MIKKO MARTTINEN
Laban Menufandu on saaren vaari.
Indonesiassa Länsi-Papuan rannikolla sijaitsevan pienen Pulau Insubabin saaren vanhin asukas on Laban Menufandu. Hänet tunnetaan saaren asukkaiden keskuudessa vain nimellä Tete. Se on biakin kieltä ja tarkoittaa vaaria.
Teten jälkeläiset voisivat hyvin lauleskella suomalaista lastenlaulua: ”Vaarilla on saari, se oma saari on. Ai, ai vaaria, kaikilla ei ole saaria, mutta meidän vaarilla oma saari on”.
Eivät he kirjaimellisesti ottaen täysin oikeassa olisi, sillä Tete jakoi Insubabin kolmen veljensä kanssa, kun he muuttivat perheineen aikaisemmin asumattomalle saarelle vuonna 1957.
”Etsimme parempia kalavesiä. Rannikolla kalat olivat jo vähissä, mutta näillä saarilla tilanne on edelleen hyvä”, Tete kertoo.
Upeiden koralliriuttojen ympäröimän Insubabin noin satakunta asukasta saavat yhä elantonsa kalastuksesta. He myyvät saaliinsa isommassa Biakin saaressa.
Insubabissa ei ole sähköä eikä puhelinyhteyttä, ja polttoaineen hinnannousu on vaikeuttanut kulkemista Biakiin. Puutteessa saaren asukkaat eivät kuitenkaan elä, sillä meri ja kookospalmut tarjoavat ravintoa yllin kyllin.
Yksi todiste saaren suotuisuudesta on Teten pitkä ikä. Omien sanojensa mukaan hän on jo 113-vuotias, mutta uudisraivaajan todellista syntymävuotta ei kukaan tiedä.
Vanha mies Tete joka tapauksessa on, sillä hän muistaa hyvin kuinka japanilaiset miehittivät Biakin toisen maailmansodan aikana.
”Japanilaiset pakottivat meidät työhön. Rakensimme siltoja ja varastoja.”
Sodan jälkeen hollantilaiset siirtomaaisännät palasivat Länsi-Papuaan, kunnes vuonna 1969 alue siirtyi Indonesian hallintaan.
”Hollanti oli Indonesiaa parempi vallanpitäjä”, Tete toteaa.
Ennen sotaa Tete elätti itsensä tekemällä metallitöitä. Hän kulki kanootilla kaupustelemassa veitsiä ja kattiloita pitkin Länsi-Papuan pohjoisrannikkoa. Kouluja Tete ei ehtinyt käymään, eikä hän koskaan oppinut lukemaan. Siitä huolimatta niin hänen ainoa poikansa kuin kaikki tämän seitsemän lasta ovat saaneet yliopistokoulutuksen. Sitä voi pitää Länsi-Papuan olosuhteissa poikkeuksellisena saavutuksena.
Tete ei enää merelle mene. Ansaittuja eläkepäiviään hän viettää pureskellen betel-pähkinää talonsa kuistilla ja seuraten saaren elämää.
Oman saaren.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008