Työpöydällä on kuivattuja aprikooseja, pähkinöitä ja paperipussillinen tuoreita hedelmiä.

”Vitamiineja ja energiaa”, hymyilee Eva Joly, 66, pöydän takaa. ”Olkaa hyvä. Näitä tarvitaan, että jaksaa tehdä töitä.”

Euroopan parlamentilla on käynnissä täysistuntoviikko. Kesäkuun vaaleissa ranskalaisten vihreiden listalta valituksi tullut Joly tuntuu olevan parlamentissa kuin kala vedessä, vaikka kyse on hänen ensimmäisestä poliittisesta pestistään. Joly istuu vaikutusvaltaisella paikalla kehitysyhteistyövaliokunnan puheenjohtajana.

”Minulla on suuria suunnitelmia”, hän sanoo ja katsoo punasankaisten silmälasiensa yli tiukasti silmiin.

Norjalaissyntyinen tuomari ei ole sitä sorttia, joka antaa pelon ohjata elämäänsä.

Joly joutui kosketuksiin politiikan pimeän puolen kanssa, kun hän johti ranskalaisen Elf-yrityksen lahjusskandaalin tutkintaa vuosituhannen taitteessa. Korruption lonkerot johtivat paitsi yritysjohtajien myös poliitikkojen pankkitileille. Useat heistä haastettiin oikeuteen. Joly oppi elämään tappouhkausten ja henkivartijoiden kanssa.

Kiinnostus korruptioon ja veroparatiiseihin on peräisin noilta ajoilta. Kun tutkinnan loppuessa Norjan hallitus tarjosi Jolylle erityisneuvonantajan pestiä nimenomaan korruptioasioiden parista, Joly suostui heti. Elf-skandaali oli tehnyt elämän Ranskassa tukalaksi.

Viheliäiset veroparatiisit

Norjassa Joly perehtyi ensimmäistä kertaa kunnolla kehitysyhteistyöasioihin. Norja rahoitti useissa Afrikan maissa hankkeita, joilla pyrittiin parantamaan hallintomekanismeja ja oikeuslaitoksen toimintaa, ja sitä kautta taistelemaan korruptiota vastaan.

Joly sai varsin vapaat kädet ja loi muun muassa korruptionvastaisten tuomareiden maailmanlaajuisen verkoston, The Networkin. Samalla hänelle valkeni lopullisesti, että korruptio on vain pieni osa isompaa kokonaisuutta.

”Korruptiota suurempi ongelma on se, mitä sillä saavutetaan: ylikansalliset yritykset voivat surutta kajota köyhimpien maiden resursseihin. Korruptioon käytetty raha muodostaa vain 3–4 prosenttia laittomista rahavirroista. Yli puolet näistä virroista on peräisin ylikansallisten yritysten tuloista, jotka ne repivät laittomin keinoin kehitysmaiden meristä, maaperästä ja metsistä. Loput rahavirroista ovat peräisin huumemarkkinoilta.”

Joly katsoo uudestaan tiukasti silmiin. ”Kaikki tämä on mahdollista veroparatiisien takia.”

Likainen raha pestään sveitsiläisillä tai luxemburgilaisilla pankkitileillä, Jerseyn saarella tai Monacossa. Mekanismi on yksinkertainen. Ylikansallinen yritys louhii mineraaleja kehitysmaassa ja myy ne halpaan hintaan saman ryhmän piiriin kuuluvalle offshore-yritykselle, joka myy tavaran edelleen moninkertaiseen hintaan.

Raaka-aineen alkuperämaassa sijaitsevan yrityksen tulot ja verot pysyvät alhaisina – ja veroparatiisissa oleva välikäsi kerää tuotot, mutta välttää verot.

Korruptiota vastaan on turha taistella, jos pankkisalaisuuden turvin toimivat veroparatiisit kukoistavat eri puolilla maailmaa.

”Minulla kesti 15 vuotta ymmärtää, miten systeemi toimii”, Joly sanoo. ”Nyt aion käyttää loppuelämäni siihen, että muutkin ymmärtävät.”

Tästä syystä hän istuu kehitysyhteistyövaliokunnassa.

Muutoksen pitää alkaa EU:sta

Siinä missä monille kehitysyhteistyö on koulujen ja kaivojen rakentamista, Jolylle se on parempaa hallintoa ja kansainvälisiä sopimuksia pankkisalaisuuden kumoamiseksi. Hän on vakuuttunut siitä, ettei kehitysavusta ole mitään hyötyä, jos monikansallisten yritysten toiminnalle ei laiteta mitään sääntöjä.

Muutoksen pitäisi alkaa EU:n sisältä, selkeämmästä ja johdonmukaisemmasta politiikasta.

”On hullua, että esimerkiksi Euroopan investointipankki on rahoittanut sambialaisia kaivosyrityksiä, joissa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia.”

Tai että EU solmii Länsi-Afrikan maiden kanssa kalastussopimuksia, joiden turvin eurooppalaiset alukset rosvoavat meren tyhjäksi paikallisten kalastajien nenän edestä. Kun kalaa ei ole, kalastajat ryhtyvät salakuljettamaan veneillään laittomia siirtolaisia Kanarian saarille.

”Minä haluan, että tällaiset asiat muuttuvat”, Joly napauttaa.

Mutta mitä konkreettisia keinoja Euroopan parlamentin kehitysyhteistyövaliokunnalla on käytössään? Direktiiviesitykset laaditaan Euroopan komissiossa ja jokaiselle direktiiville vaaditaan jäsenmaiden siunaus. Parlamentti yksin ei päätä mistään.

”Ei niin, mutta voimme saada äänemme kuuluviin. Me annamme lausuntoja. Lissabonin sopimuksen myötä parlamentin valta lisääntyy. Vihreiden ryhmä, johon itsekin kuulun, on parlamentin sisällä uudistava voima, jota kuunnellaan useissa asioissa ja joka ei ole ylikansallisten yritysten lobbareiden palveluksessa”, Joly listaa.

Sitten hän hymähtää. ”Suunnitelmani ovat ehkä hulluja, mutta uskon yksilöihin. Ja tässä valiokunnassa istuu hyviä tyyppejä, poliittisesta taustasta riippumatta. He uskovat parempaan maailmaan. Sellaisessa seurassa on hyvä tehdä töitä.”

Mutta nyt Jolyn on mentävä. Täysistunnossa alkaa äänestys, on kiirehdittävä painamaan nappia. Parempi maailma odottaa Jolyn ääntä.

Kuka?

Eva Joly, 66, Euroopan parlamentin kehitysyhteistyövaliokunnan puheenjohtaja.

Saapui Norjasta Ranskaan parikymppisenä au pair -tyttönä vuonna 1964.

Opiskeli oikeustieteitä ja valmistui tuomariksi vuonna 1981.

Toiminut tutkintatuomarina Pariisin hovioikeudessa vuodet 1990–2002, johti mm. Elf-yrityksen lahjusskandaalin tutkintaa.

Norjan hallituksen erityisneuvonantaja 2002–2009.

Islannin hallituksen neuvonantaja vuodesta 2009, selvittää paikallisen tutkintaryhmän kanssa maan talouskriisin taustalla olevia talousrikoksia.

Valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi ranskalaisten vihreiden listalta kesäkuussa 2009.

Kirjoittanut useita kirjoja Elf-tutkinnasta, korruptiosta ja veroparatiiseista.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2009.