Reilu kauppa, Utz certif ied, luomu… Vastuullisuudella on kahvibisneksessä nykyään monta nimeä.

Reilu kauppa on Suomessa tutuin. Sertifioinnin saanutta kahvia on Suomessa myyty jo vuodesta 1999. Nyt se on saanut kilpailijan Utz-sertifioinnista, jota käyttää esimerkiksi Pauligin Mundo-kahvi. Samaa sertifiointia käyttää myös Ruokakeskon Pirkka Costa Rica.

Erimerkkisten vastuullisten kahvien markkinoinnissa vedotaan samoihin asioihin. Reilun kaupan nettisivujen mukaan ”Kuluttajille Reilun kaupan merkki tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti kehitysmaissa asuvien ihmisten elämään”. Reilumman kahvikaupan kerrotaan vähentävän köyhyyttä.

Pauligin markkinoinnissa ei suoraan puhuta köyhyyden poistamisesta, mutta siinäkin viitataan sertifioinnin lisäävän tuottajien tuloja. Pauligin mukaan ”Utz Certified tuo hyvinvointia kahvitiloille kestävällä tavalla”.

Kuinka reilu on Reilu?

Eri merkit toimivat erilaisista lähtökohdista, ja ne asettavat erilaisia vaatimuksia viljelijöille ja kahviyrityksille.

”Reilun kaupan lähtökohtana on köyhien tukeminen kehitysmaissa. Tämän lisäksi haluamme myös keskustella kaupan pelisäännöistä ja osoittaa, että kauppa erilaisilla pelisäännöillä on mahdollinen”, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tuulia Syvänen kertoo.

Reilu kauppa asettaa tietyn minimihinnan, jonka alle yritys ei voi ostaa sertifioitua kahvia tuottajalta.

Tällä hetkellä kahvin markkinahinta on suhteellisen korkea, jolloin tuottaja saattaa saada kahvistaan jopa paremman hinnan Reilun kaupan järjestelmän ulkopuolelta. Markkinahinnan romahtaessa Reilun kaupan korkeampi hinta voi kuitenkin olla elintärkeä.

”2000-luvun alussa kahvin hinta oli todella alhainen. Reilun kaupan takuuhinta oli tuolloin kaksinkertainen verrattuna markkinahintaan. Esimerkiksi Nicaraguassa monet kahvinviljelijät tasapainoilivat toivon ja epätoivon rajalla. Monet viljelijät sanoivatkin, että takuuhinta oli syy, miksi he pystyivät jatkamaan tuotantoa”, Syvänen selvittää.

Takuuhinnan lisäksi Reilu kauppa asettaa tiettyjä vaatimuksia kahviosuuskuntien työolosuhteille ja ympäristöstandardeille. Lisäksi osa Reilun kaupan lisähinnasta ohjataan kehityshankkeisiin, esimerkiksi koulujen tai terveysklinikoiden rakentamiseen.

Reilusta kaupasta väitöskirjaa tekevä Joni Valkila Helsingin yliopistosta kuitenkin muistuttaa, ettei Reilunkaan kaupan myönteisiin vaikutuksiin tule luottaa sokeasti.

”Ei ole esimerkiksi näyttöä siitä, että mikään sertifioinneista kohentaisi merkittävästi työntekijöiden asemaa kahvi

viljelmillä. Vaikka Reilu kauppa toimiikin vain pienviljelijöiden kanssa, myös näillä on yleensä jonkin verran palkattua työvoimaa. Reilu kauppa siis auttaa nimenomaan viljelijää eikä työntekijää, joka on vieläkin köyhempi. Kaikista köyhimmät eivät viljele kahvia”, Valkila huomauttaa.

Uusi tulija Utz

Uusin tulokas Suomen vastuullisen kahvin markkinoille on Utz Certified. Sertifiointia käytetään muun muuassa Pauligin Mundo-kahvissa.

Sertifioinnista vastaa järjestö, jonka hollantilainen kahvijätti Ahold perusti yhdessä guatemalalaisten kahvinviljelijöiden kanssa vuonna 1999.

Utzin ajatus on, että kuluttajat haluavat vastuullisesti tuotettua kahvia, mutta eivät ole valmiita maksamaan Reilun kaupan lisähintaa.

Agriculture and Human Values -lehdessä viime vuonna julkaistussa artikkelissa Colorado State Universityn tutkijat toteavat, että Utzin tarkoitus on nimenomaan varmistaa, että nykyisiä työoloihin tai ympäristöön liittyviä standardeja noudatetaan kahvitiloilla. Tarkoituksena ei siis ole kohottaa standardeja.

Pauligin viestintäpäällikkö Leena Miettinen kuitenkin korostaa, etteivät Utzin vaatimukset ole heppoisia.

”Utzilla on erittäin tiukat kriteerit. Vaatimuksena on, että kahvitiloja hoidetaan hyvin. Ammattiosaaminen on tärkeää. Sertifiointi voi myös antaa tuottajille suoran yhteyden ostajiin – he saavat tietoa siitä, mitä ostajat haluavat ja voivat tuottaa parempaa kahvia. Tämä mahdollistaa myös paremmat tulot viljelijöille.”

Miettinen painottaa, että vaikka Utz-kahvissa ei olekaan takuuhintaa viljelijälle, niin sertifioinnin myötä viljelijät voivat kohentaa kahvinsa laatua ja lisätä tuotantoa. Viljelijän tulot lisääntyvät, sillä laadukkaammasta kahvista maksetaan parempi hinta.

Takuuhinta ei ongelmaton?

Tuulia Syvänen kritisoi muita vastuullisia merkkejä siitä, että järjestelmistä puuttuu takuuhinta.

”Muihin sertifiointimerkkeihin ei liity takuuhintaa, mutta niihin liittyvät tietyt vaatimukset. Tällöin voi ajatella, että viljelijöille maksaa vaatimusten toteuttaminen, ja pahimmassa tapauksessa he eivät kuitenkaan saa kahvistaan hyvää hintaa. Tällöin heidän tulotasonsa itse asiassa laskee”, Syvänen muistuttaa.

Voisiko esimerkiksi Utz-sertifioinnista pahimmassa tapauksessa siis olla jopa haittaa, kun hinnan romahtaessa viljelijän pitäisi ylläpitää korkeita standardeja, mutta ne eivät takaisi hyvää hintaa?

”Toki on ikävää, jos kahvin hinta romahtaa. En kuitenkaan pidä sertifiointia sinänsä huonona asiana. Sertifiointi kertoo, että tilalla asiat ovat hyvin. Se osoittaa, että kahvia tuotetaan kestävällä tavalla”, Leena Miettinen vastaa.

Miettinen myös huomauttaa, ettei takuuhinta välttämättä ole ongelmaton.

”Vaarana on, että jos hinta on vakio, laatu kärsii. Tuottamalla sertifioinnin mukaisesti parempilaatuista kahvia viljelijät myös saavat paremmat tulot. Tämä on markkinata-loutta. Sitä paitsi tällä hetkellä kahvin hintataso on hyvä, eikä romahdusta ole odotettavissa”, hän muistuttaa.

Tuulia Syvänen kuitenkin huomauttaa, että myös Reilun kaupan järjestelmässä hinta neuvotellaan tuottajan ja ostajan välillä. Hinta ei siis ole vakio, vaan sertifiointi takaa vain tietyn minimihinnan, jota ei voida alittaa.

Merkkiviidakko hämmentää

”Merkkien lisääntyminen on hankalaa kaikkien kannalta. Kuvittelisin, että kuluttajat ovat hämmentyneitä. Myös tuottajat ovat samankaltaisessa asemassa: he eivät välttämättä tiedä, minkä sertifioinnin valita ja toisinaan he hankkivat useita sertifiointeja”, Joni Valkila toteaa.

Tilburgin yliopiston tutkijat esittävät artikkelissaan World Development -lehdessä, että vastuullisten merkkien lisääntyminen saattaa nakertaa kuluttajien luottamusta merkkeihin. Se saattaa myös heikentää vastuullisia kriteerejä.

The Guardian -sanomalehden mukaan Britanniassa luomutuotantoon on jo kohdistunut tällaista painetta. Suuret kauppaketjut vaativat luomukriteerien alentamista.

”Kolikolla on kaksi puolta. Toisaalta uusien merkkien myötä puhutaan yhä enemmän eettisestä kuluttamisesta. Toisaalta on tärkeää, että säilytetään korkeat standardit. Vastuullisuus ei saisi vesittyä Reilun kaupan ’kevytversioksi’, että tehdään vähän sinne päin”, Tuulia Syvänen pohtii.

Reilua kauppaa on esimerkiksi Britanniassa syytetty toisenlaisesta eettisyysinflaatiosta.

Vuonna 2005 Nestle julkisti ensimmäisen Reilun kaupan pikakahvinsa. Nestle on jo vuosikymmeniä ollut aktivistien hampaissa, ja siihen on kohdistettu laajoja ostoboikotteja, koska sen toimintaa kehitysmaissa on pidetty erityisen vastuuttomana. Nyt Nestle on pyrkinyt kirkastamaan imagoaan korostamalla Reilun kaupan pikakahvinsa eettisyyttä. Reilu kahvi on kuitenkin vain yksi tuote tuhansien joukossa.

”Me sertifioimme tuotteita, emmekä yrityksiä. On toki paljon yrityksiä, joilla on historiassaan vähemmän kunniallisia asioita. Toivoisin kuitenkin, että katsottaisiin eteenpäin. Jos tavoitteena on, että kaikki kahvi tuotetaan eettisesti, miten voisimme pyrkiä siihen tekemättä yhteistyötä maailman suurimpien kahviyritysten kanssa?” Syvänen kysyy.

Maistuuko?

Toimituksen epäviralliset testimaistajat pettyivät vastuullisiin kahveihin. Sekä Meiran Reilun kaupan kahvi että Pauligin Mundo saivat tylyn tuomion.

”Onko tässä edes kofeiinia?” kahvironkeli maistaja kysyy Mundosta.

Meiran Reilun kaupan kahvissa on koemaistajien mielestä makua kenties liikaakin – se on hieman kitkerää. Reilun kahvin tuoksu ei miellytä.

Ainoat myönteiset kommentit sai Mundo. ”Tämä on pehmeämpi. Tämän haluan juoda loppuun”, toinen maistaja toteaa.

Tasapuolisuuden vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi Reilun kaupan valikoimissa on myös tuoreita papukahveja, joista voi itse jauhaa maukasta, vastuullista kahvia.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2008