ANOOP BABANIN KOTIARKISTO
Anoop Babani näkee itsensä mieluiten vapaana putoavassa parrassa.
Meitä Kumppani-lehden toimituksessa oli jo jonkin aikaa askarruttanut muuan mies, joka lähettää kuukausittain, aina ajallaan ja kohteliain kommentein, palstallisen numerouutisia maailmalta. Kyselin, mutta kukaan ei oikeastaan tiennyt, mikä mies tämä Anoop Babani on. Hän oli vaan ”aina” – siis jo viime vuosituhannella – tehnyt Kyllä hippo tietää -palstaansa Kumppaniin.
Aloin jäljittää Herra Hippoa, ja muutaman välikäden kautta sain hippusen tietoa: hän asuu Intiassa ja on todella sydämellinen ja viisas mies. Ajattelin, että hänet olisi syytä tavata.
Mumbai kuhisee kiireestä. Yhdessä sen sadoista miljoonista huoneista mies lukee keskittyneesti erilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä, tutkimuksia, tilastoja. Hän raapustaa kaiken kiinnostavan päiväkirjoihin. Niitä on iso pino, otsikoitu erilaisin teemoin: politiikka, lapsityövoima, nälänhätä, sukupuolten tasa-arvo…
Kuukauden lopussa valkopartainen mies ottaa merkintänsä esille, levittää numerot pöydälle. Hän vertaa lukuja ja tapahtumia keskenään, yhdistää ne toisiinsa.
”Jos yhdessä artikkelissa kerrotaan, että Intiassa on kolme miljoonaa temppeliä tai kirkkoa ja toisessa, että sairaaloita ja kouluja on yhteensä vain kaksi miljoonaa, niin ei liene vaikea ymmärtää, että jotain on vinossa. Ja silti maan hallitus haluaa rakentaa lisää ja lisää temppeleitä”, Anoop Babani, 55, kuvailee.
Intialaiset lehdet julkaisevat Babanin löytöjä. Niistä ei tehdä suuria uutisreportaaseja, sillä Babani haluaa tarjota vastakkainasettelun – vain kaksi tai kolme lausetta. Lukija voi itse päätellä lopun.
”Pienissä kylissä asukkaat alkoivat vastustaa uuden temppelin rakentamista luettuaan lukuni lehdestä. Temppeleitä ei koskaan rakennettu, vaan rahat ohjattiin tär-keämpään”, Babani hymyilee.
Numeroista tarinoihin
Kun Mumbain kiire alkaa väsyttämään, Babani suuntaa hengähtämään Etelä-Goaan, jossa hänen perheensä asuu. Etelä-Goassa on ”henkeä”, josta Babani pitää. Jollei mies olisi ateisti, voisi luulla hänen puhuvan uskonnollisesta kokemuksesta, niin pyhä ja harras on katse hetken ajan. Kenties kyse on yksinkertaisesti siitä, että perheen luona on paras olla.
Varcan rannalla tuulee. Hiekanmuruset tunkeutuvat suuhun ja silmiin. Goassa on kylmin talvi miesmuistiin, 29 astetta plussaa. Babani tulee usein rannalle vinttikoiriensa, Editorin ja Directorin kanssa. Kaksi pienempää koiraa, Frida ja Diego jäävät silloin kotiin. Nyt tuuli on liikaa kestävimmällekin juoksijakoiralle – tai niiden omistajalle.
Babani juo lämmintä maitoteetä baarin suojassa.
Hän sai koulutuksensa talouden alalla ja työskenteli numeroiden parissa Indian Research Institutessa kymmenen vuoden ajan. Sieltä häntä pyydettiin taloustoimittajaksi erilaisiin lehtiin.
Mutta ymmärtääkseen sen, miksei Babanista tullut ihan tavallista taloustoimittajaa, on tiedettävä miehen toinen puoli.
1970-luvun puolivälissä hän oli tuiki tavallinen intialainen yliopisto-opiskelija. ”Intia oli tuolloin poliittisessa hätätilassa, ja ihmisiltä vietiin kaikki oikeudet puhua”, Babani kertoo. Joukko opiskelijoita aktivoitui ja aloitti monimuotoisen underground-toiminnan.
”Silloin minusta tuli rauhanaktivisti ja Intian kommunistisen puolueen jäsen. Ne olivat marxismin ja Che Guevaran aikoja.”
Aktivismi jatkui 80-luvulla, kun uskonnot astuivat taistelukentälle. Intiassa hindut ja muslimit ottivat yhteen rajusti. Rauhanaktivistit keräsivät kärsiville ihmisille rahaa konsertein ja erilaisin projektein, he kuvasivat tapahtumia, kirjoittivat lehtiin ja vetosivat päättäjiin.
Kunnes vuonna 1989 kaikki alkoi kaatua Neuvostoliiton mukana. ”Mietimme, että mikä meni vikaan. Jouduimme kaikki kyseenalaistamaan kommunismin.” Aktivistit hajosivat eri suuntiin, mutta Babanin rauhanasenne säilyi.
Nuo vuosikymmenet olivat tärkeitä. Anoop Babani ymmärsi, että numerot itsessään ovat kaukana todellisuudesta, tylyjä ja kuivia. Hän halusi oppia kertomaan numeroiden avulla tarinoita maailmasta.
”Kaikki numerot voivat olla tarinoita, kun niitä oppii ymmärtämään ja vertaamaan toisiinsa. Ihmisten omalle ajattelulle on hyvä antaa aineksia.”
Viehättävä vapaus
Herra Hipon katse on rauhallinen ja hänen äänensä niin nuori, että voisi ajatella miehen olevan lähempänä kahta- kuin kuuttakymmentä. Babani on ollut oman tiensä valitsija ja kulkija.
Viimeisimmät vieraat kadut – ja herkulliset numerot – löytyivät Yhdysvalloista.
”Vaimoni sai Fulbright-stipendin vuonna 2004. Lähdin mukaan, ja kun vaimoni opiskeli taidehistoriaa, minä matkustin ympäriinsä ja istuin Yhdysvaltain kongressissa tutkimassa tilastoja. Sain sinne ’halfbright stipendin’, vapaan pääsyn.”
Babani otti vuodeksi vapaata töistään Business India -lehdessä, ja antoi parran ja hiusten kasvaa. Vietnamin veteraanit tervehtivät häntä toverillisesti kaduilla ja linja-autoissa.
”Pitkä parta on edelleen unelmani täällä Intiassakin. Se saisi pudota vapaasti – olisi tunne vapaudesta ja huolettomuudesta, positiivisella tavalla”, Babani hymyilee ja lisää, että hänen perheensä ei ole parran esteettisyydestä aivan samaa mieltä.
Vapaus viehättää Babania myös hindulaisuudessa. Hän syntyi Bombayssa hindu-perheeseen, meni naimisiin kristityn naisen kanssa, mutta valitsi itse ateismin. Hänen mukaansa nyky-Intiassa, ainakin suurimmissa ja usein länsimaistuneimmissa kaupungeissa, on helppoa olla hindu ja silti menemättä temppeliin.
”Hindulaisuus on apposen auki ja eri jumalten kirjo hyvin laaja. Ei sitä voi kutistaa. Ihmiset valitsevat laidasta laitaan: yksi jumala voi sanoa, että on hyväksyttyä harrastaa irtosuhteita ja toinen kieltää ne. Ihmiset valitsevat itse.”
Tuohon valinnan ja vapauden ajatukseen Babani selvästi nojaa, niin työssä kuin omassa elämässäänkin. Tämä kaikki vaatii yhteiskunnalta ja ajalta läpinäkyvyyttä – ja se onkin jo kokonaan toinen haaste.
Läpinäkyvyyden tavoite
”Bisnesmies Bombaysta halusi liittyä politiikan maailmaan ja päästä ministeriksi. Hän kertoi julkisesti olevansa valmis hyppäämän poliittisen puoluejohtajansa vuoksi vaikka pilvenpiirtäjän 35. kerroksesta alas. Näin hän osoitti kunnioitusta johtajalleen. Kahden kuukauden päästä samainen puoluejohtaja nimitti miehen ministeriksi.”
Babanin suosikkeja ovat poliitikot, jotka aliarvioivat ja pitävät tavallisia ihmisiä jatkuvasti tyhminä. Suurista puheista ja pienistä teoista löytyy usein ahaa-elämyksiä. Babanin pykimys on paljastaa, näyttää, että kaikki todeksi puettu ei ole totta. ”Omassa työssäni on tärkeintä olla avoin ja kertoa, mistä numerot ovat peräisin.”
Miehen toinen suosikki on media: tutkimalla erilaista uutisointia ja tilastoja löytää helposti tärkeitä yhtäläisyyksiä, jotka auttavat kyseenalaistamaan uutisvirran, johon ihminen törmää päivittäin.
”Pimeiden puolten paljastamisen lisäksi löydän paljon myös hauskaa tietoa.”
Erimoisia numerotarinoita on viimeisten 17 vuoden aikana kertynyt jo niin paljon, että Babania pyydettiin kokoamaan tarinoista kirja. Se hymyilyttää – numeromies saa keskittyä rakkaimpaansa.
”Kun löydän hyviä numeroita, olen innoissani ja on hienoa että muutkin kiinnostuvat. Uskon, että ihmiselle on hyväksi erikoistua ja keskittyä johonkin. Sillä tavalla tietää, että tietää.”
Siinä missä ihmiset ostavat aikaa matkustamalla nopeasti ja kätevästi paikasta toiseen, Babani kulkee nykyään Mumbain ja Etelä-Goan väliä junalla.
”Ennen lensin matkan alle tunnissa, mutta nykyään istun 14 tuntia junassa, jotta voittaisin aikaa. Aikaa kirjoittamiselle.”
Elävä kuva
Tuuli yltyy, hiekka tunkeutuu vaatteidenkin läpi. Kun on kylmä talvi, ihmiset puhuvat vain siitä. Tai kun sairaus vaivaa, puhe on kivussa.
”70- ja 80-luvulla me kaikki uskoimme internationalismiin ja nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaikki puhuvat globalisaatiosta. Mutta silti, ihmiset ovat yhä enemmän paikallisia.”
Babani sanoo, että ihmisillä on Intiassa niin paljon ongelmia kotonaankin, että kiinnostusta tai tietoa laajemmista mailmantapahtumista on vaikea löytää. Babani uskoo, että pelkkien numeroiden ja sanojen sijaan ratkaisu voi löytyä elävästä kuvasta. Hän itse on innokas dokumenttien ystävä.
Posliininen teepannu on tyhjä ja Babani himoitsee tuulesta kotiin, tuhannen dokumenttielokuvan kokoelmansa pariin. Koskaan ei ole aikaa katsoa tarpeeksi.
”Haluaisin vielä oppia yhdistämään numerot elävään kuvaan.”
Dokumentti liittää Babanin myös Suomeen, tai oikeastaan elokuvien ohjaajaan, Iikka Vehkalahteen, jonka mies tapasi Mumbaissa 25 vuotta sitten. Ystävyyden myötä Babani matkusti pohjoiseen.
Suomi oli monella tapaa vastakohta Intialle: maa, jossa paljouden tilalla on tyhjyyttä ja ilmaa.
”Muistan junamatkan Moskovasta Helsinkiin. Kaikkialla oli lunta, pimeää ja paljon mainoksia aidsista, mutta ihmisiä en nähnyt missään. Ja sitten saavuin rautatieasemalle, jossa sielläkään ei ollut ihmisiä. Aseman edessä oli aivan autiota, ei yhtään autoa – vain yksi mies joka odotti punaisissa valoissa.”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008