Edessäni kiemurtelee pitkä jono äänestyskopille. Meneillään on kunnallisvaalien ennakkoäänestys. Jonossa seisoo monenlaisia suomalaisia: tuulitakkiin pukeutuneita keski-ikäisiä, lippalakki päässä seisovia nuoria ja huiviin verhoutuneita naisia lastenvaunuineen.

Vuoroaan jonottava vanhempi pariskunta kertoo äänestävänsä velvollisuudesta. He eivät ole koskaan jättäneet äänestämättä. Ennakkoäänestykseen vanha herra selittää tulleensa siksi, jos vaikka sattuu kuolemaan ennen varsinaista vaalipäivää.

Äänestäminen vaikuttaa tärkeältä. Tunnelma vaalihuoneistossa on arvokas ja hiljainen. Aivan kuin jonottaisi jossakin pyhätössä katsomaan historian suurta merkkiteosta.

Tunnelman rikkoo samaan koppiin tunkeva nuori maahanmuuttajapari. Virkailija puuttuu tilanteeseen ja ohjeistaa, että koppiin on mentävä yksin. Mies hätääntyy. ”Eihän vaimoni voi äänestää yksin!” Virkailija selittää, että Suomessa äänestyspäätös on lain mukaan tehtävä yksin. Mies vetoaa vaimonsa kirjoitustaidottomuuteen.

Virkailija ehdottaa avustajaa. Mies ei edelleenkään ymmärrä virkailijaa, vaikka puhuukin suomea. Oikeastaan kumpikaan ei selittelyistä huolimatta ymmärrä toista.

Lopulta pari menee eri äänestyskoppeihin, mutta mies huutelee vaimolleen jotakin kielellä, jota en ymmärrä. Miksi nainen ei voi äänestää yksin? Päättääkö mies vaimonsa valinnoista?

Hetkeä aikaisemmin minua ei häirinnyt lainkaan, kun virkailija huomautti englanniksi toista äänestäjää siitä, että tämä raaputti vaalilipukkeeseensa merkintää lain vastaisesti kopin ulkopuolella. Sekin äänestäjä meni lopulta koppiin, jonossa raskaasti huokaillen. Ehkä hän vain yritti toimittaa tapahtuman mahdollisimman nopeasti ilman jonotusta eikä suinkaan toimia tietoisesti lain vastaisesti.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009