Daniel Hérard

Argan-puun siementen kylvöä marokkolaisella tilalla, joka on mukana aavikoitumisen vastaisessa taistelussa.

Kylän nimi, Agni’n Fad, tarkoittaa janon laaksoa. Tällaista kuivuutta ei ole kuitenkaan koskaan aiemmin nähty. Kun ei sada, vehnäsato jää korjaamatta ja argan-pähkinät keräämättä.

Kylän osuuskunnan 62 naista joutuvat pyörittelemään peukaloitaan.

Tie Agadirista Agni’n Fadin kylään kulkee kuivuneen joenuoman kautta kohti Atlas-vuoristoa, Unescon biosfäärialueisiin kuuluvan, argan-puiden muodostaman 820 000 hehtaarin metsän läpi. Paikallislajeihin kuuluvat puut ovat alueen elinehto. Ne estävät aavikoitumista ja takaavat yli miljoonan maanviljelijän toimeentulon.

Vuodelta 1925 peräisin oleva laki antaa viljelijöille oikeuden viljellä maata ja laiduntaa vuohia puiden katveessa sekä kerätä niiden pähkinöitä. Pähkinöiden sisällä olevista manteleista puristetaan öljyä, jota käytetään sekä lääkkeiden, ruuan että kosmetiikan valmistuksessa. Amazigh-kielellä öljyn nimi on ”argan”.

Argan-öljy on kylän naisten elinehto. Sitä uhkaa nyt paitsi ilmastonmuutos myös suuryritysten hintakilpailu. 1990-luvun lopulla syntyneet naisten osuuskunnat ovat kemisti Zoubida Charroufin idea. Marokon pääkaupungissa Rabat’ssa sijaitsevan Mohamed V -yliopiston professori on tutkimuksissaan osoittanut perinteisen argan-öljyn lukuisat terveyttä edistävät vaikutukset.

”Argan-öljy on ravitsevaa iholle. Se ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja sekä tulehduksia ja alentaa kolesterolia. Sitä voidaan käyttää myös eturauhassyövän hoidossa”, professori kertoo.

Suuret laboratoriot ovat nekin kiinnostuneet öljyn ominaisuuksista – ja hyödyntäneet samalla markkinoinnissaan Charroufin tutkimustyön sosiaalisia ulottuvuuksia.

”Suuryritykset markkinoivat tuotteitaan ajatuksella argan-öljyn avulla työllistyvästä berberinaisesta. Todellisuudessa ne eivät osallistu osuuskuntien toimintaan millään tavoin”, Charrouf tuhahtaa.

Yritykset jyräsivät osuuskunnat

Argan-öljyn maailmanvalloitus alkoi vuonna 2004. Tuolloin välikäsiä alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella. Casablancaan ja Marrakechiin pelmahti marokkolaisia ja eurooppalaisia yrityksiä, jotka ryhtyivät teollistamaan tuotantoa toimittamalla pienille tuotantoyksiköille tehokkaita öljynpuristuskoneita. Niiden avulla tuotteesta tehtiin vientikelpoista, tähtäimessä Euroopan, USA:n, Kanadan ja Japanin kosmetiikkamarkkinat.

Samaan aikaan turistireittien varrelle nousi osuuskunnan nimellä ratsastavia, voittoa tavoittelevia yrityksiä, joiden toiminta tuotti hallaa oikeiden osuuskuntien imagolle. Jälkimmäiset jäivät vientimarkkinoilla uusien kilpailijoiden jalkoihin, koska vientiyritysten vaatima kolmen kuukauden maksuaika oli pientuottajille aivan liian pitkä.

Reilun kaupan yritykset tarjoavat enemmän joustavuutta, mutta nekin ovat useimmiten kiinnostuneita tukkutavarasta. Ollakseen kannattavaa, tukkukauppa vaatii suuria tuotantomääriä, joita osuuskunnilla ei ole. Ne tarvitsevat jalostetun tuotteen tuomaa lisäarvoa pysyäkseen kannattavina – tukkukaupassa jalostus tapahtuu Euroopassa.

”Meidän pitäisi tuottaa kosmeettista, koneilla puristettua öljyä, jos haluaisimme pärjätä markkinoilla”, sanoo Taârabt Rachmain, marokkolaisten argan-osuuskuntien yhdistyksen puheenjohtaja. Yhdistys edustaa 42 osuuskuntaa, joihin kuuluu 1 546 jäsentä.

Rachmainin omaan osuuskuntaan kuuluu 51 naista Imin’Tlitin kylässä, Essaouiran lähistöllä. Huoneessa kaikuu naurun pyrskähdyksiä, mutta työ on raskasta. Pähkinät murskataan kahden kiven välissä, jotta niiden sisältä saadaan pari kolme mantelia esiin.

”Jokainen työntekijä tuottaa reilun kilon manteleita päivässä. Yhtä litraa varten tarvitaan kaksi ja puoli kiloa manteleita, eli noin kolmekymmentä kiloa kuivattuja pähkinöitä”, Rachmain sanoo.

Käsityötä pilkkahinnalla

Viereisessä huoneessa naiset paahtavat manteleita, joista tehdään ruuanvalmistukseen tarkoitettua öljyä. Perinteisen menetelmän mukaan mantelit puristetaan käsikäyttöisessä kivimyllyssä, josta valuva massa sekoitetaan veteen.

Laboratorion puolella on sähkökäyttöinen mylly, jolla valmistetaan kosmetiikkaan tarkoitettua öljyä. Se on hankittu EU-kehitysyhteistyövaroilla.

”Pyrimme ensisijaisesti vahvistamaan olemassa olevia osuuskuntia”, kertoo projektin johtaja Idrissi Sadiq. ”Tukiaisista huolimatta niiden on vaikea pysyä tuottavina, kun markkinoita hallitseva teollisuus polkee hintoja alas.”

Koska yksikään kone ei pysty rikkomaan kunnolla argan-pähkinöitä, valtaosa teollisista yrityksistä ostaa tukkukauppiailta tonneittain manteleita alle seitsemän euron kilohintaan. Tukkukauppiaat puolestaan hankkivat mantelit yksittäisiltä maanviljelijöiltä, jotka eivät pysty neuvottelemaan hinnoista vaan joutuvat tyytymään ensimmäiseen tarjoukseen. Heille maksettava palkkio ei vastaa tehtyä työtä, johon kuuluu pähkinöiden kerääminen, käsittely ja murskaaminen. Jokainen mantelikilo vaatii käytännössä usean päivän työn.

Osuuskunnan jäsenet puolestaan ansaitsevat vähintään neljä euroa päivältä pähkinöiden murskaamisesta ja saavat osuutensa vuosittaisista voitoista. Lisäksi osuuskunta tarjoaa muita etuja, kuten lukutaito-opetusta ja lastenhoitoa.

”Miten voimme pärjätä teollisille yrityksille hintakilpailussa, kun nämä myyvät öljylitran parinkymmenen euron pilkkahintaan Marokossa, mutta kymmenkertaistavat hinnan Euroopan markkinoilla?” Tarâabt Rachmain kyselee.

Vientisuoja suojelee – kaikkia

Manteleiden viennin estämiseksi argan-öljylle on myönnetty suojattu maantieteellinen merkintä. Sen on tarkoitus suojella alueelle ominaista tuotantoa ja säilyttää tuotteen lisäarvo Marokossa.

Mutta osuuskunnille merkintä on laiha lohtu. Se myönnetään kaikelle Marokossa tuotetulle öljylle – eli myös vientivetoiselle teollisille yrityksille. Niiden suuret tuotantomäärät ja kasvava kysyntä ovat johtaneet siihen, että kaikki argan-puiden pähkinät kerätään.

”Metsä ei enää uusiudu. Jotkut yrittävät saada pähkinät tippumaan puista ennen aikojaan, mikä vaikuttaa tuhoisasti seuraavaan kukintaan”, kertoo Abdelkrim Azenfar Agadirin metsävirastosta.”

Hinnoilla myös spekuloidaan. Jotkut varastoivat pähkinöitä voidakseen sitten myydä ne kovaan hintaan teollisuudelle. Tämä johtaa osuuskuntien tuotannon seisokkeihin, kun niiden kassavarat eivät riitä kallistuneen raaka-aineen hankkimiseen. Tilanne on vain huononemassa. Puut tuottavat pähkinöitä vasta kymmenen vuoden kuluttua istutuksesta, eivätkä istutukset pysty korvaamaan kuivuuden, tehoviljelyn ja turismin aiheuttamaa vuosittaista 600 metsähehtaarin menetystä.”

Tarâabt Rachmain ja Agni’n Fadin naiset ovat huolissaan. Argan-puut ovat elättäneet heidän esi-isiään jo useiden sukupolvien ajan, mutta tulevaisuus näyttää huonolta.

”Pelkään, että jonain päivänä perintömme katoaa”, Rachmain huokaa.

Argan-öljy

Kosmetiikkateollisuus vannoo nykyisin ‘ihmeisiin pystyvän’ argan-öljyn nimeen. Öljyssä on runsaasti iholle tärkeitä E-vitamiinia, antioksidantteja ja rasvahappoja.

Kuiviin oloihin hyvin sopeutunut ja eroosiota hillitsevä argan-puu peitti aikoinaan koko Pohjois-Afrikkaa, mutta nyt sitä kasvaa enää Kaakkois-Marokossa. Uhanalainen laji on Unescon suojelema. Marokon alkuperäisasukkaat, berberit, ovat valmistaneet öljyä kosmetiikka- ja ruuanlaittotarkoituksiin vuosisatojen ajan. Paikallisilla on yhä lupa poimia uhanalaisen puun pähkinöitä.