SARA RIGATELLI

”Ei tässä enää ole aikaa leikkiä.”

Francis Kliperin arvio 2000-luvun kyläpe-rinteistä on tyly. Makonde-heimolle aikanaan omintakeiset maskit on jätetty pölyttymään ja naisten huulirenkaat haurastumaan.

”Nykyisin käytämme symboleita korkeintaan kerran vuodessa aikuistumisriitin aikaan. Elämä on niin hankalaa, ettei aikaa ole tuhlattavaksi”, Francis toteaa.

Syvällä Tansanian eteläisen läänin eteläisimmässä kolkassa istuu seitsemän veistäjää. Täältä Tangazosta, makondejen sydänmaalta, lähtevät maailmalle eebenpuiset esineet, jotka koristavat länsimaisia kirjahyllyjä.

Molemmin puolin Mosambikin ja Tansanian rajaa köyhissä kylissä luodaan puutteen ja lian keskellä taidetta, joka on yksi itäisen Afrikan ikoneista. Mangopuun varjossa käy tasainen kalke – niin kuin on käynyt tiettävästi satoja vuosia.

Mustaa puuta, valkoisia unelmia

Filip Chavene nappaa maasta tomuisen taltan. Syntymässä on ujamaa, makonde-töistä kuuluisin.

”Se kertoo siitä, että meidän on tuettava toinen toisiamme. On kunnia veistää perhepuuta, koska se jatkaa esi-isiemme perintöä”, seitsenlapsisen perheen pää pohtii.

Sukupuussa toisiinsa tarrautuneet ihmishahmot muodostavat katkeamattoman kuvion, joka kurkottaa korkeimmillaan pariin metriin. Alimpana ovat vanhimmat sukupolvet, ylimpänä nuorimmat. Myös veistäminen on lenkki ketjussa: käden-taidoissa elää isän opetus.

Swahilinkielinen nimi viittaa 1960-luvun sosialistiseen oppiin, jonka pohjaksi presidentti Julius Nyerere julisti maaseudun perheyhteisöt. Sukupuu on kuitenkin verrattain nuori makonde-symboli. Se on ”modernin aallon” tuotantoa, joka syntyi kun eurooppalainen taidekäsitys törmäsi afrikkalaiseen veistoperinteeseen. Valkoisten tuomisia ovat myös paholainen ja enkeli.

Kilimanjaron-kävijän laukkuun sujahtaa useimmiten klassinen safarieläin tai masai-ukko, mikä näkyy täällä tuhannen kilometrin päässä. Mtwaran seudun artistit vuolevat liukuhihnatyyliin pitkäluisia masai-hahmoja, joilla ei ole mitään tekemistä eteläisen makonde-kulttuurin kanssa.

”Me teemme sitä, mistä turistit tykkäävät. Se on meidän elantomme. Siksi keskitymme pikkuveistoksiin. Matkailijoita miellyttävät myös näyttävät toteemit, mutta ne eivät mahdu lentokoneeseen”, masaihin erikoistunut Antoni Jemsi tietää.

Eebenpuun lumo ja kirous

Eebenpuun pölkyt on etsittävä aina vain kauempaa. Parhaiten veistotöihin soveltuvat satavuotiset puut ovat harventuneet entisestään.

”Ennen tämä tienoo oli pullollaan mpingoa. Nyt joudumme sahaamaan rungon usein jo 40-50 -vuotiaana”, Antoni Jemsi kertoo ja haroo katseellaan versoja.

Liialliset hakkuut ovat tulleet mustanpuun turmioksi. Epäileväisimmät arvioivat, että arvopuuta riittää enää pariksikymmeneksi vuodeksi. Myös hallitus on havahtunut metsien tyhjentymiseen. Hakkuulupien hintoja on nostettu ja luvattomasta kaatamises-ta räpsähtää tuntuvat sakot.

”Tansanian hallitus näkee ongelman. Se ei ole kuitenkaan hyvä uutinen meille. Yhdestä kuutiosta saa nyt pulittaa 25 euroa”, Antoni pyyhkii hikeä otsaltaan.

Vaihtoehtoisiin puulajeihin miehet suhtautuvat nihkeästi. Taiteilijoiden mukaan sekä ostajat että veistäjät vaativat eebenpuuta. Ainutlaatuisten veisto-ominaisuuksiensa, värinsä ja hienosyisyytensä takia kaikki muu olisi sekundaa.

Itse asiassa on harhaanjohtavaa puhua eebenistä, sillä mpingo on tarkkaan ottaen oma puutyyppinsä, joka on ”todellista eebeniä” kiiltävämpää ja kovempaa. Mutta paikallistenkin suussa mustasisuksiset puut taipuvat taajaan ebonyksi. Oikeaoppinen makonde ei myöskään ole syvänmusta vaan tummanruskea. Musta väri on nimittäin peräisin – kenkälankista.

”Cashew-öljyllä saisi kauneimman hohteen, mutta se on kallista ja sitä rahdataan Tansanian ulkopuolelle. Siksi käytämme useimmiten kengänkiilloketta”, ryhmän vetäjä Saidi Lilama sanoo.

”Oma mielipiteeni kyllä on, että veistoksessa saa näkyä puun ruskeus ja taltan jäljet.” Kaikkein luonnonmukaisimpaan versioon jätetään pala vaaleaa kaarnaa merkiksi puun alkuperästä.

Taidokkaat kädet, tyhjät vatsat

Veistotaide ei yksin tuo puuroa pöytään. Aamuisin makonde-miesten taitavat kädet eivät kaiverra puuta vaan maata. Maniokkipellolta ehtii rauhoittua veistohommiin vasta iltapäivällä.

Dar es Salaamista satunnaisesti saapuvilla tukkuostajilla on tapana ostaa teokset viimeistelemättöminä. Pienestä perhepuus-ta tienaa parituhatta shillinkiä eli reilun euron. Mwengen torin sykkeessä urbaanit heimoveljet sitten silottelevat matkamuistot myyntiin – moninkertaiseen hintaan. Bisneksen keskus onkin jossain ihan muualla kuin makonde-kylissä: avokätisimpiä ovat tunnetusti Sansibarin charter-turistit.

Tangazon kylän miehet tietävät pelin hengen. ”Ongelma on, ettei täällä Mtwaran alueella ole markkinoita. Syrjäseuduille ei eksy kukaan”, Saidi suree. ”Mutta täällä on meidän kotimme. Taidevälittäjät ostavat mielellään veistokset täältä, koska he voivat sanoa, että kyseessä on aito makonde.”

Mangopuun alla kalke jatkuu. Ympärillä parveilevat pienet silmäparit varmistavat, että lenkki sukupolvien ketjussa tallentuu niin päähän kuin puuhun.

Afrikan mustaapuuta uhkaa sukupuutto

Mustaapuuta kasvaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Länsi-Intiassa. Eniten sitä esiintyy Mosambikissa ja Tansaniassa.

Mpingo käännetään useimmiten Afrikan mustapuuksi tai Mosambikin eebenpuuksi. Varsinaisella eebenpuulla viitataan nykykielessä Diosporos-sukuun, joka on Dalbergiaan kuuluvaa mpingoa hauraampaa ja matampaa.

Monia eebenlajeja pidetään nykyään uhattuina. Hakkuut ovat kuluttaneet suoria, virheettömiä runkoja, mikä on kuihduttanut puiden geeniperimää.

Puun suojelu esimerkiksi kestävillä hakkuusuunnitelmilla, kaupan säännöstelyllä tai istutuksilla on ollut toistaiseksi vähäistä. Istutusten ongelmana on, että puun kasvu täyteen mittaansa vie 70-200 vuotta.

Ja puupalasta syntyi nainen

Makondet ovat alun perin kotoisin Mosambikista. Heitä elää Tansaniassa arviolta 1,1 miljoonaa ja Mosambikissa noin 200 000.

Varhaisimpia veistoksia ovat naishahmot ja naamiot, jotka esittävät muun muassa odottavaa äitiä. Myöhemmin kuviin tulivat metsästäjät, noitatohtorit ja arkiaskareet.

Legendan mukaan miesolento veisti puusta hahmon, joka muuntui naiseksi. Heidän lapsensa oli ensimmäinen makonde. Jotkut makondemiehet kantavat edelleen kaulassaan naistalismaania karkottaakseen pahoja henkiä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008