Rikkaat rohmuavat maata

Osa ruokakriisin pelästyttämistä rikkaista maista pyrkii turvaamaan ruoansaantinsa viljelemällä maata kehitysmaissa.

Bahrain aikoo viljellä riisiä Thaimaassa. Kuwait sijoittaa kymmeniä miljoonia euroja tuottaakseen Kambodzhassa riisiä omiin tarpeisiinsa. Kiinalla on yli kymmenen viljelyhanketta Brasiliasta Mosambikiin. Tämä selviää Grain-kansalaisjärjestön raportista, joka julkaistiin lokakuussa 2008.

Talous- ja ruokakriisien myötä yksi hyödyke on noussut arvoon arvaamattomaan: maa. Yli kymmenen Lähi-idän ja Aasian valtiota vuokraa tai ostaa maata köyhemmistä valtioista. Epävarmassa tilanteessa ne halua­vat turvata elintarvike­tuotantonsa.

The Guardian uutisoi joulukuussa, että Qatar pyrkii vuokraamaan 40 000 hehtaaria maata Keniasta. Financial Times puolestaan kertoi marraskuussa, että eteläkorealainen Daewoo Logistics saa käyttöönsä korvauksetta Madagaskarilta 1,3 miljoonan hehtaarin alueen tuottaakseen ruokaa Etelä-Korean markkinoille. Alue on melkein puolet Madagaskarin viljelykelpoisesta maasta.

Sopimus oli määrä tehdä 99 vuodeksi. Joulukuussa lehti raportoi, että Daewoo oli epävarma sopimuksen toteutumisesta.

”Myöhemmin madagaskarilaiset viranomaiset sanoivat, että se etenisi edelleen”, raportin laatimiseen osallistunut Henk Hobbelink Grain-järjestöstä toteaa.

”On erittäin vaikeaa tietää, mitkä sopimukset on todella tehty, sillä ne ovat hyvin epämääräisiä.”

Hobbelinkin mielestä on selvää, että maakauppoja tehdään, vaikkei tarkkoja yksityiskohtia yksittäisistä kaupoista tiedetäkään. YK:n maatalousjärjestö FAO:n johtaja Jacques Diouf on varoittanut, että suuret maakaupat saattavat näyttäytyä uutena kolonialismina.

Ruokaa ja työpaikkoja

”Haluamme istuttaa sinne maissia turvataksemme ruokahuoltomme”, Daewoo Logisticsin Hong Jong-wan sanoi Financial Timesille marraskuussa viitaten Madagaskarin kauppaan.

Henk Hobbelinkin mukaan maasopimuksiin on kaksi pääsyytä. Tärkein on se, että valtio haluaa varmistaa riittävän elintarviketuotannon. Grainin raportin mukaan tämä koskee erityisesti Persianlahden öljymaita, joilla on vähän omaa viljelysmaata. Toiseksi viljelysmaasta on tullut kiinnostava kohde yrityksille ja investointifirmoille, jotka etsivät vakaita hyödykkeitä finanssikriisin aikana.

”Maa on halpaa ja se on suhteellisen vakaa hyödyke”, Hobbelink sanoo.

Kenialaisen maataloustutkimuslaitoksen KARI:n tutkijan Lusike Wasilwan mukaan kehitysmaat ovat kultakaivos viljelysmaata tarvitseville rikkaille valtioille.

”Näillä valtioilla on esimerkiksi paimentolaisten käyttämää maata, jota ei täysin hyödynnetä, ja riittävästi vettä maanviljelyyn”, hän kertoo puhelinhaastattelussa.

Daewoo on sanonut, että myös paikalliset hyötyvät hankkeesta. Vaikka yhtiö saisi maan ilmaiseksi, se sanoo tuovansa Madagaskarille työpaikkoja.

Ulkomaalaiset tuovat myös infrastruktuuria. The Guardian raportoi joulukuussa, että Qatar on luvannut rakennuttaa kenialaiselle Lamun saarelle uuden sataman, jos se saa vuokrattua 40 000 hehtaarin viljelysalueen. Qatarin suunnitelma koskee viljelemätöntä maata Tana-joen suistoalueella.

Kenialainen Wasilwa suhtautuu hankkeeseen myönteisesti. Hän toivoo, että Qatar käyttäisi Keniassa paikallisia ihmisiä työvoimana.

”Tanan alue tulvii kaksi-kolme viikkoa vuodessa. Jos Qatar ha­luaa tuottaa siellä ruokaa, heidän pitää kaivaa paljon ojia. Se synnyttää työpaikkoja”.

Hobbelink sen sijaan epäilee puhetta työpaikkojen luomisesta. Suuret, vientituotantoon keskittyvät tilat vaativat hänen mukaansa huomattavasti vähemmän työvoimaa kuin perinteinen viljely, joka keskittyy ruoantuotantoon paikalliselle väestölle. Tämän lisäksi esimerkiksi kiinalaiset tuovat mukanaan yleensä omat työntekijänsä.

Paimentolaiset joutuvat lähtemään

Hobbelink korostaa, että marginaalisella maalla on yleensä aina jokin käyttötarkoitus paikalliselle väestölle.

”Väitetään, ettei Tanassa ole mitään tuotantoa. Olin siellä vuosi sitten ja puhuin paikallisten kanssa. Alue on erittäin tärkeä paimentolaisille, maasaille, jotka tuovat vuosittain sinne karjalaumansa”, Hobbelink kuvailee seutua.

”Jos alueella viljeltäisiin ruokaa Qatariin, maasait eivät saisi mennä sinne.”

Wasilwa sanoo, että kukaan ei omista maata virallisesti, mutta paimentolaiset ja heidän lehmänsä ovat aina käyttäneet sitä. ”Jos sopimus toteutuu, maasaiden täytyy muuttaa. Mutta minne?” hän kysyy.

Alueen maasait tuottavat Wasilwan mukaan suuren osan Keniassa myytävästä naudanlihasta. ”Millaisen vajeen heidän lähtemisensä alueelta aiheuttaisi?”

Hobbelink ei odota paikallisen väestön hyötyvän millään tavalla uusista maakaupoista. Hänen mukaansa edellytys paikallisten hyötymiselle olisi se, että heillä olisi sananvaltaa hankkeista päätettäessä. Usein paikalliset eivät edes tiedä niistä.

”Ihmiset ovat varsin pettyneitä. Heille ei ole kerrottu, mitä tapahtuu”, Wasilwa kuvailee tilannetta Keniassa.

Virhe vai mahdollisuus?

Hobbelinkin mukaan maasopimukset merkitsevät kehitysmaille sitä, että valtio luopuu kyvystään tuottaa omalle kansalleen ruokaa kolmeksi tai neljäksi sukupolveksi.

”Maiden pitäisi harkita sitä tarkkaan. Myös teollisuusmaiden pitäisi ottaa vastuu yhtiöistään, jotka tekevät näitä sopimuksia”, hän sanoo.

Kenialainen Nation-lehti kertoi tammikuussa, että maan hallitus on puolustanut sopimustaan Qatarin kanssa siitä huolimatta, että se on julistanut Keniaan hätätilan ruokapulan vuoksi. YK:n ruokaohjelman WFP:n mukaan ruoan ja polttoaineen hinnannousu on johtanut 5,6 miljoonan kenialaisen ruoansaannin epävarmaan tilaan.

Hallituksen mukaan Qatar auttaa Keniaa kehittämään viljelysmaata myös kenialaisia varten. Lusike Wasilwan mukaan Qatar voisi auttaa Keniaa kehittämään kastelujärjestelmiä, joiden myötä maanviljelyksessä voitaisiin luopua sateisiin perustuvasta kastelusta.

”Se, olenko tämän sopimuksen puolella vai sitä vastaan riippuu siitä, minkälainen sopimus tehdään: auttaako se Keniaa, luoko se työpaikkoja.”

Maata sotapäälliköltä

Valtavista maakaupoista on vaikea saada tarkkaa tietoa. Monet kansainväliset lehdet ovat kirjoittaneet niistä, mutta on epäselvää, mitkä kaupat on tehty, ja mitkä jäävät spekulaatioksi.

Ainakin yksi kauppa on varmuudella tehty. Yhdysvaltalainen liikemies Philippe Heilberg kertoi Financial Timesille joulukuun alussa, että hän oli osatanut oikeudet 400 000 hehtaarin alueeseen Etelä-Sudanissa.

Sopimus on Heilbergin yrityksen ja sudanilaisen sotapäällikön Paulino Matipin pojan yrityksen välinen. Matip taisteli Etelä-Sudanissa riehuneessa sisällissodassa.

Heilbergin yritys etsii yhteistyökumppaneita maan viljelemiseen.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2009
 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu