”Koka, oopiumi ja marihuana ovat us-komattoman sitkeitä. Ne kasvavat ylänkömailla eivätkä vaadi lannoitusainetta. Ne kasvavat vaikka ne jättäisi itsekseen”, tutkija Julia Buxton kuvailee.

Oopiumi myös säilyy pitkään. Viljelijät voivat säilöä sitä pahan päivän varalle ja myydä silloin, kun markkinahinta on korkea.

YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjumisesta vastaavan järjestön (UNODC) arvion mukaan huumekauppa muodostaa noin yhden prosentin koko maailman bruttokansantuotteesta. Sen vuosittainen arvo on suurempi kuin esimerkiksi kahvin, teen tai vehnän.

Kauppaa on yritetty kitkeä sekä tuhoamalla huumeviljelmiä että niin sanotulla vaihtoehtoisella kehityksellä. Sen kehityksen tarkoitus on luoda huumeviljelijöille vaihtoehtoisia, laillisia elinkeinoja.

Kumpikaan ratkaisumalli ei ole tuonut pysyviä tuloksia.

”Laillista korviketta ei oikein ole. Jos huumeviljely halutaan vaihtaa vehnän viljelyyn tai omenoiden kasvattamiseen, vaaditaan kastelujärjestelmiä ja infrastruktuuria. Tuotteet pitää saada markkinoille pian, tai ne pilaantuvat”, Buxton selvittää.

Huumetsunami uhkaa heikkoja valtioita

”Ennen suurin osa pohjoisessa käytetyistä huumeista tuli kehitysmaista. Nyt useammat ihmiset köyhissä maissa, esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ja Keski-Aasiassa käyttävät huumeita. Pohjoisessa taas tuotetaan enemmän huumeita – esimerkiksi Euroopassa tuotetaan marihuanaa ja amfetamiinipohjaisia huumeita kuten ekstaasia”, Buxton selvittää.

Toisaalta esimerkiksi kokaiinista valtaosa käytetään edelleen rikkaissa teollisuusmaissa. UNODC:n vuoden 2007 World Drug Reportin mukaan Yhdysvalloissa 2,8 prosenttia aikuisista oli viimeisen vuoden aikana käyttänyt kokaiinia. Kokaiinin suurimmassa tuottajamaassa Kolumbiassa luku oli 0,8 prosenttia.

Myös huumeiden salakuljetusreitit ovat muuttuneet. Perinteinen reitti Latinalaisesta Amerikasta Yhdysvaltoihin on tukittu.

”Viime vuosina reitit ovat vaihtuneet kulkemaan Venezuelasta Länsi-Afrikkaan, esimerkiksi Guinea-Bissauhin ja Cap Verdeen”, Buxton sanoo.

Vuosittaiset kokaiinitakavarikot Länsi-Afrikassa ovat nousseet vuoden 2003 noin 266 kilosta vuoden 2007 melkein 6 500 kiloon. Buxton kutsuu Guinea-Bissaun tilannetta huumetsunamiksi.

”Nämä ovat hauraita valtioita, jotka toipuvat konfliktista. Huumekaupan saapuminen maahan lisää ihmisten turvattomuutta. Se aiheuttaa korruptiota ja lisää sosiaalista epätasa-arvoa. Kolumbialaisella huumediilerillä on paljon rahaa lahjoa tuomari Guinea-Bissaussa.”

Huumeet kasvattavat tuloeroja, sen vuoksi, sillä huumeita salakuljettaville ihmisille maksetaan hyvin.

”Kartelleilla on paljon valtaa näissä maissa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Rajat ovat heikot ja ne vuotavat. On erittäin helppoa kuljettaa huumeita maasta toiseen ja erittäin vaikeaa estää sitä.”

Huumeviljely takaa toimeentulon

Kokaiinin hinta nousee rajusti tuotantoketjun eri vaiheissa. Kokanviljelijälle voidaan maksaa noin 600 Yhdysvaltain dollaria kilosta kokatahnaa. Katukaupassa kilon kokaiinipulverin hinta on jo 110 000 dollaria.

Kasvattajien osuus voitoista on pieni, mutta se takaa heille minimitoimeentulon.

”Huumeiden kasvattajat ovat yleensä ihmisiä, jotka elävät syrjäisillä alueilla maissa, joissa valtio on hyvin heikko. Kolumbian, Bolivian ja Burman kaltaisissa maissa, he eivät saa valtion palveluja, eivätkä ole osa virallista taloutta.

UNODC arvioi, että maailmanlaajuisesti viisi miljoonaa ihmistä on riippuvaisia huumekasvien viljelystä. Vuonna 2005 julkaistun raportin mukaan esimerkiksi Perussa seitsemällä merkittävällä koka-alueella

70 prosenttia ihmisistä elää köyhyydessä ja 42 prosenttia äärimmäisessä köyhyydessä. Burmassa oopiuminkasvattajat ovat maan köyhimpiä ihmisiä – ja ansaitsevat noin 214 Yhdysvaltain dollaria vuodessa.

Buxton huomauttaa, että pääsy osaksi virallista taloutta saattaa nostaa ihmisten elintasoa. He voivat ansaita enemmän kasvattamalla esimerkiksi kukkia tai viljelemällä kahvia.

”Mutta jos viljelee kahvia, joutuu kohtaamaan kilpailua, sillä kahvin hinta maail-manmarkkinoilla vaihtelee. Jos kasvattaa oopiumia, markkinat ovat taatut”, Buxton toteaa.

”Huumeiden viljely ei nosta ihmisiä köyhyydestä, se saattaa jopa pitää ihmisiä köyhyydessä. Mutta se antaa tulonlähteen ja turvallisuutta”, Buxton sanoo.

Oopiumi kustantaa häät

Huumeet ovat soluttautuneet syvälle monien maiden talouksiin. Afganistanissa oopiumia voi käyttää luottona lainaa otettaessa.

”Afganistanin kaltaisessa maassa ei ole pankkijärjestelmää tai pankkiautomaatteja. 20 vuoden konfliktin myötä oopiumista on tullut luoton muoto. Jos tarvitsee rahaa tyttären häihin tai television ostoon, lainan voi maksaa takaisin oopiumilla”, Buxton sanoo.

Kansainväliset ISAF-joukot ja Hamid Karzain hallitus ovat pyrkineet tuhoamaan oopiumviljelmiä. Viljelijät joutuvat vai-

keaan asemaan, jos he ovat lainanneet rahaa oopiumia vastaan.

”Ihmiset ovat reagoineet erittäin väkivaltaisesti kun Karzain hallitus on yrittänyt tuhota viljelmiä Helmandin maakunnassa, koska heillä ei ole ollut taloudellista vaihtoehtoa.”

Voiko vaihtoehto toimia?

YK:n yleiskokous totesi vuonna 1998, että niin sanottu vaihtoehtoinen kehitys on yksi huumeiden vastaisen työn tärkeimmistä keinoista. Vaihtoehtoisesta kehityksestä on tullut YK:n huumestrategian keskeinen osa. Ajatuksena on taata huumeviljelijöille laillinen toimeentulo, jotta heidän ei tarvitsisi viljellä huumeita.

Vaihtoehtoisen kehityksen suurin menestystarina on ollut Thaimaa. Maan kuninkaan aloittaman kehityshankkeen myötä oopiumintuotanto on Thaimaassa tippunut UNODC:n mukaan 1960-luvun vuosittaisesta 145 tonnista vuoden 2000 alle kymmeneen tonniin.

”Thaimaa menestyi, koska aloitteen teki kuningas. Pyrkimykset ovat legitiimimpiä, jos niitä ajaa kansallinen hallitus. Thaimaassa ohjelma oli myös osa laajempaa maaseudun kehityksen strategiaa”, Buxton kuvailee.

Myös Laosissa ja Vietnamissa on onnistuttu vähentämään tuotantoa. Buxtonin mukaan muita merkittäviä menestystarinoita vaihtoehtoinen kehitys ei olekaan tuottanut. Syinä ovat olleet resurssien vähyys ja niiden koordinointi.

Hyvä esimerkki on Afganistan, jossa suuri osa vaihtoehtoisen kehityksen rahoituksesta menee poliisivoimille tai asevoimien kehittämiseen. Buxtonin mukaan tarkkoja lukuja on vaikeaa saada selville, mutta uusimpien arvioiden mukaan 75 prosenttia avusta menee turvallisuuteen tai asevoimille ja 25 prosenttia varsinaisiin kehityshankkeisiin. Turvallisuuteen panostaminen on monesti ongelmallista.

”60-75 prosenttia afganistanilaisista poliiseista on itse addikteja. Tämä johtaa valtavaan korruptio-ongelmaan, kun poliisit ostavat huumeita niiltä ihmisiltä, joita heidän pitäisi pidättää”, Buxton sanoo.

Usa ja Eu: yhteentörmäys

Yhdysvaltain ja Euroopan unionin erilaiset lähestymistavat ovat rampauttaneet vaihtoehtoista kehitystä.

”Yhdysvaltain lähestymistapa on edelleen taistella, käydä sotaa huumeita vastaan. EU korostaa pehmeämpää turvallisuutta, Yhdysvallat kovaa turvallisuutta ja huumeviljelmien pakkotuhoa. Eri lähestymistapojen käyttö samaan aikaan on ollut katastrofaalista, esimerkiksi Kolumbiassa” Buxton kertoo.

Yhdistettäessä kovia ja pehmeitä keinoja niiden ajallinen järjestys on tärkeä. Kolumbiassa Yhdysvallat on vaatinut huumeviljelmien tuhoamista ennen kuin vaihtoehtoisen kehityksen hankkeita aloitetaan. EU puolestaan on vaatinut ensin vaihtoehtoisen elinkeinon takaamista viljelijöille. Yhdysvaltojen rahoittamat myrkytyslennot ovat tuhonneet saksalaisia vaihtoehtoisen kehityksen hankkeita.

Buxton on kuitenkin toiveikas vaihtoehtoisen kehityksen suhteen, jos siihen laitetaan riittävästi resursseja. Hän muistuttaa silti, että vaihtoehtoinen kehitys pyrkii huumeiden tarjonnan vähentämiseen. Se ei riitä.

”Kysyntäpuoleen täytyy paneutua entistä enemmän. Täytyy alkaa korostaa niitä ihmisiä, jotka kuluttavat kaikki nämä huumeet”.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 7-8/2009