Varokaa piraatteja! Näin tulisi varoittaa kyltein metsissä, maatiloilla ja yhteisöissä ympäri Afrikan mannerta. Enkä nyt tarkoita asetta heiluttelevia somalimerirosvoja, joista on tullut riesa Intian valtamerellä. Heidän pikaveneryöstönsä ovat näet pikku bisnestä verrattuna biopiratismiin, josta on tullut Science in Africa -nettilehden mukaan kolmanneksi suurin laittoman kaupan muoto huumeiden ja asekaupan jälkeen.
Biopiratismissa anastetaan eloperäisen materiaalin kuten kasvien, juurien, siementen, maaperän tai hyönteisten ainutlaatuisia ominaisuuksia. Se voi olla myös paikallisten alkuperäisyhteisöjen tiedon hyväksikäyttöä ilman korvausta. Ominaisuudet patentoidaan, jotta saadaan myös niiden aineettomat oikeudet. Yhteisöt, joiden toimeentulo on usein ollut kyseisen materiaalin varassa, eivät saa enää käyttää sitä eivätkä käydä sillä kauppaa.
Afrikkaa ryöväävien monikansallisten joukossa on myös kosmetiikkayhtiöitä, jotka etsivät ikää uhmaavia voiteita ja lääkeyrityksiä, jotka haluavat löytää uusia lääkkeitä. Kun lääkkeet kaupallistetaan, niistä tulee liian kalliita yhteisöille, joissa tieto on alun perin hankittu.
Biopiraattiyritykset ovat valmiita käyttäämään vakoilua, lahjontaa ja suoranaista varkautta, kun ne hyödyntävät taitamattomien afrikkalaisten hallitusten huonoja valvontarakenteita.
Kuuluisin tapauksista liittyy eteläisen Afrikan san-heimoon ja kaktukseen nimeltä Hoodia Gordonii, jota heimon jäsenet ovat pureskelleet tuhansia vuosia hillitäkseen näläntunnetta. Kaktus auttoi sietämään nälkää varsinkin metsästysmatkoilla. Eteläafrikkalaisen san-neuvoston mukaan kasvin patentoi eteläafrikkalainen tutkimusyhtiö, joka sitten myi kaikki oikeudet brittiyritykselle. Aluksi kukaan ei välittänyt saneista, joiden perinteiseen tietoon tuleva liikalihavuuden parannuskeino perustui.
Biodiversiteetti on Afrikan arvokkainta omaisuutta ja se saattaisi singota jotkut maat pois köyhyydestä. Siksi on ensisijaista, että afrikkalaiset hallitukset alkavat suojella yhteisöjen tieto-omaisuutta ja varmistaa, että kun tuotteita kehitetään, tuotot jaetaan yhteisön kanssa. Niin tapahtui lopulta san-heimon tapauksessa. Kansainvälisen huomion seurauksena neuvoteltiin sopimus, jonka mukaan heimo saisi kuusi prosenttia rojalteista, kun lääke kehitettäisiin. Onko kuuden prosentin osuus oikeudenmukainen, kun kyse on jonkun luonnonvaroista?
Tässä epäoikeudenmukaisessa maailmassa joitakin rosvouden muotoja pidetään normaalina liiketoimintana, kun toiset nähdään rikoksina. Kaikki riippuu siitä, kuka on roisto. <
Kirjoittaja on kenialainen kustannustoimittaja ja Helsinki african film festivalin johtaja.