Egyptissä on profeetan syntymäpäivä. Vapaapäivä täytyy ehdottomasti hyödyntää, joten suuntaamme Kairon eteläosiin, Helwanin asuinalueelle.
Aikoinaan Helwan tunnettiin raikkaasta ilmastaan. Keuhkopotilaiden paratiisi houkutteli myös kylpijöitä.
Nyt kaupunginosan maine on kääntynyt nurin. Alue on täynnä presidentti Nasserin rakennuttamia tehtaita – Kairon ilmansaasteiden lähteitä – ja niiden kyljessä kohoavia työläisten asuntoja.
Mutta me emme olleet tulleet haistelemaan Helwanin ilmaa, vaan pällistelemään alueella sijaitsevaa vahamuseota, taiteilija George Abdel Malikin yksityishanketta.
Vuonna 1950 ovensa avanneessa museossa on edelleen viisikymmenluvun tunnelma. Pihaa peittää auringon polttama nurmikko, jolla kohoavat Nasserin, Muhammed Alin ja käsityötaidon jumalan Ptahin patsaat.
Lipunmyyjä kertoo innostuneena, että valokuvia saa ottaa vapaasti. Sisällä ensimmäinen kyltti tosin kieltää valokuvaamisen, niin arabiaksi kuin englanniksi.
Olen kuullut kertomuksia kuumuudessa koomisiksi klönteiksi sulaneista vahapatsaista. Museossa minua odottaa kuulemma transvestiitilta näyttävä teologian opettaja, päätön prinsessa ja zombimaisia Nasserin palvojia, käsivarret lerpallaan.
Kukapa ei haluaisi maksaa 20 senttiä sellaisen näkemisestä!
Virallisen tiedon mukaan museossa on 116 vahanukkea 26 historiallisessa maisemassa. Matka alkaa faaraon ajoilta. Ensimmäisen vitriinin asukit näyttävät varsin hyvinvoivilta. Ehkä ne pysyvät koossa tuulenvireen ansiosta? Kuningatar Kleopatra sen sijaan näyttää omituiselta. Kuolinvuoteellaan myrkkykäärmeen kanssa makaava kuningatar on kietoutunut kellertävään kaapuun, totisena eteensä tuijottaen. Kuolemaa todistavat kamarineito ja ylipappi.
Matka jatkuu kohti kristinuskoa. Peitteen alla piilotteleva Joosef on jätetty yksin kaivoon, ja kristittyjä vainotaan katakombeja muistuttavassa lavasteessa. Heidän välissään nainen laskee Moosesta Niiliin. Kylteissä ei selosteta tapahtumia, mutta eikös kuva kerro enemmän kuin tuhat sanaa?
Seuraavaksi on vuorossa Islam. Islamissa ei saa näyttää profeettoja, joten uskonnon tulo Egyptiin 600-luvulla on kuvattu kirjurimiehellä, joka lukee valtavaa Koraania. Suurmiehiä sen sijaan saa kuvata. Yksi Egyptin historian tärkeimmistä hahmoista on kalifi Oman Ibn al-Fas, joka valloitti Egyptin ja teki siitä melkein kokonaan islamilaisen maan. Museossa kalifi istuu maassa ja hänen kätensä on vääntynyt omituisesti – kenties taistelun tiimellyksessä?
Huomaamme, ettemme ole museon ainoita vieraita. Kolmihenkinen seurue on pysähtynyt ihmettelemään dramaattista näkymää: talonpoika roikkuu hirressä. Kohtaus kertoo vuoden 1906 tapahtumista Denshawain kylässä. Tilanne kyyhkysiä ampumaan tulleiden brittisotilaiden ja niitä kasvattavien kyläläisten välillä yltyi mellakoinniksi ja lopulta neljä kyläläistä tuomittiin kuolemaan.
Historiantunnin jälkeen näyttely kuljettaa vierailijoita egyptiläisten arkeen. On kuvaelmia kyläkoulusta, paikallisesta kahvilasta, haaremista ja itämaisen tanssijan ryydittämästä illanvietosta. Museossa partioiva poliisi tulee kertomaan hymyillen, että kuvata saa. Hänellä ja lipunmyyjällä on selvästi tippi mielessä.
Huikean elämyksen päättää Nasser palvovine kansanjoukkoineen. Yhden naisen peruukki on sen verran elähtänyt, että se lienee kulkenut perintökalleutena ennen päätymistään museoon.
Mutta missä ovat ne kuumuudessa sulaneet käsivarret ja lerpahtanut tunnelma?
Hahmojen läheisempi tarkastelu vahvistaa epäilykseni: vahamuseossa on tehty remonttia. Eihän näitä nukkeja ole tehty vahasta vaan kipsistä!
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2009.