Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus täytti viime vuoden lopulla 61 vuotta. Julistus on vienyt maailmaa eteenpäin erityisesti kehittämällä ihmisoikeuksien turvaksi oikeudelliset instrumentit, joiden käyttöönotto yleistyy edelleen maailmalla. Samaan aikaan tietyt vaaralliset suuntaukset toimivat kuitenkin sitä vastaan, että ihmisoikeuksista tulisi ihmiskunnan yhteinen kieli.
Vuonna 1948 annetun julistuksen yleismaailmallisuutta yritetään kumota ideologisin perustein, koska julistus asettaa yksilön etusijalle, kun taas aasialaisten ja afrikkalaisten kehitysmaiden yhteiskunnissa ryhmä tai heimo on ensisijainen. Tämän näkemyksen mukaan heimon muodostavien yksilöiden oikeudet turvataan vain suojelemalla heimon kollektiivisia oikeuksia. Tässä valossa näyttää virheeltä hylätä heimopohjainen käsitys vallasta tai harmonian ja turvallisuuden tunteesta, koska se vallitsee etnisissä, uskonnollisissa tai kielellisissä vähemmistöryhmissä, joille valtio ei kykene tarjoamaan tehokasta suojelua.
Toisena tulee uskonnollinen uhka, joka on yhteensovittamaton ihmisoikeuksien yleismaailmallisuuden kanssa. Kyse on ristiriidasta julistuksen sisällön ja islamilaisen sharia-lain välillä. Yhteensopimattomuus näkyy erityisen selvästi suhteessa naisten perusoikeuksiin, vapauteen vaihtaa uskontoa ja ruumiillisen rangaistuksen käyttöön. Vielä vakavamman uhkan muodostaa islamin sisällä toimiva salafisti-liike, joka pitää ihmisoikeuksien puolustamista uuskolonialistisena perintönä ja jopa uutena ristiretkenä islamia vastaan. Tunnetta on voimistanut länsimaissa New Yorkin syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen vallinnut islaminvastainen ilmapiiri, jossa jokainen muslimi pyritään esittämään vähintäänkin mahdollisena terroristina.
Kolmas ihmisoikeuksiin kohdistuva uhka on hiukan heikentynyt viime vuosina, mutta se on yhä merkittävä ja saattaa vahvistua uusien supervaltojen, Kiinan ja Intian, mukana. Kyse on niin sanotusta aasialaisesta poikkeuksesta. Se hallitsi Aasian-Tyynenmeren alueen ihmisoikeuskokousta keväällä 1993 Bangkokissa, jossa valmistauduttiin saman vuoden kesäkuussa Wienissä pidettyyn Maailman ihmisoikeuskonferenssiin. Bangkokin julistuksen hyväksyivät yli 30:n alueen valtion edustajat, ja se vahvistaa kollektiivisesti aasialaisen ihmisoikeuskäsityksen. Asiakirja painottaa kytköksiä alueen valtioiden erityisiin historiallisiin, kulttuurisiin ja uskonnollisiin taustoihin.
Viimeisenä tulee uudistushenkinen virtaus, jonka mukaan 61-vuotias julistus täytyy ajanmukaistaa ja korjata heijastamaan sen olemassaolon aikana tapahtunutta edistystä ja kehitystä. Sellaiseksi luetaan myös hallitusten välisten instituutioiden yhteisön muuttuminen globalisaation paineissa. Uudistuksia ajava virtaus vain vahvistuu tulevina vuosina, kun teknologian kehitys tuottaa lisää sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia muutoksia.
Kaikki nämä uhat liittyvät planeetan sosiaaliseen ja taloudelliseen pirstoutumiseen, joka muodostaa mielestäni suurimman haasteen ihmisoikeuksien yleismaailmallisuudelle. Pitääkö meitä muistuttaa siitä, että lähes kaksi miljardia ihmistä sinnittelee yhdellä tai kahdella dollarilla päivässä? Tai että 35 000 lasta kuolee joka päivä aliravitsemukseen? Valtavien ihmisjoukkojen kärsimys ja kuolema tekee vieläkin mahdottomammaksi hyväksyä sitä, että kaikkien ihmisten tasaveroisuudesta huolimatta historia tekee meistä eriarvoisia pystyttämällä välillemme taloudellisia ja sosiaalisia raja-aitoja.
Tämä epäoikeudenmukaisuuden kokemus heijastaa ihmisen tietoisuuden kasvua. Siirtyminen eriarvoisuuden tunnistamisesta toimintaan sen poistamiseksi oli osittain mahdollista juuri ihmisoikeuksien yleismaailmallisen vahvistumisen myötä.
Ihmisoikeuksien puolustaminen on epäilyksettä paras vastaus meitä uhkaavaan yleiseen sääntöjen katoamiseen. Se ei kuitenkaan saa rajoittua kamppailuksi kamppailun vuoksi. IPS.
Kirjoittaja toimi YK:n pääsihteerinä vuosina 1992–1996.