EEVA ANUNDI
Iván Garcia, Sonia Wheelock ja José Saballos myöntävät, että Nicaraguan yhteiskunnallinen tilanne on vaarallinen.
”Olemme jatkuvasti puolustuskannalla. Emme tiedä, millä säännöillä poliisi pelaa, eikä meillä ole selkeää käsitystä hallituksen linjasta”, sanoo Nicaraguan kansalaisjärjestöjen katto-organisaation Coordinadora Civilin Iván García.
García vieraili joulukuussa Helsingissä kollegoidensa Sonia Wheelockin ja José Saballosin kanssa. He puhuivat Maailman kuvalehti Kumppanin haastattelussa Nicaraguan kansalaisyhteiskunnasta, jonka tila on ehkä kehnompi kuin kertaakaan sitten vuoden 1979 sandinistivallankumouksen.
Nykyinen presidentti ja entinen vallankumoussankari Daniel Ortega näet kasaa itselleen rajatonta valtaa.
Ortega on syyttänyt koti- ja ulkomaisia järjestöjä Nicaraguan laillisen vallan horjuttamisesta ja rahanpesusta, ennen kaikkea siksi, että järjestöt ovat arvostelleet maan abortin kieltävää lakia. Hän on takavarikoinut järjestöjen tilikirjoja ja julkaissut epäilyttäviksi luokittelemiensa järjestöjen listoja hallituksen lehdessä. Hän on uhkaillut, painostanut ja pelotellut, ja lisäksi häntä syytetään vilpistä marraskuisissa paikallisvaaleissa.
”Tilanne on vaarallinen”, García sanoo ja korottaa ääntään. Mutta vaarasta huolimatta tilanne on myös toiveikas.
Yhteistä vihollista vastaan
Kansalaisjärjestöt toivovat nyt, että järjestökenttä onnistuisi yhteisen vihollisen edessä kokoamaan rivinsä ja yhdistymään todelliseksi kansanliikkeeksi. Näin on tapahtunut Nicaraguan historiassa ennenkin.
Kansalaisjärjestötoiminta alkoi Nicaraguassa suunnilleen yhtä aikaa sandinistien vallankumouksen kanssa vuonna 1979. Vallankumoukselliset ottivat järjestöt liittolaisikseen ja taistelivat niiden kanssa köyhyyttä vastaan, García muistelee.
1990-luku kuitenkin muutti kaiken. Vuosikymmenen alun vaaleissa valtaan nousi liberaalihallitus. Vallankumous loppui, ja uusi hallitus alkoi kohdella kansalaisjärjestöjä kilpailijoinaan.
Mutta sitten, vuonna 1998, tuli hirmumyrsky Mitch.
Liberaalihallitus ei ollut valmistautunut hirmumyrskyn tuhojen korjaamiseen. Myrskyn jälkeinen avustustyö jäi järjestöjen tehtäväksi. Ne yhdistivät voimansa ja auttoivat kansaa.
Ja ne tekivät sen hyvin, García sanoo. ”Siinä tilanteessa hallituksen oli pakko myöntää järjestöjen työn tärkeys.”
Pelko asettui jo taloksi
Nicaraguan kansalaisyhteiskunta on käännekohdassa nytkin. Ero kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen on se, että järjestöt vierastavat nyt yhteistyötä sekä hallituksen että opposition kanssa – ja joskus jopa toistensa. José Saballos, Nicaraguan Karibian-rannikon autonomisten alueiden yliopiston kansainvälisten suhteiden päällikkö, vertaa järjestöjä atomeihin.
”Kun atomeihin kohdistetaan kovaa painetta, ne poukkoilevat eri suuntiin. Yhtä lailla järjestöjen liittyminen yhteisen asian taakse saattaa kestää kauan.”
Mitä järjestöt sitten aikovat, tai ylipäänsä voivat, kun hallitus pelaa likaista peliä?
”Voimme vain vaatia, että lakeja on noudatettava”, Ivan García vastaa ja viittaa valtaapitävien velvollisuuteen noudattaa säätämiään lakeja. Lisäksi hän painottaa, ettei periksi saa antaa.
Järjestöjen on jatkettava työtään, vaikka pelko onkin jo läsnä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2009