The Yes Men Fix the World -dokumentissa Yes men -parivaljakko istuttaa haastateltavansa sinisen taustakankaan eteen. Sellaisen, joka jälkikäteen korvataan aiheeseen sopivalla kuvalla.
Ja mitä saisi olla taustakuvaksi? Yksi toivoo kuvaa Washingtonista, toinen maapallosta. Kolmanteen iskee lapsetus: ulkoavaruus!
Mutta vapaakauppaa edistävän Foundation for Economic Education -ajatushautomon Richard Ebelingillä on ylevämpi tavoite. Kuvan sopisi esittää maailmaa, jossa ihminen on aktiivinen toimija eikä poliittisten voimien manipuloima käsikassara.
”Miten ihmeessä me sen kuvitamme?” jeesmies Andy Bilchbaum kysyy.
”Kuvalla miehistä ja vauraudesta. Vapaista miehistä seuraamassa sydämensä ja halunsa johdatusta”, Ebeling ohjeistaa.
Sininen kangas häviää, ja Ebelingin taustalle tulee juuri sitä, mitä hän tilaa, vapaita miehiä seuraamassa halujaan. Nahkatakkeja, viiksiä, piukkoja pakaroita ja viittauksia sadomasokismiin, Tom of Finlandin piirtämänä. Ja Ebelingkin pääsee vihdoin itse asiaan: vakuuttamaan, miten tärkeää on taata yrityksille täysi vapaus toimia haluamallaan tavalla.
Juuri näin huumorin ja aktivismin keskenään naittava Yes men toimii. Se ei tunge sanoja kenenkään suuhun, mutta herkuttelee niillä sammakoilla, joita valtaapitävien suusta pääsee. Kääntää ja vääntää, ja tarjoilee herkut gourmet-illallisena katsojilleen.
Kuinka huijata BBC:tä
Yes Men on toistakymmentä vuotta toiminut ryhmä, johon sen omien sanojen mukaan kuuluu yli kolme sataa henkeä. Nokkamiehiä ovat yhdysvaltalaiset Andy Bilchbaum ja Mike Bonnano.
Ryhmä on tullut kuuluisaksi tempauksista, joissa sen jäsenet puhuvat julkisesti suuryritysten nimissä omiaan.
Kutsut puhetilaisuuksiin kalastellaan tarkoitusta varten rakennettujen verkkosivujen avulla.
Sivut muistuttavat firmojen oikeita sivuja. Silloin tällöin epäonninen konferenssijärjestäjä menee halpaan.
Tästä löytyy kokemuksia Suomestakin: vuonna 2001 jeesmiehet esittelivät Maailman kauppajärjestön nimissä Tampereella työnantajille tarkoitettua teknopukua. Kultakankaisessa puvussa oli – haarojen kohdalla – jättiläiskokoinen uloke, jonka monitori kertoi pomolle, mitä alaiset milloinkin puuhailivat. Hölmistynyt tamperelaisyleisö oli mukana edellisessä, vuonna 2003 valmistuneessa dokumentissa The Yes Men.
Joskus halpaan menee myös media. Heti The Yes Men Fix the World -dokumentin alkajaisiksi kaksikko saa haaviinsa suurimman mahdollisen saaliin, BBC World -uutiskanavan.
Aiheena on Intiassa tapahtuneen teollisuusonnettomuuden 20. vuosipäivä. Union Carbide -yhtiön Bhopalin-tehtaan myrkkyvuodossa kuoli vuonna 1984 tuhansia ihmisiä. Satoja tuhansia sairastui. Dow Chemical osti Union Carbiden vuonna 2001. BBC World kutsuu jeesmiehet lähetykseensä Dow Chemical -yhtiön edustajina.
BBC:n kutsusta seuraa maailman ehkä mittavin mediajäynä. Dow Chemicalia edustava kirkasotsainen ”Jude Finisterra” kertoo BBC:n suorassa uutislähetyksessä yhtiönsä kantavan täyden vastuun Bhopalin tapahtumista. Dow Chemicalin kurssi lähtee syöksyyn. Yhtiön arvosta ehtii sulaa kaksi miljardia dollaria ennen kuin yhtiö sanoutuu näkyvästi irti niin Finisterrasta kuin korvauksistakin.
Dokumentissa perataan Bhopal-tempauksen lisäksi myös muita jeesmiesten seikkailuja. Lokaa saavat niskaansa niin hurrikaani Katrinasta hyötyvät rakennuttajat, Halliburton ja Exxon -yhtiöt kuin moni muukin.
Ryppyotsaisuus kunniaan
The Yes Men Fix the World -elokuvan tyylilaji on tuttu Michael Mooren dokumenteista. Niissä ei kuvata maailmaa sellaisenaan, vaan kerrotaan niistä muutoksista, joita dokumentin tekijät saavat maailmaa tönimällä aikaan. Paasausta ja paatosta jeesmiehillä on Moorea vähemmän, absurdia huumoria enemmän.
Yhtymäkohtia Michael Mooreen löytyy myös elokuvan tekijäkaartista. Apulaisohjaaja Kurt Engfehr on toiminut leikkaajana useissa Mooren dokumenteissa, muun muassa Bowling for Columbinessa ja Fahrenheit 9/11:ssä.
Sundancen elokuvafestivaalilla tammikuussa 2009 ensi-iltansa saaneen The Yes Men Fix the World -elokuvan pääosissa seikkailevat dokumentin ohjanneet Andy Bilchbaum ja Mike Bonnano. Tai tarkemmin sanottuna heidän kulmakarvansa ja otsaryppynsä.
Perusilmeitä miehillä on kaksi: vilpitön ja vielä vilpittömämpi. Bilchbaum osaa kirkasotsaisuudessaan olla vakuuttava milloin minkäkin yrityksen edustajana. Yhdessä kaksikko taas on hionut huippuunsa en nyt ihan ymmärrä -ilmeen. Otsanahka kurtistuu, kulmat mutristuvat ja pää kallistuu, kun miehet yrittävät ymmärtää haastateltavia.
Dokumentin hampaissa on ennen kaikkea sokea usko vapaakaupan pelastavaan voimaan. Sehän on kuin itsemurhakultti, jeesmiehet väittävät: molemmissa sisäpiiriläiset pitävät aivan normaaleina asioita, jotka ovat ulkopuolisten mielestä järkyttäviä. Dokumentti keskittyykin osoittamaan, miten outo talouden logiikka voi olla, kun sen arvomaailma tuodaan pörsseistä elävään elämään.
Osa tempauksista on nerokkaita, osa saa myötänolouden heräämään. Aina sujuvaksi aiottu aktivismi ei mene aivan putkeen. Dokumentti välittää senkin, kuinka paljon työtä hetken julkisuudessa näkyvät tempaukset vaativat.
Yes men -ryhmä on viime aikoina etsinyt myös uusia toiminnan muotoja. Siinä missä perinteiset uutistalot ovat suunnanneet printistä kohti nettiä, jeesmiehet ovat tehneet päinvastaisen matkan.
Marraskuussa 2008 sata tuhatta newyorkilaista sai työmatkallaan käteensä ilmaisen New York Timesin, joka uutisoi Irakin sodan loppuneen. Lehti oli päivätty yli puolta vuotta myöhemmäksi. Syyskuussa 2009 kaduille ilmestyi puolestaan varjoversio New York Post -lehdestä.