Tämä nigerialaisen naisen tarina voisi olla tosi – ja palaset siitä ovatkin. Koska ihmiskauppa on aihe, josta harvoin puhutaan omilla kasvoilla, Nyon tarinaan on koottu usean eri henkilön kokemuksia. Fiktiivisen Nyon kulkema reitti ja kohtaamat ongelmat ovat sellaisia, jotka toistuvat ihmiskaupan uhrien tarinoissa.
Nigeria, Lagos, vuosi 2006. 19-vuotias Nyo tekee pitkää päivää Apapan satama-alueen elektroniikkatehtaassa. Nyo tuli Lagosiin hakemaan parempaa elämää itselleen ja maaseudulle jääneelle neljälle sisarukselleen. Palkastaan Nyo lähettää kotiin minkä voi.
Haave opettajan työstä tuntuu Nyosta saavuttamattomalta. Rahaa opiskeluun ei ole, ja pitkät työvuorot kuluttavat loppuun ajan ja voimat.
Tehtaalla monet tuntevat Eurooppaan lähteneitä. Italiassa voi ansaita parissa päivässä saman kuin tehtaalla kuukaudessa. Ja töitä on tarjolla paljon, kerrotaan. Kotiapulaiseksi voi päästä ilman koulutustakin. Jotkut myyvät seksiä, mutta se ei ole ainoa vaihtoehto.
Nigerian kansantalous on Afrikan toiseksi suurin. Silti sen väestöstä noin 70 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Köyhyys ja konfliktit pakottavat ihmiset liikkeelle.
Länsi-Afrikan alueen 7–8 miljoonasta siirtolaisesta useimmat jäävät Afrikkaan. Euroopassa heitä on noin 770 000, kertoo siirtolaisjärjestö IOM:n Länsi- ja Keski-Afrikan ihmiskaupan vastaisen toiminnan apulaisasiantuntija Elina Saaristo.
Saharan etelänpuoleisen Afrikan siirtolaisuuspaineet eivät ole vähenemässä. Ilmastonmuutos ja elintarvikkeiden hintojen nousu vaikeuttavat elinoloja.
Uskomuksilla kontrolloidaan psyykettä
Nyon serkun tuttu auttaa Eurooppaan lähtijöitä. Jos Nyo maksaa serkulleen, hän saa tietoja reitistä ja matkadokumenttien hankkimisesta. Äidin säästöt kattavat osan matkakuluista ja lisäksi Nyo lainaa rahaa serkultaan. Vakuudeksi sovitaan äidin talo. Ennen lähtöään Nyo käy äitinsä ja serkkunsa kanssa juju-papin luona, jonka suorittamalla rituaalilla sopimus sinetöidään.
Pitkä matka Länsi-Afrikan halki taittuu bussilla ja jalan. Perillä Marokossa Nyo jää omilleen etsimään miestä, joka järjestää laivamatkoja meren yli Italiaan. Nyo tapaa toisia nigerialaisia, ja jää heidän kanssaan asumaan leiriin, jossa sadat siirtolaiset odottavat pääsyä Eurooppaan. Aikaa kuluu, sovittua kontaktia ei löydy ja rahat loppuvat. Ainoa tapa hankkia leirillä ruokaa on vaihtaa sitä seksiin. Niin tekevät toisetkin naiset.
Elina Saariston mukaan Länsi-Afrikan ihmiskaupalle on tyypillistä, että vaikka uhrilla olisi näennäistä liikkumisvapautta, hyväksikäyttäjiin on usein vahva psyykkinen sidos.
”Erityisesti länsiafrikkalaiselle siirtolaiselle epäinhimillisten olosuhteiden hyväksyminen pohjautuu usein uskonnollisten johtajien tai sellaisena esiintyvien asemaan. Monet uhriutuneet siirtolaiset uskovat jonkinlaisten voimien mahdollisuuksiin vahingoittaa joko heitä itseään tai heidän omaisiaan”, Saaristo sanoo.
Italiassa lähes 10 000 nigerialaista prostituoitua
Marokko, kesä 2007. Nyo turvautuu toisen salakuljettajan tarjoukseen, jolle jää velkaa väärennetystä passista ja viisumista, laivamatkasta Italiaan sekä työkontakteista perillä 20 000 dollaria. Mies lupaa, että Roomassa on töitä kodinhoitajana. Perillä työ osoittautuu ison huvilan siivoukseksi. Palkka ei riitä edes huoneeseen, jonka nigerialainen madame, Nyon kontakti Roomassa, hänelle osoittaa.
UNHCR:n mukaan vuoden 2009 puolivälissä turvapaikkaa hakeneista 8 000 nigerialaisesta reilu kolmasosa haki oleskelulupaa Italiasta. Vuonna 2008 Italia otti vastaan seitsemänneksi eniten uusia turvapaikanhakijoita maailmassa, yhteensä noin 30 000.
YK:n alueiden välisen kriminaalipoliittisen tutkimuslaitoksen UNICRI:n edustaja Vittoria Luda di Cortemiglia kertoo, että meriteitse Sisiliaan saapuvien siirtolaisten määrä on lisääntynyt. Vuonna 2008 heitä oli noin 1 500; moni täytti ihmiskaupan tunnusmerkit.
Italian virallisen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kautta 2005–2007 tuetuista 13 500 siirtolaisesta lähes kolmannes oli nigerialaisia. UNICRI:n tuoreen arvion mukaan Italiassa työskentelee lähes 10 000 nigerialaista prostituoitua. Italiassa prostituutio ei ole laitonta, mutta paritus on kriminalisoitu.
Madame neuvoo Nyoa myymään seksipalveluita. Pientä korvausta vastaan Nyo voisi saada hänen kauttaan varakkaita asiakkaita, ja velanmaksun lisäksi hän voisi viimein lähettää rahaa myös kotiin. Vaihtoehtoja ei ole, koska Nyo on laittomasti maassa ja madame on ainoa ihminen, johon hän voi luottaa. Välillä asiakkaat inhottavat Nyoa, mutta velka on pakko maksaa. Juju-rituaalilla vahvistetun sopimuksen rikkomisesta voi seurata pahaa.
Uhriksi tunnistaminen tärkeää
Italia, Rooma, talvi 2008. Italialainen nainen lähestyy Nyoa kadulla. Nyo säikähtää, mutta nainen vaikuttaa ystävälliseltä. Hän antaa Nyolle kondomipakkauksen ja kehottaa häntä ottamaan yhteyttä, jos tarvitsee esimerkiksi lääkärin apua.
Sairastuttuaan Nyo muistaa naisen ja etsii osoitteen. Nyo pääsee italialaisen järjestön tiloissa lääkäriin. Kun selviää, että Nyo on laittomasti maassa ja pystyy hädin tuskin elämään tuloillaan, hänelle tarjotaan mahdollisuutta hakea oleskelulupaa. Se edellyttää, että Nyo ei palaa tekemään seksitöitä.
Italiassa ihmiskaupan uhrien auttamiseksi luotua järjestelmää on pidetty yhtenä Euroopan edistyneimmistä. Siirtolainen voi saada puolen vuoden ”uhriluvan”, jos on joutunut törkeän hyväksikäytön tai väkivallan uhriksi tai kokee turvallisuutensa uhatuksi. Päätöksen uhriluvasta tekee poliisi, jolle luvan myöntämistä voi suosittaa esimerkiksi järjestö tai sosiaaliviranomainen. Luvan myöntämisen jälkeen siirtolainen ei saa palata tekemään seksitöitä ja on velvollinen ottamaan osaa sosiaaliapu- ja integraatio-ohjelmaan.
Puolen vuoden jälkeen oleskeluluvasta voidaan tehdä pysyvä, jos siirtolainen on ohjelman lisäksi joko työllistynyt tai ollut mukana oikeusprosessissa. Oleskeluluvan saaminen ei kuitenkaan edellytä uhrin todistavan rikollisia vastaan. Viranomaisille tulee antaa joitain tietoja, mutta lain tulkinta ei ole tämän suhteen ehdoton.
Nyolle myönnetään uhrilupa. Hän muuttaa turvataloon ja menee kurssille, jolla kerrotaan elämästä Italiassa. Hän tuntee itsensä petturiksi, kun ei palaa madamen luokse. Iltaisin hän siivoaa toimistoja. Palkasta ei jää lähetettävää kotiin. Nyo pelkää velanmaksun keskeytymisen vaikeuttavan perheensä tilannetta Nigeriassa. Serkulle kuuluvaa osuuttakaan ei ole vielä kokonaan maksettu. Sen vakuutena on äidin talo.
EU:n siirtolaisuuspolitiikka ontuu
Ihmiskaupan uhrien oikeuksien suojelemiseksi luodut järjestelmät ovat EU:n jäsenmaissa uusia. Toistaiseksi uhrien tunnistaminen ontuu useimmissa maissa, ja uhrin auttamiseksi tarkoitetut toimenpiteet saattavat entisestään heikentää siirtolaisen asemaa.
Euroopan unionin turvapaikka- ja siirtolaiskäytäntöihin perehtynyt tutkija Meng-Hsuan Choun mukaan EU:n siirtolaispolitiikka ei ole sitä, mitä se väittää olevansa: kokonaisvaltaista sekä kehityspoliittiset kysymykset ja ihmisoikeudet lähtö- ja kauttakulkumaissa huomioivaa.
Chou pitää ongelmallisena EU-maiden vaihtelevia käytäntöjä ihmiskaupan uhrin oleskeluvalle. Luvan pituus on lyhimmillään reilun kuukauden, pisimmillään vuoden.
Turvatalossa Nyo ystävystyy Norjassa seksitöitä tehneen nigerialaisen naisen kanssa. Nyt tämä on lähdössä Suomeen. Nyo lähtee mukaan. Helsingissä naiset maksavat paikalliselle nigerialaiselle osan ansiostaan siitä hyvästä, että tämä ottaa heidät kuukaudeksi asumaan luokseen ja neuvoo heitä uudessa ympäristössä. Nyo on helpottunut pystyessään taas lähettämään Nigeriaan rahaa.
Suomi, Helsinki, syksy 2009. Nyo tapaa suomalaismiehen, joka kertoo kuulleensa, että Suomessa on nykyisin tarjolla palveluita ihmiskaupan uhreille. Apua saadakseen Nyon pitäisi kertoa tarinansa poliisille ja mahdollisesti todistaa oikeudessa hyväksikäyttäjiään vastaan. Jos kaikki menisi hyvin, Nyo voisi saada oikeudenkäyntiä varten avustajan ja jossain vaiheessa jopa korvauksia.
Nyo jää harkitsemaan asiaa. Ajatus poliisille puhumisesta tuntuu pelottavalta. Kaikkiaan ratkaisu kuulostaa monimutkaisemmalta kuin seksityön tekeminen ja voisi jälleen huonontaa hänen perheensä asemaa Nigeriassa.
Suomessa ihmiskaupan uhri voi saada oleskeluluvan, jos tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa ja katkaisee kaikki sidokset ihmiskaupasta epäiltyihin. Toisin kuin Italiassa, uhrin oleskelun Suomessa on oltava perusteltua ihmiskaupparikoksen tutkinnan kannalta, ellei uhri ole erityisen haavoittuvassa asemassa. Haavoittuvaisen aseman määrittely on kuitenkin tulkinnanvaraista.
Suomen virallinen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on valtionhallinnon ohjauksessa. Päätökset auttamisjärjestelmään ottamisesta tehdään vastaanottokeskuksissa. Italian auttamisjärjestelmän toiminnassa järjestöillä on suurempi rooli.
Suomessa uhrilupa on väliaikainen, ja se voidaan myöntää 6–12 kuukaudeksi. Luvan myöntämistä edeltää 30 päivästä puoleen vuoteen kestävä harkinta-aika, jonka aikana uhrin oletetaan toipuvan kokemuksistaan ja pystymään päättämään halustaan tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
EU:n uhrilupadirektiivistä poistettiin viime vaiheessa useita lausekkeita, joiden sisältö oli tärkeä uhrin oikeuksien kannalta. Nykyisellään direktiivi ei velvoita jäsenmaita järjestämään uhrille lupakäsittelyn aikaista perusterveydenhuoltoa, tulkkausta, oikeudellista apua tai perheen yhdistämistä. Uhriluvan myöntämisen ehtona on aina yhteistyö viranomaisten kanssa.
Meng-Hsuan Chou huomauttaa, että vapaan liikkuvuuden idea on unohtunut Euroopan unionin rajojen sisäpuolelle. Kun jäsenmaiden kansalaisten liikkuvuutta turvataan ja EU:n ulkoisia rajoja vahvistetaan, on lopputulos hedelmällinen siirtolaisia avustavien laittomien tahojen kannalta. Laillisten reittien puuttuessa siirtolaiset ovat valmiita ottamaan isoja riskejä ja turvautumaan salakuljettajiin.
Laillinen siirtolaisuus houkuttelevammaksi
Nyo hankkii ystävänsä kanssa asiakkaita ravintolasta, jossa käy paljon liikemiehiä.
Eräänä iltana poliisi ratsaa paikan. Ulkomaalaispoliisin puhuttelussa Nyo ei myönnä eikä kiistä myyneensä seksipalveluita. Hän joutuu muutamaksi päiväksi säilöön, jonka jälkeen hänet käännytetään takaisin Italiaan.
Meng-Hsuan Chou ei usko ihmiskauppa-ilmiön laantumiseen niin kauan kuin salakuljettajien ja ihmiskauppiaiden palveluille on tarvetta. Siksi olisi olennaista muokata EU:n siirtolaisuuspolitiikkaa siten, että laillisesta siirtolaisuudesta tulisi houkuttelevampaa. Pääsyä Eurooppaan tulisi Choun mielestä helpottaa myös siirtolaisille, jotka eivät ole korkeasti koulutettuja.
EU:ssa valmisteilla oleva esitys kausityöntekijöiden laillisesta maahantulosta on askel siihen suuntaan.
Kokonaisvaltaisen siirtolaispoliittisen järjestelmän luomiseen EU:n tasolla vaaditaan Choun mukaan kaikkien jäsenvaltioiden poliittista tahtoa. Sellaisessa järjestelmässä siirtolaisten maahantuloon, integraatioon ja mahdolliseen paluuseen liittyvät järjestelyt olisivat yhdenmukaisempia. Niissä otettaisiin entistä paremmin huomioon siirtolaisten ihmisoikeuksien toteutuminen kansallisten ja turvallisuuspoliittisten intressien sijaan.
Vittoria Luda di Cortemiglian mukaan oikeusjärjestelmissä ei toistaiseksi tunnisteta riittävästi ihmiskauppaa. Ihmiskaupparikoksia käsittelevät lainoppineet eivät aina ymmärrä hyväksikäytön todellista luonnetta. Tämä on Luda di Cortomiglian mukaan ongelma etenkin nigerialaisten ihmiskaupan uhrien tapauksissa, joihin liittyy maagis-uskonnollisin rituaalein rakennettu alistussuhde ja sen psykologiset seuraukset.
Elina Saaristo kertoo IOM:n kampanjoivan lähtömaissa tiedon lisäämiseksi, mutta valistus ei yksin riitä. Lähtömaiden nuorisotyöllisyyttä on parannettava ja laillisia siirtolaismahdollisuuksia on luotava kahdenvälisin sopimuksin.
Vapaaehtoisen paluun ohjelmissa IOM tukee myös siirtolaisten uudelleen integroitumista lähtömaahan. Pitkällä tähtäimellä ihmiskaupan vastaisessa työssä tulisi Saariston mielestä puuttua rakenteisiin ja ohjata resursseja sen ennaltaehkäisyyn.
”Ihmisiä ei kuitenkaan voida jättää oman onnensa nojaan. Yksittäisten ihmisten kannalta on tärkeää, että kohdemaissa on saatavilla palveluita, jotka tukevat toipumista ja elämän uudelleenrakentamista.”
Ihmiskauppa Suomessa
Ihmiskaupan vastaiset toimet Suomessa ovat riittämättömiä. Uhreja ei osata tunnistaa eikä heitä siten voida auttaa. Epäilyt eivät aina edes päädy oikeusistuimiin ihmiskauppana, vaikka perusteita olisi ollut. Näin sanoo ihmiskauppaa tutkinut ylitarkastaja Venla Roth vähemmistövaltuutetun ja kansallisen ihmiskaupparaportoijan toimistosta.
Roth näkee suurimpana ongelmana uhrien tunnistamisen.
Tällä hetkellä Suomen viranomaisia kiinnostavat erityisesti kerjäläiset ja marjanpoimijat, joiden liikkeissä ja olosuhteissa on ollut viitteitä ihmiskaupasta. Ihmiskauppa on kuitenkin paljon monimuotoisempi ilmiö.
”Ihmiskauppa on piilorikollisuutta ja kuva siitä on stereotyyppinen. Ajatellaan, että kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta, vaikka usein hyväksikäyttäjä on uhrin lähipiiristä.”
Rothin mielestä muutosta tarvitaan. Uhrien auttamista ja ihmiskaupan määritelmää on Suomessa laajennettava.
Maaliskuussa eduskunnalle annetaan kansallisen ihmiskaupparaportoijan ensimmäinen raportti Suomen tilanteesta. Raportissa tullaan esittämään muutoksia lainsäädäntöön ja antamaan parannusehdotuksia uhrien auttamiseen.
Roth painottaa uhrien näkökulmaa.
”Ihmiskauppa on erittäin ankarasti rangaistava rikos. Mutta jos epäilty tapaus menee oikeuteen parituksena tai kiskonnan tapaisena työsyrjintänä, tuomio jää huomattavasti lievemmäksi. Ja mikäli uhri ei ole oikeudessa asianomistajan asemassa, hänen mahdollisuutensa saada esimerkiksi vahingonkorvauksia ovat pienemmät.”
Tällaisia tapauksia on Rothin mukaan Suomessa ollut paljon. Aktiivisuutta kaivataan myös kansalaisjärjestöiltä ja ammattiliitoilta.
Ammattiliitot ovat Suomessa yhä merkittävämmässä roolissa, sillä työperäinen ihmiskauppa on kasvanut viime vuosina. Sitä on ilmennyt muun muassa rakennus-, metalli-, ravintola-, siivous- ja puutarha-aloilla. Uhreja arvioidaan olevan satoja, mutta vain noin 40 uhria on autettu. Lähialueiden lisäksi ihmisiä tulee enenevässä määrin Latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta.
Myös perinteinen ihmiskaupan ilmentymä – prostituutio – on muuttunut. Naiset tulevat yhä kauempaa ja kiertävät ympäri Eurooppaa. Paikallaan pysytään vain vähän aikaa.