Luonnonvarojen yksityistäminen lisää nälänhätiä, aavikoitumista ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Intiassa se johtaa myös viljelijöiden itsemurhiin.
Luonnonvarojen tilaan taas vaikuttavat maataloudessa sovellettu teknologia ja omistussuhteet.
Intiassa vesi ja luonnon monimuotoisuus ovat olleet yhteistä omaisuutta, jonka vaaliminen on jäänyt paljolti naisille. Yksityistäminen uhkaa tätä järjestelmää.
Sukupolvien ajan jatkunut maasta huolehtiminen on osa kulttuuria, jossa maa tunnustetaan ihmiskuntaa ruokkivaksi äidiksi. Oikeanlainen viljely rakentaa humusta, maaperän hedelmällisyyden sydäntä. Kun maa muutetaan kauppatavaraksi, multa katoaa mielikuvista ja todellisuudesta.
”Missä on maata, sinne tulee taloja, ostoskeskuksia, golfklubeja”, mainostaa ”Uutta Intiaa” rakentava dubailainen yhtiö. Se unohtaa, että missä on maata ja multaa, siellä on myös viljelykasveja, kyliä ja viljelijöitä, joiden enemmistö on Intiassa naisia.
Kun multa vaihtuu betoniin, kylät muuttuvat betoniviidakoiksi, yhteisöt korvataan yhtiöillä ja kuluttajilla ja naistuottajista tulee kertakäyttöhyödykkeitä.
Maan muuttuminen kauppatavaraksi kulkee käsi kädessä maatalouden kemikalisoinnin kanssa. Intia käyttää lannoitetukiin noin 1,4 miljardia euroa vuodessa.
Elävä multa korvataan keinolannoitteilla, jotka tappavat maaperän organismit ja tuhoavat ajan mittaan hedelmällisyyttä ylläpitävät mekanismit.
Naiset ovat asiantuntijoita kierrätysmaataloudessa, jossa ei tarvita ulkopuolisia panoksia. Orgaaninen aines kierrätetään kompostin kautta, ja palkokasvit sitovat typpeä maaperään.
Myös ostettu siemen on ulkoinen panos. Yhtiöiden omaisuudeksi muuttuneista siemenistä tehdään itämiskyvyttömiä, jotta viljelijöiden on pakko ostaa niitä joka vuosi. Siementen sekä kemiallisten lannoitteiden ja tuholaismyrkkyjen hankinnasta kertynyt velka on pääsyy itsemurhaepidemiaan, joka jättää jälkeensä velkaantuneita ja maattomia leskiä. Kemikaalit myrkyttävät maan ja ihmisruumiin, ja yhtiöiden kauppaamat siemenet tuhoavat monimuotoisuuden sekä viljelijöiden vapauden.
Laki kieltää viljelijää käsittelemästä siemeniä yhteisenä hyvänä ja antaa valtiolle oikeuden hyväksyä ja lisensoida lajikkeet. Viljelijöiden on hankittava valtion hyväksyntä ”pakollisen” rekisteröinnin vuoksi. Syyksi sanotaan laadunvalvonta, mutta tuloksena on viljelijöiden kehittämien korkealaatuisten lajikkeiden tuho. Lisensointi epää viljelijöiltä oikeuden perinteisiin siemeniinsä ja pakottaa heidät riippuvaisiksi yhtiöiden tarjonnasta.
Intian hallitus yritti ajaa siemenlain läpi 2004. Toteutimme laajan väkivallattoman kampanjan julistaen, että siementen säästäminen ja jakaminen on velvollisuus – ei rikos – jonka täyttäisimme vastakin.
Viljelijöiden itsemurhat ovat selvässä yhteydessä kalliisiin tuotantopanoksiin ja riippuvuuteen niistä. Intian valtion ainoa reaktio on kuitenkin ollut lisätä luotonantoa.
Jokaiselle yhtiöiden kauppaamalle tuotantopanokselle löytyy naisviljelijöiden ja maan tarjoama vastine. On myös selvää näyttöä siitä, että luomuviljely on kemiallista viljelyä halvempaa ja tuottavampaa. Lisäksi se pitää ruokaturvan naisten käsissä.
Yhtiöt jahtaavat vain voittoja. Kun viljelijät velkaantuvat ja menettävät maansa, sekin muuttuu yhtiöiden monopoliksi. Kestämätön viljely ja yhtiöiden monopoli vahvistavat toisiaan, kuten myös kestävä viljely ja yhteisomistus.
Biologinen yhteinen hyvä lakkautetaan patenttien avulla. Elävien organismien patentointi on Maailman kauppajärjestön Trips-sopimuksen ydin. Esimerkiksi neempuu, basmatiriisi ja vehnä ovat joutuneet alkuperäisen luontoa koskevan tiedon anastuksen ja patentoinnin, biopiratismin, kohteeksi. Koska patentti antaa haltijalleen yksinoikeuden käyttää, tuottaa ja myydä tuotetta tai prosessia, siementen patentointi estää niiden käytön yhteisenä hyvänä.
Kestävä maatalous voi perustua vain kestäviin oikeuksiin, jotka kuuluvat viljelijöille ja kansalle, eivät yksityisille yhtiöille. IPS.
Kirjoittaja on intialainen tutkija ja aktivisti, joka on erikoistunut naisten oikeuksiin ja ympäristökysymyksiin.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2009.