokaa ja miehet käyttävät shamaanien ayahuasca-juomaa ja nuuskaa. Kun Raimunda siskonsa kanssa yritti osallistua shamanistisiin rituaaleihin, se kiellettiin heiltä.

Vähitellen idea tyttöjen shamaani-initiaatiosta kypsyi ja se hyväksyttiin.

”Päätökseen lopulta suostuttiin, koska me olimme tärkeän päällikön tyttäriä, emmekä antaneet periksi”, Raimunda kertoo.

Heidän isänsä sanoi, että hän antaa lapsensa shamaanille, jos tämä antaa heille tietonsa. Shamaanin ääni oli jo heikko, mutta hän suostui koska naiset olivat valmiita.

Kosketus pyhän kasvin henkeen

Shamaaniksi pyrkivän täytyy tehdä lupaus yawanawojen pyhälle kasville, rarëlle. Yawanawoille kasvi on henki, heidän jumalansa. Sen läheisyydessä ei saa puhua eikä sen läheltä kuljeta.

Rarë-kasville omistautumiseen kuuluu eläminen täydellisessä eristyksessä viidakossa, ainoastaan yawanawa-kielen puhuminen ja vuoden erityinen ruokavalio, jossa ei ole suolaa, makeaa eikä lihaa. Myös vastakkaista sukupuolta on vältettävä.

Eristyksissä ololla yritetään syntyä uudelleen: herkistyä luonnon opetuksille ja sen hengille.

Monet miehetkään eivät kykene inititaatiorituaaliin Tytöt olivatkin uteliaita selvittämään, miksi se oli niin vaikea.

Yksi vaikeimmista koettelemuksista on rarë-kasvin mukulan syöminen. Kasvi aiheuttaa erittäin voimakkaan ja pitkän hallusinaatiotilan, jonka uskotaan antavan tärkeää tietoa. Tyttöjen piti ottaa kasvia yhtä paljon kuin miesten.

Sillä oli voimakas vaikutus. ”Siskoni otti kasvia ensimmäisenä ja alkoi hikoilla ja vapista”, Raimunda sanoo.

Tytöt söivät kasvia pikku hiljaa, lisäten aina määrää.

Uuden tiedon lähteellä

Koettelemusten myötä tytöt oppivat myös paljon uutta, kuten parannustaitoja.

”Opetukset eivät ole kirjoissa, vaan luonnossamme”, Raimunda toteaa.

Kerran skorpioni puri häntä, kun hän oli kylpemässä joella. Shamaani käski Raimundaa sulkemaan silmät ja ajattelemaan, että ei tunne kipua.

”Sinun on oltava vahvempi kuin skorpionin antama kipu.”

Tytöt söivät joka päivä vain pienen banaanin ja kalan. Kuukauden jälkeen kyläläiset halusivat tietää, olivatko tytöt vielä hengissä. He olivat luisevan laihoja, mutta eivät halunneet luovuttaa.

Ei paluuta vanhaan

Lopulta Raimunda ja Katia selviytyivät kahdeksan kuukauden mittaisesta vaativasta henkisestä ja fyysisestä testiajasta. Paluuta kylään varjosti se, että tytöt kärsivät nestevajauksesta ja heidän oli hoidettava omaa terveyttään.

Heidän isänsä kuitenkin muistutti, että valitulta tieltä ei voinut palata. He eivät voi tehdä samoja asioita kuin ennen, kuten syödä tiettyjä ruokia, hedelmiä, juoda alkoholia – eikä heillä voi olla miesystävää.

Eristyksen aikana Raimunda ja Katia saivat tietoa uusista lauluista ja maalauksista, jotka ovat tärkeä osa yawanawa-intiaanien hengellisyyttä. Nyt he opettavat niitä muille.

Iholle genipapo-hedelmän mustasta tai urucumin punaisesta väristä tehtäviin maalauksiin panostetaan juhlien aikaan. Niissä yhteisön jäsenet laulavat, tanssivat ja pelaavat perinneleikkejä.

Perinnettä luovasti

Vuonna 2006 Katia ja Raimunda saivat kutsun senaattiin pääkaupunki Brasiliaan. Kansainvälisenä naistenpäivänä heille myönnettiin Bertha Lutz -palkinto, joka on osoitus naisten oikeuksien puolustamisesta. Erityisesti heitä kunnioitettiin siitä, että he uskalsivat muuttaa perinnettä.

Raimunda ja Katia kertovat nuorille, että he ovat kansansa tulevaisuus ja että heidän pitää huolehtia maastaan ja perinteistään.

”On parempi tehdä asioita, jotka ovat meidän. Siksi nuorten ei tulisi juoda alkoholia, vaan he voivat ottaa nuuskaa tai pyhiä juomia. ”

Yawanawat haluavat päättää itse omista asioistaan. Omavaraisuudella he voivat saada enemmän aikaa siihen, mikä on heille tärkeää: kalastaminen, metsästäminen ja oman perinteen jatkaminen.

Yawanawat eivät kuitenkaan halua olla eristyksissä. He jakavat mielellään tietoa elämäntavastaan – vain pyhät tiedot pidetään salassa.

Kylästä maailmalle

Yawanawat ovat aktiivisesti luoneet yhteyksiä ulkomaailmaan. He ovat esimerkiksi myyneet urucum-pensaasta saatavaa punaista väriä kosmetiikkateollisuuteen. Kansainvälinen Aveda-yritys valmistaa siitä muun muuassa huulipunia. Yritys myös rahoittaa kolmen yawanawa-nuoren opiskelua Rio Brancon kaupungissa.

Yawanawat ovat myös kehittäneet oman vaatemerkkinsä. Vaatemallistoa koristavat erilaiset ihomaalauskuviot. Yawanawa-vaatemalliston takana on tunnettu brasilialainen vaatesuunnittelija ja vaatteita on nähty muotinäytöksissä Rio de Janeirossa ja São Paulossa.

Ulkomaisten kontaktien takana eivät ole kansalaisjärjestöt, vaan yawanawa-intiaani Joaquim ”Taska” Yawanawa. 1990-luvun alussa hän päätyi muutamaksi vuodeksi Yhdysvaltoihin stipendiaatiksi. Taska oppi matkalla englannin kielen ja alkoi toimia aktiivisesti intiaaniliikkeessä. Taskan palattua Brasiliaan yawanawat perustivat oman järjestön, joka auttaa heitä kehityksen tielle heidän omilla ehdoillaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008