Sitä aina kuvittelee, että muutos on suurta, äänekästä ja siististi kahteen eri alalajiin mahtuvaa. Ensin ovat ne nopeat ja näyttävät muutokset, jotka lyövät salamana kaiken palasiksi. Niille sallii yllättävyyden.
Hitaat muutokset taas, ne ovat toista maata. Niiden kuuluisi tulla kohti arvokkaasti maata tömistellen. Laahustaa niin näkyvästi, että asiantuntijat, media ja lähimailla asuvat varmasti huomaavat. Varoituskellot jostain kaukaa ensin vähän kilkattaisivat. Sitten asiantuntijat analysoisivat, varoittaisivat ja kertoisivat, mitä tuleman pitää.
Aina muutos ei pidä säännöistä kiinni. Ruoan hinnan nousu, ruokamellakat ja ruokapula ovat vallanneet otsikot, vaikkei niistä vielä kolme kuukautta sitten puhuttu. On absurdia, että jokin olemukseltaan niin hidas kuin ruokapula, pääsee yllättämään.
Joissain maissa hinnannousu on kärjistynyt mellakoiksi, suurimmassa osassa Suomen tapaan jupinaksi kaupan kassalla.
Pääotsikoihin ruoan hinta nousi maaliskuussa, kun Maailman ruokaohjelma WFP varoitti, että hinnannousun takia sillä on vaikeuksia hankkia tarpeeksi ruokaa. Järjestö toimittaa ruokaa hätäapuna maailman kriisialueille.
Sen jälkeen uutinen toisensa jälkeen on puhunut ruoan hinnasta. Yhtäkkiä jokaisella itseään kunnioittavalla taholla on asiasta mielipide. Asiantuntijat toteavat vakavana, ettei tässä näin pitänyt käydä. Syitä ja syyllisiä haetaan, seurauksia ennustetaan. Reagoidaan pontevasti.
Syiden vyyhti on monimutkainen. Ruokavarastot ovat nyt alhaisimmillaan kymmeniin vuosiin. Yhä useammalla ihmisellä on varaa syödä lihaa, ja yhä useamman bensatankin täyte tulee öljynporauslautan sijaan pellolta. Raaka-aineilla keinotellaan. Kaikki muuttavat kaupunkiin, eikä kukaan enää viljele maata.
Maailmanpankki kiirehti laskemaan, että ruokakriisi kääntää kehityksen kelloa seitsemän vuotta taaksepäin ja että eniten kärsivät köyhimmät. Ruokakriisistä kehityksen ansana varoittavat myös järjestöjätti Oxfamin kaltaiset kansainväliset järjestöt.
Ei käsikirjoituksen näin pitänyt mennä. Viime vuosina on kuulunut olla huolissaan lähinnä vesipulasta, ilmastonmuutoksesta ja terrorismista, ja ehkä vähän pakolaisuudesta ja naisten asemasta.
Maanviljely ja ruoantuotanto eivät ole kovin seksikkäitä aiheita – eivät medialle eivätkä järjestöille. Ruokakysymys muistutti taas, ettei se, että jostain ei puhuta tarkoita, että vanhat pulmat olisi ratkaistu.
Ruokajätti hiipi kenenkään huomaamatta nurkalle. Nähtäväksi jää, tuliko se vain hetkeksi pelottelemaan vai aikooko se asettua taloksi.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2008