Martin Scheinin kirjoitti marraskuun Journalistissa, miten hänen YK:n yleiskokoukselle laatimansa raportti suututti ”eräät afrikkalaiset ja islamilaiset maat”, joita hän ei erikseen kolumnissaan nimeä. Raportti käsitteli terrorismin torjunnan ihmisoikeusvaikutuksia.
Scheinin toteaa kalabaliikin johtuvan siitä, ettei raportissa käsitellä ”sukupuolta vain sanan nainen synonyyminä vaan tarkastellaan myös miehiä, heidän sukupuoliroolejaan, miesten seksuaalisuutta ja homofobiaa hyödyntäviä kuulustelu- ja kidutusmenetelmiä sekä terrorismin vastatoimien vaikutusta seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksiin.”
Tuntuipa virkistävältä lukea tuo monimutkainen lause. Yhtäkkiä sukupuolinäkökulma kehitysmaakontekstissa näytti latautuneelta, täynnä merkityksiä.
Miksi se ei yleensä tunnu yhtä tuoreelta?
Koska toisin kuin yleensä Scheinin käsitteli asian ydintä.
Kirjoitin internetin tunnetuimpaan hakuohjelmaan sanat ”naisten ja tyttöjen asema”. Kahdeksan ensimmäistä tulosta käsitteli naisten ja tyttöjen asemaa kehitysmaissa.
Niissä kaikissa naiset ja tytöt ovat toiminnan kohteita ja uhreja:
”Monet afganistanilaiset järjestöt tekevät jatkuvasti työtä naisten aseman hyväksi. Naiset eivät tiedä todellisia oikeuksiaan eivätkä osaa hakea apua vaikeissa tilanteissa.” (Unifem)
”Ei ole parempaa tapaa [saavuttaa YK:n vuosituhattavoitteet] kuin tämän vuoden maailman väestöpäivän teema: investoiminen naisiin ja tyttöihin.” (Ban Ki-moon)
”…naisten tasa-arvon edistäminen on ollut keskeinen kehityspoliittinen tavoite 1980-luvulta lähtien, mutta silti naisten, erityisesti tyttöjen ja nuorten naisten asema on paikoin jopa huonontunut.” (Plan)
Kyseiset kahdeksan otetta ovat ulkoministeriön, Unifemin ja Plan Suomen tiedotteista. Parissa puhujina ovat YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sekä presidentti Tarja Halonen.
Hakusanoilla ”miesten ja poikien asema” kaikki ensimmäisen hakusivun tulokset liittyivät Suomeen.
Kehitysyhteistyökielessä poliittisesti korrektiksi tavaksi puhua sukupuolesta on muodostunut passiivilause, jossa (väärin)tekijää ei tarvitse nimetä. On helpompi ja näennäisesti toki loogista keskittyä uhriin ja kuvailla vääryyksiä, jotka häneen kohdistuvat.
Passiivisuuden korostaminen tekee puhetavasta paasaavan, ruikuttavan ja toivottoman. Lauseeseen tulee heti voimaa, kun puhutaan ongelmista suoraan kuten Scheinin.
Scheinin sai vihat niskaansa, koska hän mursi monta kansainvälistä tabua. Uskonnolliset fundamentalistit, jotka Scheinin erikseen kolumnissaan mainitsi, olivat muuten enimmäkseen katolisia.
Naisten asema on vanhoillisille tuttu kiistakapula, mutta Scheinin toi raporttiinsa vielä seksuaalivähemmistötkin ja vieläpä lähtökohtaisesti ihmisoikeutettuina.
Koska seksuaalivähemmistöt ovat tabuja monissa uskonnoissa ja yhteiskunnissa, ei löydy montaa kansainvälistä tahoa, jotka avoimesti puolustaisivat näiden ryhmien ihmis- tai seksuaalisia oikeuksia.
Jos sukupuolinäkökulma on keskeinen, sen on väkisinkin oltava keskeinen molemmille sukupuolille. Itse asiassa kaikille sukupuolille, jos minulta kysytään. Tämä tekee kehitysyhteistyötä läpileikkaavasta sukupuolinäkökulmasta poliittista aivan toisella tasolla. Tällöin länsimaisten avunantajien on pakko myöntää pyrkivänsä – tosin hitaaseen ja hallittuun mutta silti yhtä kaikki – kulttuuriseen vallankumoukseen gender-asioissa.
Scheinin ei peitellyt liberaalia arvomaailmaansa. Hän laati raporttinsa avoimesti omien arvojensa pohjalta. Se tuntuu virkistävältä kansainvälisen yhteisön haaleassa, varovaisessa ja alituisten kompromissien tyhjentämässä arvomaailmassa.