Loppusyksyyni sattui kolme merkittävää kohtaamista. Henkilöistä kaksi oli iäkkäitä Lähi-idän-professoreja, juuri nyt loistokkaan uransa tilinpäätöksessä. Kolmas oli räntäsateisena marraskuun iltana lahtelaisessa baarissa lavalle noussut karaokelaulaja, jonka kasvot olivat väistelleet parrasvaloja vuosikymmeniä.
***
Professoreista ensimmäinen oli niin uppoutunut muistoihinsa, että tuskin malttoi koskea pääruokaansa. ”Teimme matkan mieheni kanssa neljä kertaa – koko reissu paikallisbusseilla. Ensin Euroopan halki Turkkiin, sitten Irakiin, Iraniin, Afganistaniin. Kabul oli satojen kukkaissukupolveen kuuluvien ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten vaelluskohde. Meille Lähi-itä ei tarkoittanut sotia ja levottomuuksia. Alue ei vaikuttanut erityisen uskonnolliselta; huntuja ei juuri näkynyt.”
Jälkiruokaan päästessämme norjalainen professori päivitteli kanssani maailman muuttumista: nykyisin Kabuliin matkustetaan kovin erilaisista syistä. Ruotsalaistaustainen jihadisti oli jäänyt hiljattain kiinni Afganistanin ja Pakistanin raja-alueella.
***
Myös toinen professoreista, tunisialainen, viihtyi menneisyydessä. Äänensävy oli pikemminkin kummastunut kuin nostalginen. ”Kuinka on mahdollista, ettei kukaan sukupolvemme tutkijoista pystynyt ennustamaan, mitä tapahtuisi. Kaikki olivat varmoja, että 60-luvun vallankumouksellinen ilmapiiri olisi vain alkua. Sekulaari demokratia pyyhkisi läpi koko Lähi-idän. Meille itsenäisyyteensä saavuttanut Algeria oli tienraivaaja, lopullinen todiste arabimaailman liberalisoitumisesta. Mutta katso kuinka kävi: koko alue on kriisissä.”
***
Karaokebaarin Topi nousi tyköistuvassa nahkatakissaan lavalle jäykänoloisesti, tarttui mikrofoniin ja tapaili säveltä. Punainen väripalkki aloitti taipaleensa laulun sanojen yli. Topi sinnitteli perässä puoli sekuntia myöhässä ja puoli sävelaskelta liian alhaalta.
”Kaukaa, mastot esiin uivat takaa usvan niin kuin maasta menneisyyden… ”
Topi taisteli kunniakkaasti maaliin saakka, kumarsi ja poistui lavalta.
Professorit olivat kertoneet tismalleen samasta asiasta: kaihosta menneeseen maailmaan, historian yllätyksellisyydestä. He tunsivat suorittaneensa koko uransa puoli sävelaskelta totuudesta ja puoli tahtia myöhässä tapahtumista.
Kuitenkin kaikkien kasvoilta paistoi samanlainen tyytyväisyys: yritin parhaani ja matkan varrella tuli koettua kaikenlaista.
PS. Lämpimät jäähyväiset. Tämä oli viimeinen kolumnini Maailman kuvalehti Kumppanissa.
Kirjoittaja on antropologi ja islamin tutkija Helsingin yliopistossa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2009.