Halpalennot, joustavat opiskelu- ja työajat sekä ihmisten älytön kokemisentarve ovat synnyttäneet uusia turismin muotoja. On adrenaliinia himoavia luonnonkatastrofituristeja, kriisipesäkepösilöitä ja romahtaneista hinnoista ilon irti ottavia talouskriisireissareita.
Itse taidan olla heille jotain sukua. Olen nimittäin kehitystalousnörtti. Jos perustaisin matkatoimiston, yksi hittituotteeni juuri nyt olisi Karibian kierros. Koe kaksi kuumaa viikkoa ja varaa seurantaretki viiden vuoden päähän, mainostaisin.
Parin viikon matkalla käytäisiin kahdessa maassa, sillä nörtit tarvitsevat aikaa jatkokysymysten esittämiseen. Ensimmäinen viikko vietettäisiin Haitilla, missä turistit koettaisivat ymmärtää, miten kokonaista maata yritetään rakentaa uudelleen. Reissu aloitettaisiin tutustumalla pienyrittäjyyteen, siis haitilaisiin, jotka kauppaavat Port-au-Princen telttaleireillä viittä limsapulloa tai sangollista mangoja.
Viikko-ohjelmaan kuuluisi myös Haiti 2.0 -jälleenrakennussuunnitelmasta kertovia kalvosulkeisia ja retki romahtaneelle talousministeriölle. Rannallakin käytäisiin – siis rikkaille länsituristeille rakennetussa all inclusive -paratiisissa. Ennen turkoosiin veteen syöksymistä mietittäisiin, kenelle raha valuu.
Seuraava pysäkki olisi tietysti Kuuba, jossa eletään sellaisia aikoja, etteivät kehitystalousnörtit malttaisi edes nukkua, vaan puisivat näkemäänsä rommipäissään kaiket yöt. Itse Fidel Castro nimittäin lipsautti äskettäin, ettei maan talousmalli toimi. Nyt hallinto on antamassa kenkää jopa miljoonalle, mutta sallii yksityisyrittäjyyden kymmenillä aloilla.
Nörttiretkikunta suuntaisi uusien yksityisyrittäjien juttusille. Olisihan jännää kuulla, miten yrittäjyys toimii maassa, jossa se oli pannassa puoli vuosisataa. Sen päälle kuultaisiin luento yritysverotuksesta ja uudistusten vaikutuksista valtion budjettiin.
Viikon rantapäivät vietetään lähellä uusia öljyesiintymiä, esitteeni kertoisi. Varaa nyt, ja ennätä paikalle koeporausten alkaessa! Öljy kiihottaisi lähtijöitä, koska se on hankala luonnonvara, jonka tuotanto sotkee paikkoja, korruptoi hallintoa ja hyödyttää todella vähän paikallisia ihmisiä. Maailma on väärällään esimerkkejä maista, joissa öljylöydösriemu on päätynyt katkeraan poruun. Kuka kertoisi meille, kuinka Kuuba aikoo öljynsä kanssa selvitä?
Öljystä vaahtoaminen jatkuisi pitkälle yöhön. Salsausyritysten lomassa joristaisiin siitä, voivatko öljylöydöt huojuttaa Yhdysvaltain kauppasaartoa. Ja matkakunnan vetäjänä yrittäisin kai tivata joltakulta, miten Kuuba aikoo varautua porauksista aiheutuviin ympäristöriskeihin. Että teillä ei ymmärtääkseni ole tekniikkaa mahdollisten vuotojen tukkimiseen, vai?
Löytyisikö reissulle lähtijöitä?
Kirjoittaja opiskelee talousjournalismia Lontoossa.