Mitä kunnon mies osaa?

Alberto Martínez, 29, projektipäällikkö

 

”Kolumbialainen kunnon mies osaa putkihommat. Minulle kunnon miestä edustaa isoisäni, joka opetti minulle ja isoveljelleni kaikenlaista korjaamista. Isoisä esitteli meille työkalut ja miten niitä käytetään, yhdessä rakentelimme ja fiksailimme kaikkea pientä. Isoisä oli suoraselkäinen ja ankara, mutta erittäin oikeudenmukainen ja rakastava, ainoa ihminen, joka sai antaa meille piiskaa. Korjailemisen ja touhuilun lomassa hän tuli opettaneeksi meille monenlaista elämästä. Häneltä olen oppinut suuren osan tärkeinä pitämistäni arvoista, esimerkiksi rehellisyyden.

Kun ajattelen itseäni mahdollisena tulevana isänä, tahtoisin näyttää lapsilleni, että kunnon mies laittaa ruokaa. Sillä haluaisin viestittää, että näennäisesti pienimmät asiat ovat elämässä tärkeimpiä. On tärkeää pysähtyä yhden arkisen asian äärelle, joka on korvaamaton koko perheelle.”

Attila Bicsak, 30, tietotekniikan koekehittäjä

 

”Sen lisäksi, että unkarilainen kunnon mies osaa puhdistaa tukkeutuneen viemärin, hän ottaa vastuun ulkotöistä. Nainen tekee ruoan kodin sisällä, mies ulkosalla, vaikkapa pihajuhlassa. Kunnon unkarilainen mies osaa tehdä järvikaloista ja chilipaprikasta kalakeiton tai jonkun muun perinteisen pataruuan. Mies keskustelee vieraiden kanssa. Kunnon unkarilainen mies tuntee myös viininteon salat ja osaa runonpätkiä ulkoa. Runot kuuluvat yleissivistykseen. Unkarilaiselle miehelle on tärkeää muistaa kansalliset juhlapäivät ja osata kansallishymni.

Unkarissa kunnon mies ottaa vastuun kodin ulkopuolisista asioista, eikä koskaan häpäise vaimoaan julkisesti. Nykyaikainen kunnon mies viihtyy lasten kanssa ja viettää paljon aikaa heidän kanssaan. Itse en tunne itseäni kunnon mieheksi, jos en katso toista ihmistä silmiin. Katsekontakti on minulle puhuessa tärkeä.”

Jimmy Hung, 35, äänitarkkailija

 

Vietnamilaisen kunnon miehen täytyy tietää, mitä hän elämältä haluaa. Jokaisen miehen tulee selvittää itselleen, miksi on täällä ja mitkä ovat hänen tavoitteensa. Jos on perhe, tulee tietää, mihin suuntaan omaa perhettä on viemässä. Itse ajattelen niin, että elämä on ihan muuta kuin rahan tekemistä ja uran luomista. Jos niihin keskittyy liikaa, menettää paljon.

Koska elämässä on ylä- ja alamäkiä, on tärkeää löytää tasapaino. Vain niin voi saavuttaa tavoitteensa. Tärkeää on osata kulkea keskitietä. Ei saisi mennä liian pitkälle kumpaankaan suuntaan – ei liian korkealle eikä liian syvälle.

Kunnon mies ottaa vastuun perheen elättämisestä. Mies suojelee perhettä ja edustaa, kun ihmisiä tulee kylään. Olen itse eronnut, mutta minulle on selvää, että pidän huolta lapsistani. He eivät saa joutua kärsimään. Lasten täytyy saada olla lapsia.”

Ezzeddin R. Farag, 50, kokki

 

”Libyalainen kunnon mies taitaa lihankäsittelyn ja teurastuksen, ainakin kanasta lampaaseen. Kotona mies korjaa rikkoontuneet paikat. Kuten muillakin pohjoisafrikkalaisilla, libyalaisilla on pitkä kaupankäynnin historia. Tästä syystä erityisen tärkeää on osata kaupustelun salat, niin myyjänä kuin asiakkaana. Libyaa jopa nimitetään ”suureksi nälkäiseksi toriksi”, niin paljon kaupankäyntiä maassa tapahtuu. Kunnon libyalaisisä opettaa lapsilleen kuinka asioida torilla, mistä löytää tuoretta leipää ja hedelmiä. Isä opettaa myös lapset kunnioittamaan äitiä.

Oma isoisäni oli kauppias, isäni kokki. Tulin Suomeen 18-vuotiaana Valion meijerikouluun. Sitä ennen olin opiskellut Libyassa eläinlääketiedettä. Erilaisia töitä tehneenä olen nyt päätynyt juurilleni – niinhän ihmisille tapaa käydä. Kokin homma on minulle lapsuuden kaikuja: siinä yhdistyy mausteita ja lihaa kaupanneen isoisäni ja ruokaa työkseen laittaneen isäni perinnöt. Omalle pojalleni haluan miehenä olemisesta välittää ennen muuta positiivista elämänasennetta.”

Ari Wan, 55, komentajakapteeni, eläkkeellä

 

”Hätätilassa osaan vaihtaa kesärenkaat ja mökin huussinkin voin tyhjentää. Kotitöistä siivoaminen ei ole se homma, jolle olisin kaikkein eniten omistautunut. Teen ruokaa ja hoidan perheen talouden: maksan laskut ja teen budjetin. Koska olen eläkkeellä oleva kolmen lapsen koti-isä, tuen vaimon työskentelyä siinä missä pystyn, kuuntelen ja kommentoin hänen ajatuksiaan. Erityishommani on kodin tietotekniikan ylläpitäminen ja turvallisuudesta huolehtiminen.

Erityisesti matkoilla tunnen suurta vastuuta perheestä. Kai se kuuluu upseerinkoulutukseen, että kaikki tilanteet analysoidaan ja jos huomataan vikaa, se korjataan. Työelämässä armeijan palveluksessa huomasin muutoksen nuoremmissa miehissä: kunnon miehet käyttivät kaikki isyys- ja vanhempain-
vapaat perheensä ja lastensa hyväksi. Siinä on iso muutos edellisen sukupolven miehiin, vaikkapa omaan isääni. Hän sai muuten ensimmäisenä kiinalaisena Suomen kansalaisuuden vuonna 1942. Itse olen isoisäni myötä 25 prosenttisesti kiinalainen.” 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Kansat kilpasilla

Kun sutkautukset ”tummahipiäisten juoksijoiden gasellimaisuudesta”, ”Kenian pusikoista”, ”slaavilaisesta toiminnasta”, ”ryssistä” tai ”valkoihoisesta järkiajattelusta” kaikuvat olohuoneisiimme, luovat ne väistämättä monenlaisia mielikuvia kansoista ja kulttuureista.

Turun yliopistossa urheilua ja politiikkaa tutkineen Markku Jokisipilän mukaan urheilukilpailut vahvistavat nationalismin lisäksi myös kansallisia stereotypioita.

”Suomessa ruotsalaisia pidetään usein jonkinlaisina hannuhanhina, ja suomalaiset katsovat olevansa aina tuomittuja häviämään. Selityksiä haetaan jopa historiasta”, Jokisipilä naurahtaa.

Hänen mukaansa urheiluselostajat vaikuttavat paljon ihmisten mielikuviin, vaikka ilmaukset olisivatkin tahattomia ja humoristisia.

Parhaimmillaan urheilu lisää kuitenkin ihmisten kiinnostusta muuhun maailmaan. Jokisipilä ottaa esimerkiksi Afrikka-kuvan ja urheilun.

”Etiopiasta on nähty televisiokuvaa monesti vain pelkistä kriiseistä, mutta juoksumenestyksen ansiosta ihmiset tietävät maasta jotain positiivista. Myös Kamerunin ja Nigerian jalkapallomenestys synnytti oikean Afrikka-buumin jalkapallopiireissä.”

Kenialaissyntyinen Wilson Kirwa löysi tiensä suomalaisten sydämiin ensin keskimatkojen juoksijana, sitten satusetänä ja lopulta viihdeohjelman tanssitähtenä. Hiljattain päättyneessä tv-ohjelmassa Kirwa myös käytti onnistuneesti hyväkseen Afrikkaan liittyviä kliseitä.

Urheilu yhdistää kulttuureita ja ihmisiä silloinkin, kun ulkomaalaisiin suhtaudutaan kielteisesti. Suomessa monet kannattavat esimerkiksi englantilaisia ja eteläamerikkalaisia jalkapallojoukkueita. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini esiintyy julkisesti usein englantilaisen jalkapalloseuran huivi kaulassaan.

Jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset tavoittavat valtavat katsojamäärät ja tarjoa-vat siksi runsaasti tietoa eri kulttuureista. Esimerkiksi vuoden 2006 jalkapallon MM-kisojen 64 ottelua keräsivät yhteensä 32 miljardia katselijaa. Ensi vuonna kisat käydään ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella, Etelä-Afrikassa. Etelä-Afrikka suljettiin MM-kisoista yhdeksästi 1958-1990 apartheid-politiikan takia.

”Olympiakisoilla on itse urheilun lisäksi periaatteellista kasvatusarvoa, koska kisat perustuvat aatteeseen”, täsmentää urheilu-sosiologi Jari Lämsä.

Olympia-aate syntyi edistämään maailmanrauhaa, solidaarisuutta ja ihmisoikeuksia.

Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta.

Sotaa ilman aseita

Urheilun maailmassa poliittiset ristiriidat ja konfliktit ovat aina olleet läsnä, erityisesti olympialaisissa. Muun muassa Unkarin kansannousun jälkeinen vesipallo-ottelu Neuvostoliiton ja Unkarin välillä päättyi veriseen tappeluun 1956. Palestiinalaisterroristit surmasivat Israelin urheilijoita 1972. On myös sanottu, että Hondurasin ja El Salvadorin välinen sota vuonna 1969 juonsi juurensa jalkapallosta.

Erimielisyydet korostuivat kylmän sodan aikana, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ottivat yhteen kilpakentillä. Penkkiurheilijat seurasivat milloin suurvaltojen protesteja milloin propagandaa ja omien suosimista. Urheilussa vastustajat voidaan kohdata ilman aseita.

”Jos tuhoaa vastustajan, ei ole enää leikkikaveria”, Lämsä tokaisee.

Jokisipilän mukaan urheilun avulla on aina mitattu kansakuntien elinvoimaisuutta. Urheilua voi verrata sotilaalliseen suorituskykyyn. Esimerkiksi jääkiekossa käytetään sotaan kuuluvia metaforia, kuten hyökkäystä, puolustusta ja laukausta – tappeluista puhumattakaan.

”Aikanaan itäblokin jääkiekkoilijat olivat sotilaita. He harjoittelivat täyspäiväisesti armeijan sisällä, vaikka ulospäin urheilu olikin amatööritoimintaa”, Jokisipilä muistuttaa.

Neuvostoliittoa pidettiin jääkiekossa voittamattomana, kunnes Lake Placidin olympialaisissa 1980 Yhdysvaltojen yliopistopelaajista koostunut joukkue vei voiton. Sitä pidettiin Yhdysvalloissa ihmeenä vielä vuonna 2002, kun joukkueen jäsenet sytyttivät olympiatulen Salt Lake Cityn olympialaisten avajaisissa.

”Presidentti George W. Bush vertasi kiekkojoukkueen voittoa vapaan maailman voittoon ja yhdisti sen terrorismin vastaiseen sotaan. Niillä muistoilla haettiin legitimointia terrorismin vastaiselle taistelulle”, Jokisipilä selittää.

Lämsän mukaan Yhdysvallat on myös käyttänyt urheilua hyväksi yhteiskuntamallin rakentamisessa Irakissa.

”Irakin sodan jälkeen Yhdysvallat on tietoisesti vienyt baseballia maahan. Se heijastaa eräänlaista siirtomaavaltaa.”

Urheilu pönkittää diktatuureja

Urheilun avulla on aina myös rakennettu tietoisuutta omasta kansakunnasta. Suomessa sitä harjoitettiin erityisesti viime vuosisadan alussa, mutta yhä ympäri maailmaa urheilua pidetään yhteiskunnallisesti keskeisessä asemassa.

”Esimerkiksi kansojen sulatusuunissa Australiassa on viime vuosina urheilun avulla rakennettu yhtenäisyyttä ja huo-mioitu aboriginaaleja. Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000 olympiatulen sytytti pikajuoksija, aboriginaali Cathy Freeman. Ele oli hyvin symbolinen”, Lämsä mainitsee.

Australian virallinen anteeksipyyntö aboriginaaleille esitettiin vasta viime vuoden helmikuussa. Elokuussa he saivat takaisin sademetsäalueensa.

Jokisipilä pitää mielenkiintoisena, että Suomessakin huippu-urheilu nähdään itseisarvona, jonka tukeminen kansalaisten verovaroilla katsotaan tarpeelliseksi.

Toisaalta myös diktatuurit pönkittävät mielellään asemaansa urheilulla. Esimerkiksi maailman suurin jalkapallostadion ei suinkaan sijaitse Brasilian tai Italian kaltaisissa menestyneissä jalkapallomaissa, vaan Pohjois-Korean Pjongjangissa.

Kansallisuus katoaa kentällä

Urheilu synnyttää esikuvia sekä lisää huomiota ja kiinnostusta moniin maihin.

”Erinäiset asiat nousevat ainakin puheenaiheiksi, kuten ihmisoikeudet viime vuonna Pekingin olympialaisissa”, Lämsä sanoo.

Huippu-urheilun ohessa tuleva tieto muista kulttuureista jää kuitenkin usein pintapuoliseksi. Harva kiinnostuu urheilua värittävistä kulttuurisista kysymyksistä niin paljon, että jaksaisi itse ottaa niistä selvää.

”Ihmiset voivat tulla tietoisemmiksi monista asioista, mutta urheilu on ennen kaikkea viihdettä”, Lämsä toteaa.

”On ihan eri asia harrastaa ja olla itse mukana kansainvälisissä tapahtumissa ja turnauksissa kuin ihmetellä eri maiden lippuja tai urheilijoita television ääressä”, hän jatkaa.

Lämsän mielestä paras keino kasvattaa ihmisten, ja erityisesti nuorten tietoisuutta urheilun avulla ovat Helsinki Cupin ja Euroopan nuorten olympiafestivaalien kaltaiset kansainväliset junioritapahtumat, joissa mitalitavoitteet eivät ole pääasia.

Neljä vuotta sitten urheilu-uransa päättäneen Heli Krugerin mukaan eniten oppia muiden tavoista haetaan valmennus-
asioissa. Vuoden 2002 kolmiloikan EM-hopeamitalistin erikoisimmat muistot kulttuurien kohtaamisesta ovat Qatarin Dohan GP-kisoista.

”Dohassa urheilijoilla piti olla omat varusteensa. Miehillä oli esimerkiksi kulttuuriin kuuluvat pitkät kaavut, vaikka tietysti sielläkin urheilijoiden suoritukset olivat pääasia.”

Maajoukkueessa kansallisuus näkyy Krugerin mukaan voimakkaammin kuin silloin, jos kiertää kilpailuja yksin. Urheilijan näkökulmasta kansallisuudet kuitenkin katoavat kentällä.

”Mitä enemmän olen kisoja kiertänyt, sitä selvemmin olen huomannut, kuinka samankaltaisia olemme.”


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Elämä on kabareeta

Musiikkiluokkalaiseni oli mukana koulunsa Abba-showssa. Hupaisan nostalgisessa iltaesityksessä kuuntelin kappaletta nimeltä Money. Keväisessä mielessäni kävi kylmä henkäys, kun muistin pitemmälle kehitetyn version samasta aiheesta, Cabaret-musikaalin laulun Money makes the world go around.

Kummassakin laulussa rahaton uneksii rahasta. Abban teksti esittelee naisen, jonka pieni palkka ei riitä mihinkään, vaikka hän kuinka säästäisi. Työtä tekemällä ei saa onnea, ainoa ratkaisu on iskeä rikas mies tai pelata rulettia Las Vegasissa. Kertosäe julistaa rikkaan miehen maailmaa.

Cabaret-version kokija on vielä köyhempi. Häntä uhkaavat kylmä ja nälkä, jotka vievät viimeisetkin mahdollisuudet iloon ja rakkauteen. Hän on ulkona hyvän elämän talosta, sillä sen avain on raha: raha, joka pyörittää maailmaa.

Harmittomien rallatusten takana on ikäviä totuuksia. Abban laulun piilosanoma kätkeytyy palkkatyön hiipuvaan arvoon ja rahan sukupuolittumiseen. Cabaret-laulu karmii siksi, että sen nimestä on tullut niin totta. Raha pyörittää maailmaa. Ei niin, että me pyörittäisimme rahaa saadaksemme maailman pyörimään, vaan raha on yksin valtaistuimella, ja kaikki muu, ihmiset, yhteiskunnat, moraaliset ja filosofiset järjestelmät ovat sen alapuolella.

Raha on enemmän kuin tyranni. Se on jumala. Vain raha on itse oma tarkoituksensa.

Miten tähän on menty? Niin kuin yleensä järjettömyyksiin mennään, askel kerrallaan. Rahan palvontaa vastustavat voimat ovat vähitellen kadonneet. Ensin uskonto, sitten moraaliset normit, sitten ideologiat, jotka näkivät ihmisen yhteiskunnallisena olentona. Ainoa eloon jäänyt on uskomusjärjestelmä, jonka käyttövoima ovat itsekkyys ja ahneus. Se edustaa samaa karkeaa materialismia kuin entinen arkkivihollisensa reaalikommunismi.

Tämä jumala piiloutuu ”faktojen” taakse. Luen lehdestä, miten työtekijöitä irtisanova hoitaa mielipahaansa: hän toistaa itselleen, että yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa rahaa. Stop. Kyllä. Ja ei. Toki yrityksen pitää kannattaa. Mutta kyse ei ole siitä, etteikö tuotettaisi rahaa, vaan siitä, että tahdotaan vielä enemmän rahaa. Kohtuullinen voitto ei ole enää voitto. Voiton pitää kasvaa, sen pitää ylittää odotukset, ja odotukset pitää virittää yhä suuremmiksi. Yhä useammin yritys kannattaa ja silti irtisanoo.

”Pelkkä rahanteko” -teesin ongel-ma on siinä, että yritykset eivät toimi yksin ja umpiossa. Ne ovat osa yleistä yrityselämää ja yhteiskuntaa. Kun moraalityhjiön vuoksi yrityselämän ihanteet otetaan muuallakin ohjenuoraksi, lopulta kaiken ainoa tehtävä on tuottaa rahaa.

Rahan tyrannia ei ole luonnonlaki. Se on ihmisen päätös. Tahdommeko todella sitä?

Kirjoittaja on tutkija ja kirjailija.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Muut Kumppani-lehden linkit

 

Musiikin karkkikauppa

Miten käyttäydyit lapsena karkkikaupassa? Jos musiikki on sinulle karkkia, se selviää verkosta löytyvästä Spotify-palvelusta. Spotify on kuin haltijakummin taikasauva, jonka heilautus tuo ulottuvillesi kymmeniä tuhansia äänilevyjä. Laillisesti ja ilman turhaa tavaran hankkimista.

Ensimmäiset päivät rajattoman karkin maassa paljastavat ihmisluonteiden erot. Yksi hehkuttaa kahlanneensa suosikkiartistinsa koko tuotannon viiteen kertaan läpi ja aloittelee juuri kuudetta kierrosta. Toinen tuskin malttaa kuunnella yhtä herkkua loppuun, kun pitää jo nakertaa seuraavan kulmaa: hei, täältähän löytyy jopa angolalaista kuduroa! Kolmas taas rakentelee namijonoa, jossa jokainen siirtymä mausta toiseen on tarkkaan punnittu.

Parasta ruotsalaisomisteisessa Spotifyssa on, että sivuston tarjoilema musiikki on laillista. Kappaleita ei tallenneta omalle koneelle, vaan ne kuunnellaan erikseen ladattavan ohjelman avulla suoraan verkosta nettistreaminä.

Spotifysta on tarjolla kaksi versiota: ilmainen ja maksullinen. Ilmaisversion käyttöön tarvitsee kutsun, levyvalikoima on aavistuksen suppeampi (vaikkakin valtava) ja musiikin lomassa korviin kantautuu myös mainoksia. Maksamalla kympin kuukausimaksun saa käyttöönsä Premium-tilin, jolla pääsee eroon mainoksista ja käsiksi vieläkin valtavampaan musiikkivalikoimaan.

Ja karkkikaupassa mellastamisesta seuraa juuri se, mistä varoiteltiinkin: ähky ja hieman kelmeä olo. Kohtuukäyttö muulloin kuin karkkipäivinä 
auttaa.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Satumaailman tunarisankari

Pitää olla rohkea, pitää tehdä oikein, pitää pelastaa heikommat – tämän tietää jokainen viisivuotiaskin. Saduissa paha saa palkkansa ja rohkea sankari mahtijuhlat.

Ihan kaikki länsimaalaiset eivät aikuistuttuaan ymmärrä, että tosimaailmassa on enemmän sävyjä. Tähän joukkoon kuuluu John Yettaw. Toukokuussa hän otti ja ui Burman kotiarestissa olevan oppositiojohtajan talolle. Yllättäen ilmestyneestä kuokkavieraasta seurasi Aung San Suu Kyille vankilareissu ja oikeudenkäynti, joka oli tämän lehden painoon mennessä vasta aluillaan.

Uintiretkelleen Yettaw otti mukaansa Yhdysvaltain passinsa. Se olikin viisasta, sillä passi pelastanee hänet pälkähästä. On niin kovin helppoa olla rohkea ja urhea, kun konsuli auttaa ja lehdet kirjoittavat.

Rohkeutta ja itsensä peliin laittamista arvostetaan kaikkialla. Meillä länsimaalaisilla vaan tähän tuntuu olevan tahtoa enemmän kuin tilaisuuksia. Suomessa itsensä saa mielipiteidensä takia hengenvaaraan vain öisellä nakkikioskilla.

Toisin on maissa, joissa viranomaista pitää pelätä. Väärien sanojen, tekojen tai kuokkavieraiden hinta voi olla kymmeniä vuosia vankilaa. Todellinen rohkeus mitataan oloissa, joissa riskit ovat suurimmat. Itselle.

Kannattaa kuitenkin varoa tuntemasta kovin suurta ylemmyyttä John Yettaw’ta kohtaan. Aina hyvää tarkoittava hölmöys ei ole yhtä ilmeistä. Monesti maailmalla kuulee länsimaalaisten opettavan paikallisille, että kyllä heilläkin on oikeus siihen, tähän ja tuohon. Pitää vain olla reipas ja vaatia oikeuksiaan!

Valtakoneiston haastamisessa on monessa maassa vaaransa, ja paikalliset tietävät sen. Ulkopuolisen on usein vaikea ymmärtää tilanteen monimutkaisuutta. Osa päättää valita riskin ottamisen, osa sen välttämisen. Valintaa pitää kaikkien kunnioittaa.

Itse saa hyppiä mihin rotkoon tahansa, mutta kaveria ei sinne tönitä. Ei varsinkaan, jos porukan ainoa laskuvarjo on omassa selässä.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Opettajaksi köyhään Suomeen

SÄDE LOPONEN

sankari.jpgTheresa Jezl huolehtii seurakunnasta ja lapsista.

Kun sisar Theresa Jezl avaa luostarin oven, vastassa ei ole elokuvista tuttuja valkeita seiniä ja askeettisia kammioita. Kalleimman veren sisarten luostari on aivan tavallinen kerrostaloasunto katolisen kirkon yläkerrassa Tampereen Amurissa.

Yhdysvaltalaissyntyinen Jezl on asunut Suomessa jo yli 40 vuotta. Tuossa ajassa Suomi on muuttunut paljon. Sotien jälkeinen niukkuus on muuttunut yltäkylläisyydeksi.

”Ei ole kauan siitä, kun Suomessakin tarvittiin paljon apua. Sotaveteraanien perheille kerättiin vaateapua”, Jezl kertoo.

Suomalaisten asenteet valkoistakaan ulkomaalaista kohtaan eivät aina ole olleet suopeita. Eräästä lääkärikäynnistä on jäänyt erityisen ikävä muisto. ”Kun kerroin lääkärille, mistä sukuni on kotoisin, hän sanoi: Älä huoli, ei se näy.”

Jezl oli kuvitellut opiskelevansa opettajaksi, avioituvansa ja saavansa kuusi lasta. Stipendi yliopistoa varten oli jo tiedossa. Ajatus luostariin menosta alkoi kuitenkin putkahdella mieleen kesken tanssien ja elokuvien.

”Menin kokeilemaan luostaria, jotta voisin huomata sen vääräksi vaihtoehdoksi ja jatkaa elämääni suunnitelmien mukaan. Kävikin niin, että koin tulleeni oikeaan paikkaan.”

Luostari oli tuhannen kilometrin päässä Nebraskan kodista. Pian edessä oli muutto vielä kauemmas: sääntökunnan koulun englannin opettajaksi Suomeen.

”Olin halunnut suurperheen äidiksi, ja yhtenä päivänä havahduin siihen, että vastuullani oli 48 lasta”, Jezl nauraa.

Nykyään Jezl työskentelee seurakunnassaan monissa tehtävissä. Työ vaihtelee kouluvierailuista kirjanpitoon. Sisaren elämäntapa on kestävän kehityksen mukaista parhaimmillaan: ei lomalentoja, yksityisautoilua tai huvin vuoksi kuluttamista. Vaatteensa Jezl ostaa kirpputoreilta, muista välttämättömistä tarpeista vastaa kirkko.

Voimaa arkeensa Jezl ammentaa rukouksesta. ”Rukoilen, että olisin kuin lasimaalaus, josta Jumalan valo loistaa läpi. Kauneinkaan ikkunamaalaus ei näytä miltään pimeässä.”

Ilonaiheena ovat myös ystävät, joita Jezlilla on yli kirkkokuntarajojen.

”Minulla ei ole elämältä suuria odotuksia, muttei se tarkoita, ettenkö olisi toiveikas. En vain unelmoi mistään yksityiskohtaisesti. Jumalalla on parempi mielikuvitus kuin minulla.”


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Nainen joka voitti Venäjän

”Ei kaikkia bisnesmiehiä tarvitse vangita, riittää että heistä itsenäisin vangitaan”, sanoo Karinna Moskalenko helsinkiläisyleisölleen ja saa haluamansa huvittuneen reaktion.

Toukokuussa Amnestyn vieraana käväisseen venäläisen ihmis-
oikeusasianajajan ansioihin kuuluu ensimmäisen Venäjää vastaan käydyn oikeudenkäynnin voitto Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Hän on puolustanut muun muassa öljymiljonääri Mihail Hodorkovskia sekä Moskovan Nord-Ost -teatterin vuoden 2002 terrori-iskun uhreja ja tapettujen tsetseenien perheitä.

Asiakaskuntaan kuuluvat myös aktivisti Garri Gasparovin ja edesmenneen toimittaja Anna Politkovskajan perhe.

”Kun voittaa yhden oikeustapauksen Venäjällä, pelastaa monen ihmisen elämän”, Moskalenko korostaa.

Asianajaja on itsekin joutunut epämääräisyyksien uhriksi: viime syksynä hänen autostaan löydettiin terveydelle vaarallinen määrä elohopeaa.

Riittää kun yksi tapetaan

Kolmasosa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapauksista tulee Venäjältä. Kansan vapaus ajatella ja ilmaista itseään on kulmakivi, jota Moskalenko korostaa.

”Ihminen todella voi kuolla Venäjällä julkisella paikalla. Eikä ta-
pausta ole edelleenkään tutkittu kunnolla”, Moskalenko viittaa porraskäytävässä tapetun Politkovskajan tapaukseen.

”Ei kaikkia journalisteja tarvitse tappaa, ainoastaan yksi ja ihmiset ymmärtävät, että kukaan ei ole suojassa. Ja tarvitaan yksi Gasparov, jotta ihmiset ymmärtävät olla hiljaa”, Moskalenko jatkaa. Tällaisia viestejä auktoriteetit lähettävät kansalle, hän toteaa.

Hän kertoo pitävänsä ihmisten tavasta olla Helsingissä: elämästä kaduilla, raitiovaunuissa, vapaasta olemisesta.

Moskalenko opiskeli 1970-luvulla juristiksi Leningradin yliopistossa ja erikoistui ihmisoikeuksiin Birminghamissa. Hän oli eturivissä tuomassa Venäjää kansainvälisten komi-
teoiden eteen. Vuonna 1994 Moskalenko perusti Moskovaan Kansainvälisen puolustuksen tukikeskuksen, vaikka ”nykyään onkin näkyvää, että emme ole tervetulleita tekemään töitä Venäjällä”.

Juristi on iloinen pienistäkin edistysaskelista. Mutta hänen on vaikea uskoa, että presidentti Dmitri Medvedev olisi niin itsenäinen, että Venäjällä todella tapahtuisi muutoksia. Moskalenko kuvaa asian näin: kun hän katsoo ex-presidentti Vladimir Putinin kasvoja, olo on sanaton; kun hän katsoo Medvedevin kasvoja, hänestä tulee hiljainen.

”Tämä on tietysti makuasia”, Moskalenko hymähtää.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Lyhyet palat

Merirosvojen pysäyttäminen alkaa maista

Kaakkois-aasia. Merirosvouksen kannalta vaarallisimmat vedet ovat pitkään sijainneet Kaakkois-Aasiassa. Somalian rannikko ja Adeninlahti ovat nousseet merirosvouksen suurimmaksi keskukseksi vasta viime kuukausina. Kansainvälisen merenkulkuviraston IMB:n merirosvouden seurantatoimiston mukaan Somalian edustalla on ollut hyökkäyksiä alkuvuodesta enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Indonesian ja Malesian välinen Malakan salmi on ollut perinteisesti merirosvojen suosikkialuetta. Salmelta on kuitenkin raportoitu alkuvuodesta vain yksi rosvoustapaus. Ennen tätä vuotta Indonesiasta raportoitujen merirosvoustapausten määrä oli viisinkertainen verrattuna Somalian edustan rosvouksiin.

Kaakkois-Aasiassa merirosvoutta on saatu vähennettyä Singaporen, Malesian ja Indonesian tiivistyneen yhteistyön avulla. Ilma- ja merivartiointia on lisätty. Voimakeinoin ei kuitenkaan voida puuttua perimmäisiin ongelmiin.

Mikäli merirosvous halutaan pysäyttää, on köyhien elinoloja ja koulutusmahdollisuuksia parannettava, asiantuntijat muistuttavat. Esimerkiksi monet köyhät kalastajat ja työläiset ryhtyivät merirosvoiksi Aasian finanssikriisin aikaan 1997. Samaa pelätään tänä vuonna.

Malakan salmen kautta kulkee 30 prosenttia maailmankaupasta ja puolet öljykuljetuksista. KV.

Katastrofivalmius tukisi Afrikan kehitystä

Afrikka. Heikko valmistautuminen luonnonkatastrofeihin heikentää Afrikan kehitystä, asiantuntijat sanovat.

Esimerkiksi Kenian hallituksen arvion mukaan vuosien 1999-2001 kuivuudesta aiheutui melkein 350 miljoonan Yhdysvaltain dollarin kustannukset. Jos Kenialla olisi ollut toimiva katastrofihallintajärjestelmä, luonnonmullistuksesta olisi selvitty puolet halvemmalla, Kenian hallituksen virkamies Ali Mohamed kommentoi uutistoimisto IRIN:lle.

Kenian pääkaupungissa Nairobissa järjestettiin toukokuun alussa katastrofiriskien vähentämistä käsitellyt konferenssi.

”Luonnonmullistukset vaikeuttavat edelleen monien maiden kykyä rakentaa vaurautta kansalaisilleen, vaikka näissä on ollut korkea talouskasvu”, YK:n katastrofiriskien vähentämisestä vastaava apulaispääsihteeri Margareta Wahlström totesi.

Wahlströmin mukaan parempi valmistautuminen luonnonmullistuksiin ei välttämättä vaatisi kohtuuttoman suurta taloudellista panostusta.

”Jos suunnittelee rakentavansa talon, ja paikalliset ihmiset kertovat alueen olevan tulville altis, tulee halvemmaksi etsiä turvallisempi alue.”

YK:n ympäristöohjelman mukaan Kenia menettää joka seitsemäs vuosi noin 5,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan toistuvien tulvien ja kuivuuden takia. Tällä hetkellä kuivuus vaikeuttaa noin kymmenen miljoonan ihmisen elämää Keniassa. 

Juha Rudanko

Englannilla seksimarkkinoille

Benin. Globalisaation myötä englannin kielen merkitys on korostunut myös ranskankielisessä Beninissä. Monilla nuorilla beniniläisnaisilla on kuitenkin erityinen syy opiskella englantia – he pyrkivät seksityöläisiksi naapurimaahan Nigeriaan.

”No, en opiskele englantia vain oppiakseni kielen, vaan minulla on muita tavoitteita, jotka haluan saavuttaa”, englantia Cotonoun kaupungissa opiskeleva 20-vuotias Jenifer sanoi uutistoimisto IRIN:lle.

Englantia opiskeleva 19-vuotias Kadi taas totesi, että hän ylittää pian viimeisen riman astuakseen Nigerian seksimarkkinoille: englannin kielen.

”Tämä on surullinen ja valitettava totuus. Joskus nuoret tyttömme ajautuvat tähän tilanteeseen”, beniniläisen naisjärjestön johtaja Solange Legonou sanoi.

Raha houkuttaa nuoria naisia Nigeriaan. Erään englantia Cotonoussa opiskelevan nuoren naisen mukaan seksityöläinen saattaa ansaita Nigerian pääkaupungissa Abujassa 130 Yhdysvaltain dollaria yössä. Beninin bruttokansantuote henkeä kohden on hieman yli 1 100 dollaria. JR.

Aasialaiset vähenevät

Aasia. Maailman väkirikkaimman maanosan Aasian osuus maailman väestöstä pienenee, YK kertoo.

Kiinassa, Singaporessa, Sri Lankassa ja Thaimaassa syntyvyys on laskenut niin alhaiseksi, että se ei enää korvaa kuolleisuutta. Aasian syntyvyys on nyt maailman kehittyvien alueiden alhaisin. Tiedot selviävät YK:n huhtikuun loppupuolella julkaisemasta Statistical Yearbook for Asia and the Pacific -julkaisusta.

Myös maastamuutto vähentää Aasian väestöä. Tyynenmeren pienet saarivaltiot ovat ääritapauksia – niissä jopa 15 prosenttia väestöstä on muuttanut pois.

Afrikan väkiluku kasvaa nopeasti, joten sen osuus maailman väestöstä on tulevaisuudessa yhä suurempi. YK:n väestörahaston UNFPA:n Werner Haug kuitenkin muistuttaa, että valtaosa maailman ihmisistä asuu jatkossakin Aasiassa. Vaikka monissa Aasian maissa syntyvyys laskeekin, se on edelleen korkea muun muassa Intiassa, Laosissa ja Filippiineillä.

Aasiassa asuu yli neljä miljardia ihmistä eli yli 60 prosenttia koko maailman väestöstä. JR.

Jatropha – liian hyvää 
ollakseen totta

Maailma. Monet maat ovat innostuneet kasvattamaan jatropha-kasvia biopolttoaineeksi.

Esimerkiksi Intian hallitus tukee hanketta, jossa kasvia istutetaan yli kymmenen miljoonan hehtaarin kokoiselle alueelle.

Jatrophaa on pidetty hyvänä vaihtoehtona nykyisille biopolttoaineille, jotka aiheuttavat ympäris-töongelmia ja vievät tilaa ruokakasveilta. Jatropha kasvaa mailla, jotka ovat muuten viljelykelvottomia. Sen on myös sanottu imevän itseensä enemmän hiilidioksidia kuin mitä siitä vapautuu.

Tutkijat kuitenkin epäilevät 
jatrophan jäämistä vain kuiville alueille.

”Jos huonolaatuiselle maalle istutetut puut eivät kuole, ei se vielä tarkoita, että niistä saadaan paljon öljyä”, yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston metsätalous- ja ympäristötutkimuksen apulaisprofessori Rob Bailis sanoi Guardian-lehdelle.

Bailisin mukaan jatrophan viljely on huomattavasti tuottavampaa maalla, joka saa reilusti sadetta tai on kunnolla kasteltu.

Intialaisen ympäristöjärjestö Navdanyan mukaan köyhässä Chhattisgarhin osavaltiossa on kuivatettu riisipeltoja, jotta saataisiin tilaa jatrophan viljelyyn.

”Jos sitä kasvattaa paremmissa maatalousolosuhteissa, niin kaikki hälytyskellot alkavat soida, ja joudutaan samaan ruoka vastaan polttoaine -väittelyyn, joka käytiin maissin kohdalla,” Bailis sanoo. JR.

Pr-puheella ilmastonmuutosta vastaan

Yhdysvallat. Sanoilla on valtaa myös ympäristöasioissa, yhdysvaltalainen ympäristömarkkinointifirma ecoAmerica kertoo. Yhtiö on vuosia tutkinut, miten ympäristöongelmat kuten ilmastonmuutos pitäisi esittää suurelle yleisölle.

Firman mukaan maapallon lämpenemisen sijaan pitäisi puhua ”huononevasta ilmakehästämme”. Puhe hiilidioksidista pitäisi hylätä ja sen sijaan korostaa ”siirtymistä pois menneisyyden likaisista polttoaineista”.

EcoAmerican huhtikuun lopussa julkisuuteen vuotaneessa raportissa todetaan, että perinteinen tapa puhua ilmastonmuutoksesta herättää ihmisissä kielteisiä mielikuvia, esimerkiksi taloudellisista uhrauksista ja monimutkaisista tieteellisistä kiistoista. Yhtiön mukaan jopa sana ”ympäristö” voitaisiin hylätä ja sen sijaan puhua ”ilmasta, jota hengitämme” ja ”vedestä, jota lapsemme juovat”.

Yhdysvalloissa ympäristökysymykset eivät herätä suuria intohimoja. Pew Research Centerin tammikuussa tekemässä kyselytutkimuksessa todettiin, että ilmaston lämpeneminen oli 20 huolenaiheen listalla viimeisenä. JR.

Köyhät ja todella köyhät

Malawi. Malawi alkoi syksyllä 2006 kokeilla sosiaaliavun jakamista seitsemällä maan 27 alueesta. Pienin avustus on kolme euroa kuussa, ja lasten koulunkäyntiä kannustetaan noin euron lisätuella.

Sosiaaliapukokeilu on nyt joutunut arvostelun kohteeksi, koska tukea saavien valinta koetaan paikoin epäoikeudenmukaiseksi. Miten erottaa ”todella köyhät” muista köyhistä maassa, jonka asukkaista 65 prosenttia elää alle dollarilla (0,74 eurolla) päivässä? Malawin kansalaisjärjestöjen IPRSE-tutkimuslaitos kysyy.

Avunsaajat valitsee paikallisista asukkaista koottu lautakunta, johon kuuluu yleensä perinteisiä päälliköitä ja muita arvohenkilöitä.

”Ongelmia syntyy, kun köyhät joutuvat valitsemaan toisia köyhiä edunsaajiksi. Valintaan pitäisi löytää parempi tapa”, IPRSE:n kehitys- ja ohjelmajohtaja Paul Msoma sanoo.

Avun piiriin on päässyt esimerkiksi Malita Namalomba, 65, joka on joutunut huolehtimaan seitsemästä orvoksi jääneestä lapsenlapsestaan.

”Tuki auttaa minua ruokkimaan ja kouluttamaan lapset. Mutta naapurini ovat yhtä köyhiä, eivätkä he saa mitään. He ovat alkaneet karsastaa minua”, Namalomba kertoo.

IPS/ Pilirani Semu-Banda

Afrikka verkossa

Afrikka. Kattavimpia valikoimia afrikkalaisten lehtien ja tietotoimistojen uutisia tarjoaa Allafrica.com 
-verkkosivusto. Nyt se on saanut kylkeensä My Africa -osion. Sieltä löytyy tietoa eri Afrikan maiden kirjoista, elokuvista ja muusta kulttuurista.

Myafrica.com noudattelee yhteisösivustojen periaatteita: sisältöä sivustolle ei tuota sen perustaja vaan kävijät. Rekisteröitynyt käyttäjä voi lisätä sivustolle vaikkapa togolaisen suosikkilevynsä tai näkemisen arvoisen elokuvan Norsunluurannikolta. Sisällön määrä Myafrica.comissa on tosin vielä melko vaatimaton ja sivusto on yhä beta-vaiheessa. Parhaiten sen näyttävät löytäneen matkailupalveluiden tarjoajat.

Entä mitkä nettiuutiset ovat eteläafrikkalaisten netinkäyttäjien suosikkeja? Sitä voi käydä tutkailemassa Muti-nimiseltä sivustolta (www.muti.co.za), jolla käyttäjät vinkkaavat toisilleen, mitä verkossa kannattaa katsastaa.

Sivusto toimii samalla periaatteella kuin suosittu Digg-sivusto. Siinä missä Diggin suosituimmat jutut, kuvat ja videot voivat kerätä kymmeniäkin tuhansia diggailijoita, Mutin suosikit jäävät vielä muutamiin satoihin vinkkaajiin. PL.

Hukka ei peri sutta USA:ssa

Yhdysvallat. Harmaasusi ei ole enää Yhdysvalloissa uhanalainen laji. Kalliovuorten pohjoisosissa ja Suurten järvien alueella eläimiä on jo niin runsaasti, että niitä saa metsästää. Wyomingissa kanta on kuitenkin alhainen ja säilyy uhanalaisena.

Sudesta tuli uhanalainen Yhdysvalloissa vuonna 1974, jolloin se oli hävinnyt monista osavaltioista lähes kokonaan. Vaikka suojelu on 35 vuodessa tuottanut monin paikoin tulosta, sisäministeri Ken Salazarin mukaan se ei silti ole ollut riittävän tehokasta. Ministeriä pyydettiin arvioimaan uudelleen entisen presidentti George W. Bushin hallinnon päätös poistaa uhanalaisuusluokitus susilta.

Susien aseman parantamista koordinoineen Ed Bangsin mukaan susipopulaatiot ovat hyvässä kunnossa. Niiden geneettinen variaatio on suurta.

Esimerkiksi Alaskassa susia on tällä hetkellä arvioitu olevan 8 000-11 000. Suomessa susia on pari sataa ja laji on uhanalainen. HM.

Brasilialaiset 
panssaroivat autonsa

Brasilia. Brasiliassa on yksi tuoteryhmä, johon talouskriisi ei ole iskenyt: panssaroidut autot. Yhä useammat brasilialaiset suojautuvat luodinkestävän tuulilasin taakse. Panssaroidut autot eivät enää ole pelkästään rikkaiden luksusta, vaan niistä on tullut keskiluokan tuote.

Viime vuonna Brasiliassa panssaroitiin yli 7 000 siviiliajoneuvoa. 1990-luvun lopulla luku oli alle 2 000. Brazilian Association of Bulletproof Manufacturersin mukaan talouden lama ei ole hidastanut panssariautojen kysyntää. Brasilian talouden keskus São Paulo on maailman ykköskaupunki panssaroitujen kulkuneuvojen valmistuksessa ja myynnissä.

Myös ylemmän keskiluokan ihmisillä on nykyään varaa ostaa luodeilta suojattu kulkuneuvo. Auton panssaroimisen hinta on puolittunut vuosikymmenessä. Aikaisemmin luksusautot kuten Mercedekset ja BMW:t olivat suosituimpia panssaroinnin kohteita. Nyt suosittuja ovat Toyota ja Volkswagen.

Autojen panssaroinnilla yritetään suojautua rikollisuudelta. São Paulon murhatilastot ovat parantuneet viime vuosina, mutta aseellisia ryöstöjä tehdään edelleen paljon. Uudet pikakidnappaukset pelottavat ihmisiä. Niissä ryöstäjät vievät uhrinsa pankkiautomaatille ja päästävät tämän vapaaksi uhrin nostettua rahansa. JR.

Syntisiä soittoääniä 
kritisoidaan Intiassa

Intia. Islamilaisen Jamia Asharaf-ul-Madaris -instituutin uskonoppineet määräsivät huhtikuussa, että muslimien ei tulisi käyttää Koraanin säkeitä soittoääninä kännyköissään.

Pohjois-Intian Kanpurissa toimivan instituutin oppineiden mukaan säkeiden käyttäminen soittoääninä on ongelmallista siksi, että ihmiset yleensä vastaavat puhelimeensa ennen kuin soittoääni on ehtinyt soida loppuun. Se tarkoittaisi, että Koraanin pyhä säe katkeaa keskeltä, mikä islamissa on syntiä.

Uskonoppineiden paneeli laati muitakin sääntöjä islamilaisen sharia-lain mukaiselle kännykänkäytölle. Papit kielsivät muun muassa värinähälytyksen käytön rukoushetkien aikana. Paheellista heidän mukaansa on myös kännykän käyttö vessassa.

”Jos puhelin soi ja aayat kuuluu vessassa, se on syntiä”, uskonoppinut Ghyasuddin sanoo. Aayat on pyhä säkeistö Koraanista.

Saudi-Arabiassa ilmiöön on puututtu aiemminkin. Mekassa kokoontunut Islamilaisen oikeuden neuvosto kielsi Koraanin käytön soittoäänimateriaalina jo vuonna 2007. JR.

Hyvä taksikuski palkitaan

Argentiina. Taksinkuljettajan rehellinen toiminta herättää intohimoja Argentiinassa. La Platan kaupungissa asuvasta Santiago Gorista tuli solidaarisuuskampanjan kohde, kun hän palautti taksiinsa jääneen rahasalkun omistajilleen.

Eläkeläispariskunnan unohtamassa salkussa oli 130 000 pesoa (25 000 euroa). Omistajat palkitsivat kansalliseksi uutisaiheeksi nousseen Gorin 12 000 peson (2 400 euron) löytöpalkkiolla, mutta argentiinalaisille se ei riittänyt.

Kaksi nuorta perusti verkkosivuston, jonka kautta rehtiä kuljettajaa voi eri tavoin palkita. Gorille on satanut satoja lahjoja pizzasta, kenkäparista ja lumilautatunnista öljyjen vaihtoon, hotelliviikonloppuun ja numerologiakäyntiin. Rahaakin on kertynyt lähes alkuperäisen 130 000 peson verran.

Santiago Gori sanoo liikuttuneensa huumasta. ”Tein vain sen, mitä piti. En halua olla kenellekään esimerkki”, 49-vuotias kuljettaja sanoi viestimille.

Johanna Pohjola

Kiinassa kannustetaan tupakoimaan

Kiina. Keski-Kiinassa sijaitsevan Gonganin piirikunnan hallitus kannustaa virkamiehiään tupakoimaan. Piirikuntahallinnon työntekijöitä vaaditaan polttamaan vuodessa kaikkiaan 230 000 askia maakunnassa tuotettuja savukkeita. Jos määräyksiä ei noudateta, työntekijöitä uhkaa sakko.

”Tämä säännös vahvistaa paikallista taloutta tupakkaveron kautta”, Gonganin tupakkamarkkinoiden valvontatiimin jäsen Chen Nianzu sanoo.

Gonganin piirikunta sijaitsee Hubein maakunnassa. Nyt Hubein tupakkamarkkinoita hallitsevat viereisen Hunanin maakunnan tupakkamerkit.

China Foreign Affairs -yliopiston professori Wang Chunying syyttää Gonganin viranomaisia alueellisesta protektionismista eli paikallisen tuotannon suosimisesta.

”Keskushallinto verottaa tupakkaa suojellakseen väestön terveyttä ja ympäristöä. Lopulta maa maksaa tästä hinnan”, hän totesi kiinalaiselle Global Times -lehdelle.

Vuonna 2007 myös Jingzhoun kaupunki Hubein maakunnassa asetti vastaavia määräyksiä paikallisten tupakkamerkkien tukemiseksi. Niistä luovuttiin puolessa vuodessa. JR.

Presidentti pääsi suihkustaan

Etelä-afrikka. Eteläafrikkalaisille pilapiirtäjille on luvassa kissanpäivät, sillä toukokuussa maan presidentiksi nousi Jacob Zuma.

Etelä-Afrikan eturivin irvileukoihin kuuluvan Zapiron piirroksissa tuoreella presidentillä on virkaan-astujaisissaan päässään suihku. Pilapiirtäjä asensi suihkun Zuman päähän jo kolme vuotta sitten. Silloin hiv-positiivisen perhetuttavansa raiskauksesta syytettynä ollut Zuma kertoi oikeussalissa, että hän suojautui hiv-tartunnalta käymällä yhdynnän jälkeen suihkussa.

Pian virkaanastujaisten jälkeen nähtiin kuitenkin kummia: tuore presidentti oli pilapiirroksessa paljain päin ja vuosia takaraivosta kasvanut suihku leijui taka-alalla. Katkos suihkun ja Zuman suhteessa noteerattiin myös uutissivuilla.

”Suihku on viittaus hänen tapaansa puhua kummallisia ja käyttäytyä välillä vähän vinksahtaneesti”, Zapiro kommentoi tuoreen presidentin ja suihkun suhdetta. Pilapiirtäjä lupasi palauttaa suihkun presidentin takaraivoon heti tarpeen tulleen.

Kansainvälisessä mediassa Jacob Zuman presidenttikauden alku on saanut lisäväriä arvailuista, kuka tuoreen presidentin kolmesta vaimosta edustaa valtiovierailuilla miehensä rinnalla Etelä-Afrikkaa. PL.

Tyhmä kysymys: Millä kirjalla viisastuisi?

Palstalla kysytään kysymyksiä, jotka mietityttävät, mutta joita ei muualla kehtaisi esittää.

Jos haluaisi yhden kirjan lukemalla oppia ymmärtämään maailmaa entistä paremmin, mikä kirja kannattaisi valita?

Vastaajana vuoden 2009 Tiedetoimittaja-palkinnon voittanut kääntäjä-kustantaja Kimmo Pietiläinen Terra Cognita -kustannusyhtiöstä:

”Ehdottomasti Jared Diamondin kolmen kirjan sarja, joista muodostuu oikeastaan yksi teos: Kolmas simpanssi, Tykit, taudit ja teräs ja Romahdus.

Ne pamauttavat käsitykset ihmiskunnan vaiheista aivan uudelle tasolle ja avartavat ajattelua. Jaredin kirjasarja on ensimmäinen vakavasti otettava teos, joka yhdistää ympäristön ja historian. Historiaa ei tarkastella yksilöiden, yksittäisten tapahtumien tai sotien kautta, vaan Jared rakentaa suuremman mallin.”

Entä jos pitää valita jonkun muun kuin oman kustantamon kirja?

”Art Housen suomeksi julkaisema Richard Dawkinsin Geenin itsekkyys. Se palautti biologian takaisin ihmistutkimukseen. Kirjaa ei kyllä enää saa mistään.

Dawkinsin kirja on evoluutiopsykologian perusteos. Se, joka puhuu ihmisen käyttäytymisestä eikä ole lukenut tätä kirjaa, ei tiedä mistä puhuu.

Sekä Jaredin että Dawkinsin kirjat ovat oman alansa perusteoksia, klassikoita. Ne ovat erittäin harvinaisia kirjoja siinäkin, että ne ovat jättäneet pysyvän jäljen oman alansa ajatteluun. Tällaisia kirjoja ilmestyy harvakseltaan.” PL.

Kuukauden kamppis: Shell oikeuteen Yhdysvalloissa

Vaikuttamistyö on järjestömaailman uusi hitti. Minkä kaiken puolesta maailmalla kampanjoidaan?

Mitä tulee mieleen sanaparista Shell ja Nigeria? Moni muistaa yhä 1990-luvun kampanjat, joissa kannustettiin boikotoimaan öljyjätti Shelliä. Boikottien syynä olivat yhtiön toimet Nigerian Ogonimaassa, jossa paikalliset asukkaat vastustivat öljyn poraamista alueeltaan.

Kymmeniä ogoneita kuoli, kun Nigerian sotilasjoukot käyttivät väkivaltaa protestien tukahduttamiseksi. Vuonna 1995 yhdeksän ogoni-aktivistia teloitettiin. Tunnetuin uhreista oli kirjailija Ken Saro-Wiwa. Shellin epäiltiin antaneen – suoraan tai epäsuoraan – tukea ogonien vainolle.

Öljyjätti Shell joutui toukokuun lopulla vastaamaan syytöksiin osallisuudestaan ogonien vainoon newyorkilaisessa oikeusistuimessa. Yhdysvaltalaiset ihmisoikeusjärjestöt ovat yrittäneet saada Shelliä oikeuteen aina vuodesta 1996 lähtien. Tuomari Kimba Wood määräsi huhtikuussa Shellin vastaamaan syytöksiin. Aiemmat yritykset saada Shell oikeuteen ovat epäonnistuneet. Yhtiö kiistää osallisuutensa Nigerian ogoni-vainoihin. PL.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Virtuaaliraha sucre ei nauti luottamusta

Venezuelan presidentti Hugo Chávez on ehdottanut Amerikkojen bolivarilainen vaihtoehto -järjestön (Alba) maille uutta yhteistä virtuaalivaluuttaa, sucrea.

Albaan kuuluvat Bolivia, Honduras, Nicaragua, Kuuba ja Venezuela sekä pienet Karibian saarivaltiot Dominica, Saint Vincent ja Grenadiinit. Ecuador on mukana tarkkailijana. Chávezin ehdottaman rahayksikön nimi, sucre, on sama kuin Ecuadorin vuonna 2000 käytöstä poistuneen valuutan.

Uuden virtuaalisen sucren lähin vertailukohde voisi olla euro. Vuonna 1979 luotu Euroopan valuuttajärjestelmä (EMS) edellytti, että alueen valuutoille määritellään täsmällinen arvo, jonka heilahtelu pidetään kurissa. Euroopan komissio – Alballa ei ole vastaavaa elintä – viitoitti kolmivaiheisen tien uuteen valuuttajärjestelmään. Pääoman liikkumisen esteet poistettiin 1990. Euroopan keskuspankki EKP perustettiin 1998. Euron vaihtokurssit alueen valuuttoihin nähden määriteltiin 1999.

Euron käyttöönotto edellytti, että jäsenmaat täyttävät vuoden 1992 Maastrichtin sopimukseen kirjatut lähentymiskriteerit. Sen jälkeen euroalueen 16 valtion tuli kunnioittaa Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaa sekä Kasvu- ja vakaussopimuksen asettamia taloudellisia vaatimuksia. Niiden avulla eurosta tehtiin yhteinen kansainvälinen valuutta.

Euroa edelsi ”korivaluutta” ecu, joka koostui EU:n jäsenmaiden kansainvälisesti vaihto- ja maksukelpoisista valuutoista. Ne hyväksyttiin maailmalla vaihdon välineiksi ja arvon mittareiksi sekä velkojen ja muiden maksujen katteeksi.

Sucre puolestaan perustuu valuuttoihin, joilta puuttuu maksu- ja vaihtokelpoisuus. Sucrea ei olekaan esitetty yhteisvaluuttana vaan virtuaalirahana, mutta sen merkitystä selittämättä. Ecu oli virtuaalinen, mutta oli olemassa suunnitelma sen muuttamisesta fyysiseksi rahaksi maissa, jotka täyttävät Maastrichtin ehdot. Vastaavia ehtoja ei ole liitetty sucren käyttöön.

Sucre on taloudellisesti ja rahapoliittisesti varsin heikko. Euron peruspilarina on tarve kunnioittaa poliittisesti riippumattoman EKP:n rahapolitiikkaa. Tavoitteena on hintojen vakaus, jotta inflaatio pysyy Maastrichtissa asetetuissa rajoissa. Ei ole tiedossa, mikä pankki valvoisi sucrea.

Euroaluetta säätelee Kasvu- ja vakaussopimus, joka tahdistaa EMU-maiden talousvaihteluja. Alueelta löytyy myös uhrautumishalua yhteisten tavoitteiden puolesta. Siksi euroalue on turvallinen sijoittajille ja euroon luotetaan kansainvälisenä yhteisvaluuttana.

Sucrella ei ole institutionaalisia rakenteita. Se ei nauti finanssimarkkinoiden tai kansainvälisten sijoittajien luottamusta. Sen taustalla olevia valuuttoja ei pidetä maailmalla maksu- tai vaihtokelpoisina, eikä niitä listata valuuttamarkkinoilla. Niitä ei hyväksytä kansainvälisesti vaihdon välineiksi tai arvon mittareiksi, eikä niillä voi maksaa velkoja tai muita maksuja.

Nykyisen finanssikriisin oloissa jotkut pelkäävät euroalueen hajoavan, koska tietyt maat eivät täytä EKP:n ja Kasvu- ja vakaussopimuksen vaatimuksia. Sucren tapauksessa vastaavia vaatimuksia ei edes ole.

Sucre ei tule koskaan nauttimaan kunnioitusta rahamarkkinoilla, koska siihen kuuluvilla mailla on hyvin erilaiset taloushistoriat, vähän talous- ja rahapolitiikan koordinaatiota ja huono maine. Ääritapaus on Kuuba, jolla on kaksi vaihtokelvotonta valuuttaa. Tämä ei näytä aivan siltä, mitä Etelä-Amerikan vapaustaistelija Simon Bolívar ja tämän sucrelle nimensä lainannut ystävä, Bolivian toinen presidentti Antonio José de Sucre 1800-luvulla kaavailivat. IPS

Kirjoittaja toimii Miamin yliopiston Jean Monnet -professorina ja EU-keskuksen johtajana.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Pallo pyörii

JOHANNA POHJOLA

futis.jpgJosé Rodriguez (vas.), Matias Masloski, valmentaja Sergio Rotman, Piso Alumato, Maxi Fernández, Marcelo Arancibia ja Sergio Masloski pelaavat kodittomien ja työttömien jalkapallojoukkueessa.

Kuluneet tennarit pyörittävät palloa pitkin asfalttia Buenos Airesin laitakaupungilla. Maxi Fernándezin ja Sergio Masloskin vikkelä syöttöpeli onnistuu, ja José Rodriguezin laukaisu uppoaa Piso Alumaton selän taa maaliin.

Pojilla ei ole uusimpia pelivehkeitä, mutta kodittomien ja työttömien Hecho Club Social -joukkueessa vain osallistuminen merkitsee. Tavoite on nostaa yhteiskunnasta syrjäytyneiden itsetuntoa ja opettaa heitä toimimaan arjessa.

”Jalkapallo antaa motivaatiota. Se auttaa yhteiskunnan vähäosaisia huomaamaan, että he voivat saavuttaa tavoitteita muillakin elämänalueilla”, perustelee joukkueen valmentaja Sergio Rotman.

Pelaajat harjoittelevat asunnottomien seitsemänsiin MM-kilpailuihin, jotka järjestetään Italian Milanossa syyskuussa. Myös Suomi on yksi 48 osallistujamaasta.

”Pelasimme viime vuonna Australiassa Suomea vastaan. Muistan pelin hyvin, sillä oli Suomen itsenäisyyspäivä. Heillä oli erinomainen naispelaaja. Oli ikävää pudottaa Suomi juuri juhlapäivänä”, Rotman naureskelee. Argentiina voitti 6-4.

Valmentaja on pannut merkille, että Euroopassa yhteiskunnan marginaaliin ajautuvat yleensä päihderiippuvaiset. Latinalaisessa Amerikassa pääsyynä on rakenteellinen köyhyys, joskin kadun karussa todellisuudessa yritetään usein selviytyä päihteiden turvin.

”Pelaajistamme oli hämmentävää, kun ruotsalaiset kodittomat kutsuivat kaljalle ja vetivät luottokorttinsa esiin. Täällä koditon tuskin koskaan näkee luottokorttia.”

Puhtia pelistä

Argentiinassa kodittomien jalkapallo käynnistyi Hecho en Bs. As. -kulttuurilehden kylkiäisenä vuonna 2003. Lehteä myyvät työttömät ja asunnottomat, jonka harrasteeksi se kehitettiin.

Nykyään Hecho Club Social (HCS) on itsenäinen. Argentiinan valtio tukee yhdistyksen toimintaa ja Buenos Airesin kaupunki tarjoaa sille liikuntatilat.

Valmentaja Rotman laskee, että HCS:n riveissä on kuuden vuoden aikana pyörinyt kaikkiaan 350 ihmistä. Vakituisia pelaajia on 40. Valtaosa työskentelee harmaan talouden parissa, noin puolet nukkuu kadulla.

”Kadulla moni menettää uskon itseensä. Täällä he saavat itseluottamusta ja tuntevat olevansa hyödyksi. Heidät tunnustetaan ihmisinä, heitä arvostetaan.”

Toiminta eroaa palloilusta, jota muutenkin harrastetaan. Joukkue on edustanut Argentiinaa kodittomien MM-kilpailuissa ja muissa turnauksissa vuodesta 2004.

”Ohjattu, suunnitelmallinen pelaaminen on eri asia kuin spontaani katupalloilu lähiössä. Kaduilta ja aukioilta pelaajat saatetaan komentaa pois, täältä heitä ei ajeta minnekään”, Rotman vertaa.

”Monet huomaavat, etteivät jaksa harjoituksia, jos ovat esimerkiksi juoneet edellisenä iltana. He alkavat olla kahdesti viikossa juomatta, mikä on ensimmäinen askel parantumiseen.”

Katu vaihtui kotiin

HCS:n harjoituksissa askel on valpas ja meno fyysistä, mutta pelaajien hymy herkässä. Katujen todellisuus on useimmille pelaajille tuttu.

José Rodríguez, 24, nukkui kadulla ensimmäiset puoli vuotta muutettuaan pohjoisesta Jujuyn maakunnasta Buenos Airesiin. Hän elätti itsensä cartonerona eli pahvinkerääjänä, joka myy keräämäänsä kierrätysmateriaalia edelleen.

”Halusin olla itseni herra, en elää muiden nurkissa. Kadulla pystyin säästämään rahaa. Tiesin, että se oli väliaikaista, joten kestin sen”, nykyisin vuokra-asunnossa asuva Rodríguez kertoo.

Kaksi vuotta HCS:ssa pelannut Rodriguez osallistui kodittomien MM-mittelöihin Tanskassa 2007 ja kansainväliseen turnaukseen Brasiliassa 2008. MM-matkan jälkeen pahvinkerääjästä tuli tarjoilija.

”Kisamatka avasi silmäni. Ryhmä, pelaaminen ja ystävyys ovat suuria nautintoja. Joukkue on kuin toinen kotini.”

Marcelo Arancibian, 21, pelaaminen innosti takaisin keskeytyneen lukion penkille. Välit perheeseenkin paranivat.

”Asuin tavallaan kadulla, sillä kuljin kaverin luota toisen luo. Jalkapallo herätti haluja taistella elämässä”, liiketaloustieteen opinnoista haaveileva Arancibia selvittää.

”Joukkueen henki on toverillinen ja solidaarinen. Monissa joukkueissa syrjitään huonoja pelaajia, täällä ei.”

HCS pyörittää Buenos Airesissa sosiaalisiin ongelmiin keskittyvien järjestöjen paikallisliigaa. Kuukausittaisiin turnauksiin on osallistunut esimerkiksi siirtolaisia, pakolaisia ja päihderiippuvaisia.

”Tarkoitus on, että kaikki pelaavat ja tulevat tunnustetuiksi. Jalkapallo on tapa kohdata heikossa asemassa olevia. Neuvomme ja tuemme heitä”, Rotman selvittää.

”Joukkue tuo yhteen ne, joilla ei ole omaa paikkaa. Emme silti halua alleviivata köyhyyttä. Pelaamme jalkapalloa, siinä se.”

Tähteydestä terveyteen

HCS:n mukaan argentiinalaisista MM-osallistujista 90 prosenttia on ponnistanut elämässään eteenpäin. Kukaan ei enää asu kadulla ja 70 prosenttia käy töissä.

”Kyse on ihmisistä, joita ei ole koskaan arvostettu. Yhtäkkiä he ovat huomion keskipisteenä, heitä haastatellaan ja heille hurrataan. Kokemus on voimauttava”, Sergio Rotman kuvaa.

”Moni palaa kisoista, siistiytyy ja jättää kadun. Jopa kaikkein toivottomimmat ta-
paukset ovat ryhdistäytyneet. Kunpa kilpailuihin pääsisikin 8 000 eikä kahdeksan pelaajaa.”

HCS valitsee maajoukkuepelaajat kehityksen, sitoutumisen, ryhmätyökyvyn ja solidaarisuuden perusteella. Jalkapallotaidot ovat kakkossijalla. Sama henkilö saa osallistua MM-kisoihin kerran.

Argentiinan kodittomien paras sijoitus on 13. vuonna 2005. Rotman tietää, että jalkapallofanaattisen maan pelaajille tappiot ovat kovia iskuja. Niitä puretaan psykologisin keskusteluin.

”Joskus taas huuma nousee päähän ja pelaajat täytyy palauttaa maan pinnalle. On tärkeää ymmärtää, että arki jatkuu tapahtuman jälkeen. Tähteyteen ei jäädä, vaan rakennetaan terve itseluottamus.”

Sergio Rotman vannoo jalkapallon nimeen nimenomaan Argentiinassa, jossa laji nostattaa voimakkaita intohimoja.

”Jokainen unelmoi tähteydestä. Vaikka ei olisi rahaa saati ruokaa, jalkapallo antaa voimaa”.

”Ammattilaisjalkapallo on bisnestä, mutta jalkapallo sinällään on terveellistä, hauskaa ja kaikkien ulottuvilla. Kunpa kaikki ongelmat selviäisivätkin jalkapalloa pelaamalla.”


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Tilaa Maailman Kuvalehti

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu