Kirkolliset pyhät ovat henkistymisen aikaa – tai sitä niiden monen mielestä pitäisi olla: hengen saarekkeita materialistisen tavaranpalvonnan keskellä. Henkisyyden vaatimus korostuu joulun lahjahysterian keskellä, mutta myös hiljaisella viikolla saimme siitä osamme.
Minua on usein askarruttanut se, miten materialismin vastustus yhdistää ihmisiä laidasta laitaan. Mammonan palvontaa vastustetaan kirkon piirissä, mutta myös monet vasemmistolaiset, vihreät ja vaihtoehtoihmiset pitävät materialismia yhtenä aikamme suurimmista vitsauksista. Ja miksei se sitä olisikin: eivätkö katuja tukkivat ökymaasturit ja kaikkinainen merkkituotteiden palvonta ole tavara-fetisismiä räikeimmillään?
”Tavarafetisismillä” on mielenkiintoinen historia. Antropologi William Pietz on osoittanut, että fetissin käsite on peräisin portugalilaisten kaupankäynnistä läntisessä Afrikassa 1500- ja 1600-luvuilla. Eurooppalaiset kauppiaat uskoivat kristinuskon oppien mukaisesti, että tavaraan kiintyminen oli syntistä, ja tässä oli perusta kaupankäynnille. Kun kiintymys esineisiin ei ollut esteenä, he saattoivat vaihtaa laivoja aseiksi, aseita tupakaksi ja tupakkaa sokeriksi. Tästä esineiden palvonnasta pidättäytymisestä seurasi vaihdon myötä tilikirjoihin merkitty voitto.
Eurooppalaisten afrikkalaiset ja amerikkalaiset kauppakumppanit kuitenkin asettivat kaupalle esteitä. He olivat aidosti kiintyneitä omistamiinsa tavaroihin eivätkä ymmärtäneet niiden arvon säilymistä vaihdossa. Heidät täytyi opettaa pois turhuuksien, fetissien, palvonnasta: sielu ei saanut kiinnittyä mihinkään maalliseen. Vasta tämän kristillisen opin sisäistettyään he ymmärsivät luopua kaikesta muusta kiintymyksestä esineisiin kuin rahallisesta.
Nykyään merkkituotteet voivat olla esimerkkejä tavaran palvonnasta, mutta jokseenkin päinvastaisella tavalla kuin materialismin vastustajat uskovat. Harva kai ostaisi Louis Vuittonin laukun pelkästään sen materiaalisen arvon tai aineellisten rakenneosien vuoksi. Merkkituoteen arvo irtautuu materiasta – se muodostuu olennaisesti siitä abstraktista kuvasta, jonka se kantajastaan antaa.
Tämä saa minut ajattelemaan, että seuraavien juhlapyhien aikaan olisi syytä ryhtyä aidoksi materialistiksi ja ottaa etäisyyttä siihen kristilliseen oppiin, että sielu ei saa kiinnittyä mihinkään aineelliseen. Olisi sanottava ei rahalle, imagolle, vaihdolle ja muille abstrakteille suureille ja hiljennyttävä esineiden ääreen iloitsemaan niiden ainutkertaisesta materiaalisuudesta.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2008