Kookas mies marssii sisään kahvilaan. Askel on sellainen vähän rehvakan puoleinen, jota näkee niin rakennustyömailla kuin vallan käytävilläkin.

Markku Niskalan, 64, uralla on tähän asti ollut enemmän käyttöä puvuille kuin haalareille. Ennen eläkkeelle jäämistään hän toimi kansainvälisen Punaisen Ristin Federaation pääsihteerinä Genevessä. Vuoden alusta hän aloittaa ainoassa uudessa luottamustoimessa, johon on eläkkeelle jäätyään suostunut, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan puheenjohtajana.

”En itsekään tiedä, kenen idea se oikein oli”, hän sanoo.

Kun Niskalan kiinnostusta tehtävään kyseltiin, piti asiaa miettiä pariin kertaan. Toisaalta remontit alkoivat olla siinä vaiheessa, että kirvesmiehen hommien ohella ehtisi tehdä muutakin.

Viisi vuotta kansainvälisen Punaisen Ristin johdossa riitti, vaikka jatkoakin ehdoteltiin. Työtä kun tehdään paineen alla, minuuttiaikataulun ehdoilla maailman lentokenttiä ja kokoussaleja kiertäen. Matkapäiviä kertyi vuodessa pahimmillaan yli 150.

”Aikansa sitä rumbaa jaksaa.”

Vanhoista luottamustehtävistä Niskalalla on jäljellä enää yksi, jäsenyys yhdessä maailman vaikutusvaltaisimmista ryhmistä, Davosissa kokoontuvassa Maailman talousfoorumissa. Jäsenyys sen elimissä on henkilökohtainen, mutta sitäkin Niskala yrittää siirtää seuraajalleen Punaisessa Ristissä.

Minuuttiaikatauluihin tottuneelle vapaa-aika on ylellisyyttä. Aivan kaikista työtarjouksista ei vapauteensa mieltynyt Niskalakaan aio välttämättä silti kieltäytyä.

”Joskus meitä vanhoja patuja tarvitaan Punaisen Ristin erikoistehtäviin.”

Kuilun syvyys kauhistuttaa

Niskala on todistetusti mies, joka kelpaa kaikille. Kansainvälisen Punaisen Ristin pääsihteeriksi voidaan nimittäin valita vain ehdokas, jonka kaikki hyväksyvät. Työssä tarvitaan yhtä aikaa diplomatiaa ja jämäkkyyttä.

Jos Punaisen Ristin pääsihteerillä on asiaa, saako langan päähän aivan kenet haluaa?

”Kyllä. Soittopyyntöihin vastataan aina.”

Ja silloin kun pääsihteerin oma puhelin soi, asiaa oli usein diplomaateilla, jollain YK:sta tai isojen kansainvälisten kansalaisjärjestöjen johtopaikoilta. Niskalalle onkin kertynyt suhdeverkosto, jonka vertaista harvalla suomalaisella on.

Kuka vallan käytävillä liikkuvista on tehnyt suurimman vaikutuksen? ”Jos yksi ainoa pitää valita, niin Jeffrey Sachs.” Sachs on entinen Harvardin yliopiston taloustieteen professori, joka tunnetaan vuosituhattavoitteiden puolestapuhujana.

”Tapa, jolla hän ruoskii hallituksia toimintaan, on aivan omaa luokkaansa. Siinä miehessä on tulen paloa. Sellaisia esitaistelijoita tarvitaan”, Niskala sanoo.

Niskalan mielestä nykymaailman suurin ongelma on köyhien ja rikkaiden välinen ’karmiva’ elintasokuilu. Sen umpeen lapioiminen on tärkeää, mutta vaikeaa.

”Jos joku keksisi siihen keinon, niin sillä ansaitsisi kyllä kaikki Nobelin palkinnot.”

Nykyiset globaalin päätöksenteon mekanismit ovat kuitenkin niin jähmeitä, ettei niistä ole vastavoimaksi ilman suurta remonttia, YK:n demokratisoimista.

Suomessa taas Niskala näkee järjestökentän haasteena yhteisen järjestökulttuurin vakiinnuttamisen.

”On tärkeää, että järjestöt puhuvat ulospäin samaa kieltä kehitysyhteistyöhön liittyvissä asioissa”, Niskala linjaa.

Tampereen poikia

Niskala kantaa pöytään suomalaiset klassikot: korvapuustin ja kupin mustaa kahvia. Suomalaista miehessä on myös silmien väri, se hailakka, josta ei tiedä pitäisikö puhua sinisestä, harmaasta vai värittömästä.

Kahvila Ursula Kaivopuistonrannassa on Niskalan kantakuppila niiltä vuosilta, jotka hän toimi Suomen Punaisen Ristin pääsihteerinä. Järjestön päämaja on Tehtaankadulla, lyhyen kävelymatkan päässä.

”Tänne kahvilaan oli helppo vetäytyä silloin, kun tarvitsi rauhaa”, Niskala sanoo. SPR:n pääsihteeri asui silloin vielä toimiston yläpuolella olleessa virka-asunnossa. Alun perin Niskala on kotoisin Tampereelta. Nyt jo edesmennyt isä oli ’tekniikan ihmelapsi’, työntutkimustoimiston esimies Valmetilla. Äidin puoleinen suku puolestaan on pitänyt vaatetusliikettä Hämeenpuiston laidalla jo 86 vuotta. Nyt kaupan vetovastuussa on kolmas sukupolvi, Niskalan sisko. Perhe oli tiivis, suhteet niin vanhempiin kuin isovanhempiin läheiset.

”Aika normaali tausta. Todella hyvä oikeastaan”, Niskala sanoo. ”Se on tärkeä juttu, kun maailmalla mesoo. Se heijastuu sellaisena tyyneytenä ja varmuutena.”

Keskiluokkaisen perheen omakotitaloelämä oli sen verran mukavaa, että Niskala asui opiskeluvuotensakin vanhempiensa yläkerrassa. Opinnot hän kahlasi valmiiksi kolmessa vuodessa, muutti Helsinkiin töihin 1969 ja meni naimisiin.

Markku ja Anita Niskala ovat olleet pian 40 vuotta naimisissa. Maailmaa on kierretty herra Niskalan uran vieminä, eikä rouva ole missään vaiheessa pistänyt hanttiin. ”Hän on joustava, tässä suhteessa.”

Jos Punaisen Ristin eri osat lasketaan yhdeksi työnantajaksi, Niskala jäi oikeastaan eläkkeelle elämänsä toisesta työpaikasta. Ensimmäisessä hän ehti olla vuoden.

Vuonna 1978 Sambian Punaiseen Ristiin kaivattiin järjestötoiminnan osaajaa ja SPR:ssä piirin toiminnanjohtajana työskennellyt Niskala pakkasi laukkunsa. Seuraavaksi vuorossa oli Tansania 1980, sitten Zimbabwe.

Kun Nato uudet vaatteet puki

Niskala on työskennellyt asemassa, jossa maailman muutoksista ei tarvitse lukea lehdistä, vaan ne näkee omin silmin. Kuten vaikka Zimbabwen tilanteen.

”Zimbabwen kehitys on ollut masentavaa, ainakin jos katsoo länsimaisin silmin. Viime vierailulla Harare oli oikeastaan jo romahtanut kaupunki, vaikka aikanaan siellä oli vaikka mitä”, Niskala sanoo.

Toisaalta maaseudulla kehitys ei ole ollut Zimbabwessa yhtä huonoa. Se on saattanut mennä jopa parempaan suuntaan, ainakin terveydenhuollon osalta. Terveysasemia sentään on, vaikka lääkkeistä onkin pulaa.

Kehitysyhteistyön parissa käydään säännöllisin väliajoin keskustelua siitä, onko järjestöjen järkevää toimia terveyden kaltaisilla aloilla, jotka oikeastaan kuuluisivat maiden omien viranomaisten vastuulle.

Niskalalla on vankka usko siihen, että kansalaisjärjestöjä tarvitaan.

”Hallitusten pitää tietenkin tehdä se, minkä pystyvät. On kuitenkin maita, joissa hallitus ei ole toimintakykyinen. Niissä järjestöjen tuki on todella tärkeää.”

Esimerkiksi Länsi-Afrikassa yli 30 eri osapuolen yhteishankkeena 2000-luvun alussa toteutettu lasten rokotuskampanja vähensi lapsikuolleisuuden puoleen. Hanke oli niin suuri, etteivät alueen valtiot olisi voineet toteuttaa sitä yksin.

Myös demokratian kannalta on tärkeää, että kolmas sektori ja tiedonvälitys voivat toimia vapaasti, Niskala muistuttaa.

1980-luvun lopulla Niskala johti Punaisen Ristin Euroopan-toimintaa. Koko mannerta määritellyt jako itään ja länteen oli murtumassa. Se murros muutti myös humanitaarisen avustustoiminnan ja kehitysyhteistyön kenttää.

Yksi Niskalan uran merkillisimmistä kokouksista pidettiin Washingtonissa 1991. Neuvostoliitto oli juuri romahtanut ja Yhdysvaltain ulkoministeriö oli kutsunut avunantajat koolle maan auttamiseksi. Yleensä sellaisia tapaamisia eivät järjestä yksittäiset maat, eivät varsinkaan entisen vihollisensa auttamiseksi.

”Se oli poliittisin humanitaariseen apuun liittyvä tapaaminen, jossa olen ollut.”

Suomen valtuuskuntaa veti silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen. SPR:n pääsihteerinä työskennellyt Niskala oli myös mukana kokouksessa, asiantuntijan ominaisuudessa.

Elettiin hetkiä, jolloin kylmä sota loppui.

”Se oli kokous, jossa Nato oli juuri pukeutumassa uusiin vaatteisiin ja ottamassa uutta rooliaan.”

Sittemmin Neuvostoliiton paikalle syntynyt Venäjä on halunnut profiloitua itsekin osaksi auttajien leiriä.

Pelastaja

Kesken haastattelun Niskalan takintasku soi. Autokauppiaalla on asiaa.

Elämä ei ehkä enää kulu lentokentillä, mutta auton ratissa tuli viime kesänä istuttua 15 000 kilometriä. Pääsihteeristä on tullut kuski. Niskaloilla on Suomessa kakkoskoti, mökki ja kaksi äitiä, Niskalan ja vaimonsa.

Varsinainen asunto on Etelä-Espanjassa. Niskalat ostivat sen jo parikymmentä vuotta sitten. Kakkoskodiksi, joka eläkkeelle jäämisen myötä on muuttunut ykköskodiksi. Suomessa on vietetty kesät ja vuodenvaihteet.

Nyt kun aikaa on, Niskalalla on käynnissä erilaisia ’rojekteja’. Remontointia, mökin kunnostusta, veneen laittoa, käsillä tekemistä. Eläkkeellä on tullut valmiiksi jo yksi keittiö, kylpyhuone ja savupiippu.

Niskala lukee paljon, etenkin muistelmia. Ja miettii, kirjoittaisiko sellaiset itsekin. Aineistoa riittäisi ’mahtavasti’. Aivan yksinkertaista se ei olisi, koska on tapahtunut paljon sellaista, josta ei ehkä juridisesti saisi puhua. Mutta voisihan sitä kirjoittaa romaanin minä-muodossa.

”Muistelmissa rehellisyyden miettiminen on tärkeää. Rehellisyyden pitää ulottua siihenkin, ettei oleellista jätä kirjoittamatta.”

Jos Markku Niskalan tähänastinen ura pitäisi summata kahteen lauseeseen, miten ne kuuluisivat?

Niskala mittailee pitkään jotain, joka löytyy joko ikkunan ulkopuolelta tai pään sisältä. Sitten tulee ensimmäinen lause, tarkkaan punnittuna: ”Kansainvälisen Punaisen Ristin Federaation talouden saneeraus. Sen kuntoon saamiseen olen myötävaikuttanut aika suuresti.”

Toiseen lauseeseen pitäisi ottaa mukaan Suomi, Niskala pohtii. Joten lause kuuluu: ”Olen luotsannut Suomen Punaisen Ristin läpi 1990-luvun alun laman ja lisännyt sen taloudellisia ja toiminnallisia mahdollisuuksia.”

Bonuksena listaan tulee vielä kolmaskin lause. Se koskee Etelä-Afrikan Punaista Ristiä.

”Sen mä olen suoraan sanoen pelastanut”, Niskala sanoo ja tuijottaa vakaasti silmiin.

Vuonna 2002 Etelä-Afrikan Punainen Risti oli vain hetken päässä konkurssista. Järjestön talous oli kurjassa kunnossa, ja aikaa järjestön jaloilleen nostamiseen oli vain kaksi kuukautta. Niskala onnistui järjestelemään Etelä-Afrikkaan tarpeeksi pehmeitä lainoja, jotta konkurssi vältettiin ja Punaisen Ristin toiminta maassa jatkui.

Lopuksi vielä maailmoja syleilevä kysymys miehelle, jonka luulisi aihetta joskus pohtineen: onko ihminen hyvä?

Niskala kiemurtelee hetken, vastaa kuitenkin: Ihmisessä on hyvää ja pahaa, ja joskus se pahan määrä hämmästyttää.

Tämän asian suhteen mieli on muuttunut. Nuorempana kuva ihmisestä oli valoisampi. ”Viisikymppisenä olin optimistisempi.”