Geoffrey Gurrumul Yunupingu: Gurrumul
Skinnyfish
Kauneus voi joskus tuntua peräti shokeeraavalta. Australian aboriginaalien Gumatj-klaaniin kuuluvaa laulajaa ja laulujentekijää Geoffrey Gurrumul Yunupingua ensi kertaa kuullessa se vaara uhkaa. Ainakin jos mielessä kummittelee Australian aboriginaalien perinnemusiikki, jota Gurrumulin laulut eivät ensituntumalta muistuta pätkän vertaa – ei mitään didjeridoon mörinää tai kirkkaasti rytmiä paukauttelevia puukeppejä tai näillä main aika harvan kauneudentajuun vetoavia karheita laulumelodioita. Niiden sijaan saamme pehmeästi soivia, enimmäkseen akustisia kitaroita ja kontrabassoa sekä huikaisevan kaunista, korvia hivelevän suloista laulua ja sävelmiä, joita kukaan angloamerikkalaisesta folkista pitävä ei voi olla rakastamatta. Ainoa ilmiselvästi etninen piirre on useimpien laulujen kieli, joka ei siis ole englanti. Musiikin levollisuus ja melodioiden pitkät linjat tosin saavat ajattelemaan myös aboriginaaleja. Vuonna 1970 syntynyt Gurrumul on jo vakiintunut taiteilija Australiassa, mutta tämä on aiemmin muun muassa Yothu Yindi -aboriginaalirock-bändissä soittaneen monitaitoisen muusikon ensimmäinen sooloalbumi. Ikään kuin musiikissa itsessään ei olisi tarpeeksi emotionaalista imua, Gurrumul on lisäksi sokea, minkä tietäminen ei ainakaan heikennä hänen laulujensa vetoavuutta.
Victor Démé: Victor Démé
Chapa Blues Records
Burkina Faso on jäänyt kansainvälisessä musiikillisessa maineessa naapurimaidensa Malin ja Senegalin varjoon. Siksi tuntuu vain sopivalta, että ensimmäinen Euroopassa suurempaan suosioon yltänyt burkinafasolainen laulaja Victor Démé teki ensimmäisen soololevynsä vasta 45-vuotiaana. Ehkäpä tämä laulajan omaa nimeä kantava albumi on juuri pitkän kypsyttelyaikansa tähden niin itsevarma ja persoonallinen laulujen kokoelma. Musiikki eroaa kiintoisasti naapureiden valtavirroista, vaikka monia Déménkin lauluja voi sanoa folkbluesiksi. Akustinen kitara on niiden perussoitin, jota tukee puoliakustinen hienotunteinen rytmiryhmä. Rytmilainoja otetaan niin flamencosta kuin Latinalaisen Amerikankin musiikista, ja korvaan tarttuvat melodiat sekä tunteikas laulutapa vievät mielteet joskus Ranskaan, joskus Senegaliin, mutta kokonaisuus on ehdottomasti Victor Démén omaa näkemystä.
Malam Mamane Barka: Introducing Mamane Barka
Introducing/World Music Network
Nigeriläisen Malam Mamane Barkan esikoislevystä nauttimiseen ei vaadita ulkomusiikillisten seikkojen tietämistä, mutta ne saattavat antaa kokemukseen lisää juhlavuutta. Malam Mamane Barka kun on viisikielisen, muodoltaan jokivenettä muistuttavan ja melkein pienen ruuhen kokoisen, tummasointisen biram-harppunsa ainokainen mestari koko maailmassa, kokonaisen kulttuurin yksinäinen kantaja, joka on oppinut taitonsa ja saanut tietämyksensä biramin viimeiseltä perinteiseltä taitajalta. Tai no, on hänellä kumppaninaan lyömäsoittaja Oumarou Adamou, jonka kamelin askellusta muistuttavia, keinahtelevan svengaavia rytmikuvioita maalailevat nigeriläiset perinnerummut nousevat tasavertaisina biramin rinnalle. Laulajina herrat eivät tee aivan yhtä suurta vaikutusta kuin soittajina, mutta pääasiana onkin biram. Ja sehän soi uljaasti.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2009.