Maailman levyt

Matti Ripatti esittelee musiikkia Kanadasta, Malista, Kolumbiasta ja Perusta.

The Souljazz Orchestra: Manifesto

Do Right! Music

Kylläpä onkin virkistävää kuulla väkevää poliittista julistusta, sellaisena kuin sitä tarjoaa kuusihenkinen – levyllä paljon isommalta kuulostava – kanadalainen The Souljazz Orchestra. Pääoma pyörittää maailmaa, he laulavat oikeutettua raivoa tihkuen, ja siinä ohessa luovat aivan vastustamattoman tanssikierteen afrobeatiinsä. Bändi jatkaa nigerialaisen Fela Kutin viitoittamalla tiellä: läntisen Afrikan irtonainen groove kohtaa James Brownin lihaksikkaan, itsetietoisen funkin ja jazzin rajoja rikkovan tunnevoiman. Rytmi on tiukka ja vakaa, saksofonit piiskaavat nuotteja kuin lyömäsoittimet, sähköpiano ja sähköurut rullaavat viehättävän vanhanaikaisesti ja hypnoottisen toistoinen laulu julistaa sanomaa kuin herätyskokouksessa. Mikä mainiointa, oppipojat ja -tytöt ovat jo ohittaneet mestarinsa; musiikin energia ei katoa funk-jumitukseen, vaan säilyttää voimansa esikuvaansa hallitummassa soitossa ja napakammassa kappalerakenteessa.

Terakaft: Akh Issudar

Tapsit

Malilaisen tuaregiblues-bändi Terakaftin esikoisalbumin nimi on jälkimmäinen puolisko sananparresta ”vesi on elämää, maito hengissä pysymistä”. Musiikki on siis yhteydessä Terakaftin viiden muusikon alkuperäiseen elinpiiriin Saharassa. Suomessa jo tuttu Tinariwen kuulostaa sangen samanlaiselta, mikä ei ole ihme sikäli, että Terakaftin kolmesta kitaristista kaksi soitti aiemmin Tinariwenissä. Vaikka laulujen muodot esilaulajan ja hänelle vastaavan kuoron vuorotteluineen ovat miltei identtisiä, Terakaftin soitto on yhtäältä vieläkin pelkistetympää – kolmen sähkö- ja yhden bassokitaran lisäksi muita soittimia ei ole – kuin emoyhtyeen, toisaalta kitaroille enemmän solistista tilaa antavaa. Suomalaiselta kuulijalta vaaditaan hiven kärsivällisyyttä näiden pelkistysten äärellä, mutta palkkiona voi huomata jääneensä koukkuun: tähän ei kyllästy millään.

La-33: Gozalo

Walboomers

Kolumbian pääkaupungista saapuu varsin iskevä kaksitoistahenkinen La-33, Sergio ja Santiago Mejían vuonna 2002 perustama perinnetietoinen salsaorkesteri. Nimi tulee bogotalaisesta kadusta, jonka varrella sijaitsevaan entiseen luostariin perustetussa taiteilijayhteisössä bändi syntyi. Yhtä hyvin nimen olisi voinut napata Manhattanilta, sillä Mejían veljekset vannovat ennen muuta Larry Harlow’n ja Charlie Palmierin kaltaisten newyorkilaisten muusikkojen nimeen. Tätä parempaa tanssimusiikkia ei olekaan.

Novalima: Coba Coba

Cumbancha

Perulainen Novalima ilmoittaa jo nimessään, että tässä on nyt sitten jotain uutta. Lähtökohtana on afroperulainen, aikanaan jopa kielletty, mutta sittemmin uuteen elämään lähtenyt musiikkiperinne. Novaliman nelihenkisen ydinryhmän ja kookkaan avustajajoukon panos perinteen uudistamiseen on teknon ja hip-hopin hengessä lähinnä metodinen ja teknologinen, eikä millään muotoa uusi sinänsä. Voi tietysti olla, ettei ohjelmoituja rytmejä ja muusikkojen etätyöskentelyä ole aiemmin sovellettu juuri tähän traditioon, mutta tutulta tulos kuulostaa. Itsessään kiintoisista elementeistä rakentuu hassusti osiaan vähäisempi kokonaisuus.

Ylläolevat bändit Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä 23.-24.5.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2009

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu