JOHANNA POHJOLA

José Rodriguez (vas.), Matias Masloski, valmentaja Sergio Rotman, Piso Alumato, Maxi Fernández, Marcelo Arancibia ja Sergio Masloski pelaavat kodittomien ja työttömien jalkapallojoukkueessa.

Kuluneet tennarit pyörittävät palloa pitkin asfalttia Buenos Airesin laitakaupungilla. Maxi Fernándezin ja Sergio Masloskin vikkelä syöttöpeli onnistuu, ja José Rodriguezin laukaisu uppoaa Piso Alumaton selän taa maaliin.

Pojilla ei ole uusimpia pelivehkeitä, mutta kodittomien ja työttömien Hecho Club Social -joukkueessa vain osallistuminen merkitsee. Tavoite on nostaa yhteiskunnasta syrjäytyneiden itsetuntoa ja opettaa heitä toimimaan arjessa.

”Jalkapallo antaa motivaatiota. Se auttaa yhteiskunnan vähäosaisia huomaamaan, että he voivat saavuttaa tavoitteita muillakin elämänalueilla”, perustelee joukkueen valmentaja Sergio Rotman.

Pelaajat harjoittelevat asunnottomien seitsemänsiin MM-kilpailuihin, jotka järjestetään Italian Milanossa syyskuussa. Myös Suomi on yksi 48 osallistujamaasta.

”Pelasimme viime vuonna Australiassa Suomea vastaan. Muistan pelin hyvin, sillä oli Suomen itsenäisyyspäivä. Heillä oli erinomainen naispelaaja. Oli ikävää pudottaa Suomi juuri juhlapäivänä”, Rotman naureskelee. Argentiina voitti 6-4.

Valmentaja on pannut merkille, että Euroopassa yhteiskunnan marginaaliin ajautuvat yleensä päihderiippuvaiset. Latinalaisessa Amerikassa pääsyynä on rakenteellinen köyhyys, joskin kadun karussa todellisuudessa yritetään usein selviytyä päihteiden turvin.

”Pelaajistamme oli hämmentävää, kun ruotsalaiset kodittomat kutsuivat kaljalle ja vetivät luottokorttinsa esiin. Täällä koditon tuskin koskaan näkee luottokorttia.”

Puhtia pelistä

Argentiinassa kodittomien jalkapallo käynnistyi Hecho en Bs. As. -kulttuurilehden kylkiäisenä vuonna 2003. Lehteä myyvät työttömät ja asunnottomat, jonka harrasteeksi se kehitettiin.

Nykyään Hecho Club Social (HCS) on itsenäinen. Argentiinan valtio tukee yhdistyksen toimintaa ja Buenos Airesin kaupunki tarjoaa sille liikuntatilat.

Valmentaja Rotman laskee, että HCS:n riveissä on kuuden vuoden aikana pyörinyt kaikkiaan 350 ihmistä. Vakituisia pelaajia on 40. Valtaosa työskentelee harmaan talouden parissa, noin puolet nukkuu kadulla.

”Kadulla moni menettää uskon itseensä. Täällä he saavat itseluottamusta ja tuntevat olevansa hyödyksi. Heidät tunnustetaan ihmisinä, heitä arvostetaan.”

Toiminta eroaa palloilusta, jota muutenkin harrastetaan. Joukkue on edustanut Argentiinaa kodittomien MM-kilpailuissa ja muissa turnauksissa vuodesta 2004.

”Ohjattu, suunnitelmallinen pelaaminen on eri asia kuin spontaani katupalloilu lähiössä. Kaduilta ja aukioilta pelaajat saatetaan komentaa pois, täältä heitä ei ajeta minnekään”, Rotman vertaa.

”Monet huomaavat, etteivät jaksa harjoituksia, jos ovat esimerkiksi juoneet edellisenä iltana. He alkavat olla kahdesti viikossa juomatta, mikä on ensimmäinen askel parantumiseen.”

Katu vaihtui kotiin

HCS:n harjoituksissa askel on valpas ja meno fyysistä, mutta pelaajien hymy herkässä. Katujen todellisuus on useimmille pelaajille tuttu.

José Rodríguez, 24, nukkui kadulla ensimmäiset puoli vuotta muutettuaan pohjoisesta Jujuyn maakunnasta Buenos Airesiin. Hän elätti itsensä cartonerona eli pahvinkerääjänä, joka myy keräämäänsä kierrätysmateriaalia edelleen.

”Halusin olla itseni herra, en elää muiden nurkissa. Kadulla pystyin säästämään rahaa. Tiesin, että se oli väliaikaista, joten kestin sen”, nykyisin vuokra-asunnossa asuva Rodríguez kertoo.

Kaksi vuotta HCS:ssa pelannut Rodriguez osallistui kodittomien MM-mittelöihin Tanskassa 2007 ja kansainväliseen turnaukseen Brasiliassa 2008. MM-matkan jälkeen pahvinkerääjästä tuli tarjoilija.

”Kisamatka avasi silmäni. Ryhmä, pelaaminen ja ystävyys ovat suuria nautintoja. Joukkue on kuin toinen kotini.”

Marcelo Arancibian, 21, pelaaminen innosti takaisin keskeytyneen lukion penkille. Välit perheeseenkin paranivat.

”Asuin tavallaan kadulla, sillä kuljin kaverin luota toisen luo. Jalkapallo herätti haluja taistella elämässä”, liiketaloustieteen opinnoista haaveileva Arancibia selvittää.

”Joukkueen henki on toverillinen ja solidaarinen. Monissa joukkueissa syrjitään huonoja pelaajia, täällä ei.”

HCS pyörittää Buenos Airesissa sosiaalisiin ongelmiin keskittyvien järjestöjen paikallisliigaa. Kuukausittaisiin turnauksiin on osallistunut esimerkiksi siirtolaisia, pakolaisia ja päihderiippuvaisia.

”Tarkoitus on, että kaikki pelaavat ja tulevat tunnustetuiksi. Jalkapallo on tapa kohdata heikossa asemassa olevia. Neuvomme ja tuemme heitä”, Rotman selvittää.

”Joukkue tuo yhteen ne, joilla ei ole omaa paikkaa. Emme silti halua alleviivata köyhyyttä. Pelaamme jalkapalloa, siinä se.”

Tähteydestä terveyteen

HCS:n mukaan argentiinalaisista MM-osallistujista 90 prosenttia on ponnistanut elämässään eteenpäin. Kukaan ei enää asu kadulla ja 70 prosenttia käy töissä.

”Kyse on ihmisistä, joita ei ole koskaan arvostettu. Yhtäkkiä he ovat huomion keskipisteenä, heitä haastatellaan ja heille hurrataan. Kokemus on voimauttava”, Sergio Rotman kuvaa.

”Moni palaa kisoista, siistiytyy ja jättää kadun. Jopa kaikkein toivottomimmat ta-
paukset ovat ryhdistäytyneet. Kunpa kilpailuihin pääsisikin 8 000 eikä kahdeksan pelaajaa.”

HCS valitsee maajoukkuepelaajat kehityksen, sitoutumisen, ryhmätyökyvyn ja solidaarisuuden perusteella. Jalkapallotaidot ovat kakkossijalla. Sama henkilö saa osallistua MM-kisoihin kerran.

Argentiinan kodittomien paras sijoitus on 13. vuonna 2005. Rotman tietää, että jalkapallofanaattisen maan pelaajille tappiot ovat kovia iskuja. Niitä puretaan psykologisin keskusteluin.

”Joskus taas huuma nousee päähän ja pelaajat täytyy palauttaa maan pinnalle. On tärkeää ymmärtää, että arki jatkuu tapahtuman jälkeen. Tähteyteen ei jäädä, vaan rakennetaan terve itseluottamus.”

Sergio Rotman vannoo jalkapallon nimeen nimenomaan Argentiinassa, jossa laji nostattaa voimakkaita intohimoja.

”Jokainen unelmoi tähteydestä. Vaikka ei olisi rahaa saati ruokaa, jalkapallo antaa voimaa”.

”Ammattilaisjalkapallo on bisnestä, mutta jalkapallo sinällään on terveellistä, hauskaa ja kaikkien ulottuvilla. Kunpa kaikki ongelmat selviäisivätkin jalkapalloa pelaamalla.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009