TUULA TUISKU HONKANEN

Tämä on nyt vähän noloa.

Ei itse aihe, vaan se, kuinka vähän siitä puhutaan. Silti varmasti jokainen tätäkin juttua lukeva on jo tänään käynyt siellä: vessassa.

Pikkula, huussi, naistenhuone, kylppäri. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nyt sitä on kunnioitettu omalla merkkivuodellakin: tänä vuonna vietetään YK:n julistamaa kansainvälistä sanitaatiovuotta.

Sellaista virallista tahoa, joka arvioisi, kuinka ison osan elämästään ihmiset viettävät vessassa, ei hevin löydy. Lähipiiriltä saa udeltua sen verran tietoa, että kymmenen käyntikertaa päivässä saattaa osua oikeaan, kunhan sallii tarpeeksi ison virhemarginaalin.

Usein ylenkatsottu vessa on kuitenkin terveydellemme tärkeämpi kapine kuin vaikkapa hammasharja. Suuhygieniasta kun ei ole paljon väliä, jos likainen vesi tartuttaa voimat vievän ripulitaudin.

Turhan hyvä ilmastointi

Maailmassa elää 2,6 miljardia ihmistä vailla minkäänlaista käymälää. Väestönkasvu on pitänyt huolen siitä, ettei vessattomien ihmisten lukumäärä ole juurikaan muuttunut viime vuosina. Vessoja eri muodoissaan on tullut lisää, mutta lisää on tullut tarvettakin.

Vaikka käymälää ei ole, tarpeet pitää tehdä – yleensä ulkosalla. Paikallisista tavoista riippuu, mikä paikka missäkin yhteisössä on vessankorvikkeeksi valittu: metsä, ranta tai pellonpiennar. Kaupungeissa vessattomuus on vielä haastavampaa, sillä kasvit eivät tarjoa suojaa eikä luonnon omaa kompostia. Monessa viemäröinnin ulottumattomissa olevassa slummissa käymälän puuttuessa joudutaan turvautumaan muovipussiin.

Sanitaation puute on paitsi epämukavaa, myös terveydelle vaarallista.

Sanitaatiolla tarkoitetaan keinoja, joilla ihmisten ulosteet ja virtsa sekä yhdyskuntien jätevedet kerätään hygieenisellä tavalla niin, etteivät ne vaaranna terveyttä, määrittelee Maailman terveysjärjestö WHO.

Tavoitteena on siis ennen kaikkea ehkäistä tautien leviämistä. Sanitaatio toimiikin tarpeeksi hyvin silloin, kun se tässä tavoitteessaan onnistuu. Hyvän sanitaation kannalta veden yletön käyttö ei ole välttämätöntä, mutta täysin ilman puhdasta vettä se ei onnistu.

Paraskaan tieto ei auta pysymään terveenä, jos tarjolla ei ole tarpeeksi puhdasta vettä juomiseen ja käsihygienian ylläpitoon.

Vesi vie

Juokseva vesi on jo kauan ollut arkea suurimmassa osassa maailmaa. WHO:n ja Unicefin vuonna 2000 kokoamassa koko maail-man kattavassa tilastossa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa juokseva vesi tuli lähes jokaiseen talouteen, samoin viemäröinti. Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa kolmeen neljästä taloudesta tuli vesi sisään, mutta viemäröinti toimi Aasiassa vain alle puolessa, Latinalaisessa Amerikassa kolmanneksessa.

Sanitaatiotilastossa häntäpäätä piti Afrikka, jossa juokseva vesi oli alle puolella, viemäröinti kuudenneksella. Eri Afrikan maiden välillä on kuitenkin huomattavia eroja: vuoden 2004 tietojen mukaan Angolassa vesi juoksee 15 prosenttiin kaupunkikodeista, naapurimaassa Namibiassa 77 prosenttiin. Maaseudulla Angolassa kotihana löytyy vain yhdeltä sadassa, Namibiassa joka kolmannelta.

Ilman juoksevaa vettä ja viemäröintiä ei Suomesta tuttu veteen perustuva sanitaatio ole mahdollista.

Kun vesivessan vetää, lähtee ihmisen tuotos kohti jätevedenpuhdistamoa. Matkaa voi kertyä reippaastikin. Esimerkiksi Kotkan kaupungin alla risteilee 520 kilometriä viemäriverkostoa, Helsingissä 1 600 kilometriä.

Viemäröinti on piilossa maan alla, eikä tavallinen ihminen törmää siihen, ellei viemäröinti satu pettämään. Koneisto on valtava, ja niin myös sen vedentarve. Suomessa Päijänteestä ja Vantaasta riittää hyvin huuhteluvettä puolen miljoonan helsinkiläisen tarpeisiin, mutta toisin on kuivemmissa maissa on toisin.

Ripulin reitti

Ripulitautien sanotaan leviävän likaisesta vedestä, mutta jos ripulien syytä tarkastellaan vähän tarkemmalla seulalla, syyllinen on ihmisen ulosteen joutuminen ruoan tai juoman sekaan. Unicefin mukaan ripulitaudit ovat yhä yksi maailman suurista tappajista: niihin kuolee arviolta 1,5 miljoona ihmistä vuodessa.

Tartunnan aiheuttaja on usein jokin viidestä tekijästä: juoma, ruoka, pelto, sormet tai kärpäset.

Ulosteen käyttö lannoitteena pelloilla puolestaan lisää taudinaiheuttajien määrää ruoassa. Kärpäset, jotka rakastavat yhtä lailla herkullista ruokaa kuin haisevia jätöksiäkin, ovat tehokkaita taudinaiheuttajien levittäjiä.

Parhaiten ketju pysyy puhtaana, jos huolehditaan siitä, että ulosteet pysyvät siististi omassa lokerossaan – oli se lokero sitten vesivessa, huussi tai muu käymälä.

Status vetää

Moneen kehitysyhteistyöhankkeeseen onkin mahdutettu mukaan latriinien rakentamista, ja terveyskampanjoissa on jo vuosikymmeniä muistuteltu hygienian tarpeesta. Ulkomaisin varoin rakennettujen käymälöiden ylläpito ei kuitenkaan ole aina jatkunut itse hankkeiden loputtua.

Varmimmin vessoja jaksetaan hoitaa ja huoltaa, jos ne ovat omia. Mutta mikä saa ihmiset käyttämään rahoja vessan rakentamiseen, jos aina ennen on selvitty ilmankin?

Länsiafrikkalaisessa Beninissä tutkittiin 90-luvulla sitä, mikä saa ihmiset rakentamaan itselleen käymälöitä. Huussin nielemä rahallinen investointi oli suuri, ja moni perhe joutui säästämään hanketta varten kolmekin vuotta.

Haastatteluissa selvisi, että tärkein yksittäinen syy käymälän rakentamiselle ei ollutkaan terveys vaan status: omaa vessaa kun pidettiin merkkinä hyvästä toimeentulosta ja vauraudesta. Käymälä toi mukanaan arvostusta ja asemaa, josta rakentajat uskoivat jälkipolviensakin hyötyvän.

Toki hyvinvointikin oli tärkeä peruste käymälään investoimiseen, mutta toisista syistä kuin mitä terveyskampanjoissa painotettiin. Tärkeimpänä pidettiin sitä, että asioilla oli turvallisempaa ja mukavampaa käydä omassa pihapiirissä kuin kaukana avoimella pellolla. Seinät tarjosivat vähän yksityisyyttä, eikä matkalla tarvinnut pelätä käärmeitä tai rikollisia.

Moni muukin tutkimus on sanonut samaa kuin mitä beniniläiset kyläläiset: terveysvalistus ei välttämättä ole paras motivoija, kun halutaan ihmisten rakentavan itselleen latriineja. Läheltä löytyvä vessa vain tekee elämästä monin verroin mukavampaa.

Vessa on myös turvallisuuskysymys

Käymälän puute vaikeuttaa kaikkien elämää, mutta erityisiä rajoitteita se asettaa tytöille ja naisille, muistuttaa Unicef. Monissa kulttuureissa naisten ja tyttöjen ei ole sopivaa tehdä tarpeitaan niin, että muut näkevät. Jos käymälän suomaa näkösuojaa ei ole tarjolla, voi tarpeilla käydä vain pimeän aikaan. Pimeällä liikkuminen on turvallisuusriski. Hygieniasta huolehtiminen etenkin kuukautisten aikaan on vaikeaa ilman käymälä- ja peseytymismahdollisuuksia.

Käymälöiden rakentaminen koulujen yhteyteen on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi lisätä tyttöjen koulunkäyntiä. Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että käymälät ovat turvallisia.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008