Keniassa ehdotettiin hiljattain viikon kestävää, maanlaajuista seksilakkoa. Idean takana oli G10-niminen naisverkosto. Lakon avulla haluttiin antaa oppitunti maan kiisteleville poliitikoille. Ehdotus pääsi kansainvälisiin otsikoihin, mutta ratkaisiko se Kenian poliittisen kriisin?
Presidentti Mwai Kibaki ja pääministeri Raila Odinga ovat jakaneet vallan Keniassa viime vuodesta asti. Kiisteltyjen vaalien väkivaltaisuuksissa kuoli yli tuhat ihmistä ja vielä useammat joutuivat maan sisäisille pakolaisleireille. Nyt yhteishallitus tasapainoilee kuilun reunalla. Jos se hajoaa, maata uhkaa vieläkin verisempi kaaos. Samaan aikaan johtavat poliitikot keskittyvät riitelemään punaisten mattojen puutteesta poliittisissa tapahtumissa tai siitä, kuka saa eniten palkkaa.
Kyllästyneinä Kenian johdon pöyristyttävään korruptioon, valtapeleihin ja tyhjiin lupauksiin naisryhmät päätyivät luovaan ratkaisuun – seksiboikottiin. He jopa lupasivat maksaa seksityöläisille korvauksia, jotta hekin tukisivat boikottia.
Johtajat ansaitsevat potkun takapuoleen tai pahempaa, mutta kun luin seksilakosta, olin tyrmistynyt. Millä tavalla seksikielto sitouttaa kansan hyödylliseen poliittiseen keskusteluun? Missä ovat yhtymäkohdat seksin, maan poliittisen tehottomuuden ja elämän perusedellytysten saatavuuden välillä? Lakanoiden välissä?
En ole vakuuttunut, että seksuaalisuuden käyttäminen murenevan poliittisen rakennelman haastajana on oikea tapa toimia. Seksiboikotti on saattanut jopa haitata naisten voimaantumista. Hivin ja aidsin valtaamassa Keniassa enemmistö naisista ei voi neuvotella seksuaalioikeuksistaan. Lisääntyvät raiskaukset myös avioliitossa ovat vakava ongelma.
Nämä asiat kaipaavat kiireistä huomiota. On selvää, että naisilla on oikeus päättää seksuaalisuudestaan ja ruumiistaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että seksilakon viesti on väärä ja hämmentävä. Viesti on pohjimmiltaan se, että naisten oikea valta liittyy seksuaalisuuteen ja että naiset ovat hyviä vain yhdessä asiassa.
Kun naiset näyttäytyvät seksin tarjoajan roolissa, se haavoittaa naisten asemaa, eikä juuri muuta sosioekonomista tilaa. Se ei esimerkiksi tarjoa toivoa perheille, jotka elävät pakolaisleireillä.
Ihmisten reaktiot seksilakkoideaan eivät ole olleet yhtä onnistuneita kuin antiikin kreikkalaisessa näytelmässä Lysistrate, joka usein nähdään tällaisten boikottien inspiraationa. Poliitikot eivät ole nousseet itsekään nokittelun yläpuolelle. Seksistä neuvottelemisen sijaan pitäisi kehittää pitempiaikainen strategia, jossa poliitikkoja painostettaisiin kokonaisvaltaisella uudistussuunnitelmalla, jonka takana G10-naiset ja kaikki muut voivat seisoa.
Kirjoittaja on kenialaissyntyinen kustannustoimittaja ja aktivisti.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009