”EU-rajavartijat turvaamaan Suomea pakolaistulvissa”, otsikoi Helsingin Sanomat 15.8. 2008.
Kuulostaako tutulta?
Puhe pakolaisten tulvimisesta Eurooppaan on arkipäiväistä uutispuhetta. Sen hyväksyy puolueettomana kuvauksena ilmiöstä pitemmin pohtimatta.
Mutta voivatko ihmiset tulvia? Ja mitä siitä seuraa, kun ihmisistä puhutaan hallitsemattomana luonnonvoimana?
Turvapaikanhakijoita aina liikaa
Pakolaisia kuvattaessa käytetään kielikuvia, joilla yleensä viitataan eläimiin tai tavaroihin, Karina Horsti Helsingin yliopistosta kertoo. Suomalainen media Yleisradiosta Suomen tietotoimistoon piirtää otsikoillaan kuvia vyörymistä Afrikasta Eurooppaan.
Tämä osaltaan oikeuttaa yhä tiukempaa rajanvetoa haluttujen ja ei-toivottujen maahanmuuttajien väliin. ”Turvapaikanhakijat koetaan ongelmallisiksi. Samalla monet maat – Suomi mukaan lukien – kilpailevat maahanmuuttajista”, Horsti kertoo.
”Joissain maissa pyritään kriminalisoimaan niin sanottu laiton maahanmuutto, jolloin rikkeestä tulee entistäkin vakavampi”, Saskia Sassen toteaa.
Sassen on sosiologian professori Columbian yliopistossa Yhdysvalloissa ja johtavia kansainvälisen muuttoliikkeen tutkijoita.
”Pohjoisen valtioiden järjestelmällinen pyrkimys estää työläismuuttajien laiton tulo maahan on uutta. Sitä on toki yritetty ennenkin, mutta se on ollut umpimähkäistä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Euroopan unioni pyrkii asettamaan järjestelmällistä kontrollia kauas unionin rajojen ulkopuolelle pitääkseen ihmiset ulkona”, Sassen selvittää.
Laiton maahanmuutto – eli saapuminen maahan ilman vaadittavia asiakirjoja – yhdistetäänkin mediassa rikollisuuteen.
”Media luo yleistä kriisimielialaa. Ei ole väliä, kuinka paljon turvapaikanhakijoita tulee, se on aina paljon ja liikaa”, Horsti kuvailee.
Kielikuvilla kontrollia
Karina Horsti tutki väitöskirjassaan sitä, miten suomalainen media käsitteli maahan vuoden 1999 kesällä saapuneita Slovakian romaneja, jotka hakivat turvapaikkaa.
Helsingin Sanomat raportoi ”turvapaikanhakijoiden tulvasta”. Yleisradion televisiouutiset puolestaan nosti esille ”romanitulvan” ja ”romanivyöryn”. Silloinen sisäministeri Kari Häkämies puhui sotaisasti slovakeille ehdotetusta viisumipakosta ”aseena”.
”Medialla on tärkeä rooli, sillä sen rakentamalla paniikilla voidaan oikeuttaa hätäiset ratkaisut ja kontrollitoimet. Uutispaniikki oikeuttaa kontrollipolitiikkaa, ja asia käsitetään turvallisuusongelmaksi”, Horsti selvittää.
Esimerkiksi kesällä 1999 Helsingin Sanomat vaati pääkirjoituksissaan viranomaisilta ripeitä toimia ja viisumipakkoa slovakeille.
Toinen näyttävä tapaus oli afrikkalaisten siirtolaisten rantautuminen Kanariansaarille vuonna 2006.
”Espanja halusi, että asia käsitetään nimenomaan Euroopan unionin ongelmana, ja siitä uutisoitiinkin laajasti Euroopassa. Tämä mahdollisti sen, että mobilisoitiin vastaperustettu EU:n yhteinen rajavalvontavirasto Frontex ja käynnistettiin valvontaoperaatio Afrikan rannikolla”, Horsti kertoo.
”Tämä vie tietenkin valtavasti rahaa, ja on näytösluonteista toimintaa. Eihän tällä mitään ratkaista, mutta luodaan mielikuva, että tilanne on saatu rauhoitetuksi.”
Passiivinen sivustakatsoja
Horstin mukaan pakolaisuuden syihin ei uutisoinnissa paneuduta.
”Syntyy mielikuva, että maahanmuuttajiksi pyrkivät lähtevät liikkeelle heiveröisissä paateissaan, koska ovat vähän hölmöjä. Maahanmuuton syvempiä syitä, kuten ilmastonmuutosta, kalastusmahdollisuuksien heikentymistä Afrikassa, aidsia ja muita ei edes havaita. Ei ajatella, että Euroopalla olisi mitään tekemistä näiden kanssa”, Horsti sanoo.
Saskia Sassenin mukaan Euroopassa ajatellaankin usein, että maahanmuutto alkaa vasta EU:n rajalta.
”Vastaanottajamaita pidetään passiivisina sivustakatsojina, joilla ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa.”
Suomessa tämä korostuu, Horsti sanoo.
”Suomella on hieman raja-alueidentiteetti. Täällä ei koeta, että meillä olisi velvollisuus auttaa esimerkiksi Afrikasta tulevia pakolaisia sen takia, että Suomi on pieni ja syrjäinen.”
Suomalaisten asenne juontuu myös siitä, ettei Suomi ole ollut siirtomaavalta. ”Sivistysvaltion velvollisuus on kuitenkin auttaa – ja ilmastonmuutoksesta Suomi on vastuussa siinä missä muutkin maat. ”
Kukaan ei lähde huvikseen
”Yleensä uutisissa haastatellaan poliisia ja rajavartiostoa. Ei pitäisi turvautua vain viranomaislähteisiin, sillä niilläkin on omat intressinsä”, Horsti sanoo.
Horstin mielestä media voisi kantaa vastuuta tuomalla esille myös turvapaikanhakijoiden näkökulman.
”Pitäisi paneutua siihen, miksi ihmiset lähtevät. Näin saataisiin siirtolaisuus näyttämään järkevältä toiminnalta. Ei kukaan lähde huvikseen.”
Totena pidetty, lyhyt ja asiallinen uutinen on Horstin mielestä erityisen ongelmallinen journalismin lajityyppi. Siinä on vaikea tuoda esille taustoja ja selvittää siirtolaisuuden syitä. Reportaaseissa siirtolaisten näkökulmalla on enemmän sijaa.
”Verkkojournalismissa on potentiaalia käsitellä turvapaikanhakua monipuolisemmin. Esimerkiksi BBC:n nettisivuilla siirtolaisuutisten vieressä on joukko linkkejä siirtolaisten haastatteluihin ja taustoittaviin juttuihin. Tämä tietenkin vaatii yleisöltä aktiivisuutta.”
Siirtolaisuuden syyt
Muuttoliikettä on perinteisesti selitetty niin sanotuilla veto- ja työntötekijöillä. Esimerkiksi Afrikan köyhyys työntää ihmisiä lähtemään ja Euroopan vauraus vetää heitä puoleensa.
Saskia Sassen kyseenalaistaa tämän selitysmallin.
”Monet maat ovat pitkään olleet köyhiä, mutta maastamuutto alkaa vasta tietyssä pisteessä. Usein tämä liittyy tapahtumaan, jota kutsun ’sillaksi’ tulevien lähettäjä- ja vastaanottajamaiden välillä.”
Sassenin mukaan pohjoisen vauraat valtiot aiheuttavat itse aktiivisesti muuttoliikettä.
”Maahanmuutto itse asiassa alkaa monikansallisten yritysten johtokuntien kokoushuoneissa ja valtioiden eri virastoissa, jotka jouduttavat taloudellista globalisaatiota eri muodoissaan – tuotannon ulkoistamisesta vapaakauppaan ja maailmanlaajuiseen turismiin”, Sassen selvittää.
Esimerkiksi tuotannon ulkoistaminen halpojen kustannusten maihin luo siltoja rikkaiden ja köyhien maiden välille. Siltoja saattavat hyödyntää myös ne, jotka eivät suoranaisesti ole tekemisissä ulkoistetun tuotannon kanssa.
Karina Horsti muistuttaa, että EU myös tekee tiukalla turvapaikkapolitiikallaan monista siirtotyöläisistä laittomia maahanmuuttajia.
”Jos vaikka senegalilainen pääsee Eurooppaan, hän ei voi lähteä jäykän politiikan vuoksi. Ehkä hän haluaisi ansaita hieman rahaa ja sitten palata kotimaahansa perustamaan yrityksen. Siirtolaisilla on perheet, joiden luokse he haluaisivat palata. Myös heillä on elämä.”
”Kyllähän suomalaisetkin lähtevät muutamaksi vuodeksi ulkomaille töihin ja palaavat sitten kotimaahan. Miksi ajatellaan, että afrikkalaiset olisivat niin erilaisia?”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008