Joulukuussa 2009 järjestetty Kööpenhaminan ilmastokokous keräsi ennätyksellisen joukon maailman johtajia keskustelemaan aikamme polttavimmasta kysymyksestä. Tavoitteena ollutta sitovaa, kansainvälistä ilmastosopimusta ei kuitenkaan syntynyt.
Meksikon Cancúnissa marras-joulukuussa pidettävässä ilmastokokouksessa yritetään uudelleen. Rikkaat teollisuusmaat joutuvat esittämään uskottavan suunnitelman päästöjen vähentämiseksi. Kehitysmaat tarvitsevat rahaa ilmastonmuutoksen haittojen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi.
Sopimuksen syntyyn tarvitaan kaikkien osapuolien hyväksyntä. Neuvottelujen ilmapiiriä muokkaa se, miten hyvin Kööpenhaminan julistuksessa annettuja lupauksia on lähdetty lunastamaan.
”Tarkan rahoitustarpeen arviointi on vaikeaa. Poliittisen prosessin ja neuvottelujen jatkumisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että mukana on konkreettisia rahasummia”, taustoittaa Itä-Anglian yliopiston kansainvälisen kehityksen professori Declan Conway puhelimitse.
Neuvotteluasemia sähköistää se, että ilmastonmuutos näkyy jo nyt kehitysmaissa. Tulvat ja kuivuudet ovat yleistyneet eri puolilla maailmaa, vaikka yksittäisten katastrofien yhteyttä ilmastonmuutokseen ei usein pystytäkään todentamaan.
”Kehitysmaissa kyse on tällä hetkellä yleensä äärimmäisten sääolosuhteiden aiheuttamista ongelmista. Monien maiden haavoittuvuus on lisääntynyt. Pitkällä aikavälillä rahoitustarve kasvaa vielä huomattavasti”, Conway toteaa.
Rahoitusta luvattiin miljardeja
Kööpenhaminan kokouksessa tunnustettiin nopean rahoituksen tarve. Köyhimmille maille luvattiin toimittaa 30 miljardin dollarin edestä nopean aikavälin rahoitusta ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen torjuntaan vuosina 2010–2012.
”Nopean aikavälin rahoitus on ’kultainen avain’ ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi Cancúnissa”, totesi YK:n ilmastopaneelin johtaja Christiana Figueres Financial Times -lehdelle syyskuun lopulla.
Rahoituksen nopea lisääminen ei aina ole helppoa. Tehokas työ vaatii suunnittelua ja uhat muuttuvat ilmastonmuutoksen edetessä.
”Mielestäni rahoituskohteita on syytä etsiä maltillisesti. Jos rahoja kiinnitetään yhtäkkiä valtava summa yksittäiseen hankkeeseen, on vaarana että ratkaisu ei olosuhteiden muuttuessa toimikaan”, Conway linjaa.
Kehitysyhteistyössä saatujen kokemusten mukaan keskitetty apu on tehokasta. Lukuiset pienet projektit ovat hallinnollisesti raskaita. Yksi apu ilmastorahoituksen tehokkuusongelmaan olisikin keskittää rahoitusta. Nykyään ilmastorahoitus on pirstoutunut Climate Funds Update -palvelun mukaan yli 20 eri rahastoon.
”Uusien rahastojen perustaminen korjaamaan aiempien rahastojen vajaaksi jääneitä rahoituslupauksia ei toimi”, ilmaisi rikkaiden maiden yhteistyöjärjestön OECD:n kehitysapukomitea huolensa syyskuussa julkaisemassa raportissaan.
Lupausten toteutumiseen pitkä matka
Ilmastorahoitus on jäänyt toistaiseksi kauas Kööpenhaminan lupauksista, vaikka mukaan laskettaisiin myös ennen Kööpenhaminan kokousta aloitetut hankkeet. Tilanteesta kärsivät erityisesti kaikista köyhimmät kehitysmaat. Nousevilla talouksilla kuten Kiinalla on sentään omiakin resursseja.
World Development Movement (WDM) -järjestön syyskuussa julkaisema A Long Way to Go -raportti luotaa Kööpenhaminan jälkeen tehtyjä lupauksia. Avunantajamaat kaunistelevat raportin mukaan aputilastojaan paketoimalla ilmastorahat kehitysavuksi.
”Luvatusta 30 miljardin potista on konkretisoitunut hankesuunnitelmiksi 7,9 miljardia dollaria. Tästä summasta vain reilu neljäsosa on budjetoitu kehitysyhteistyövarojen ulkopuolelle”, järjestön julkaisussa todetaan.
Käytäntö on Kööpenhaminan kokouksen päätösten vastainen. Päätösten mukaan ilmastorahoitusta ei tulisi budjetoida kehitysyhteistyörahoihin, vaan sen tulisi olla aitoa lisätukea. Lisäksi osa Kööpenhaminan jälkeen luvatusta rahoituksesta perustuu jo aiemmin muualla annettuihin lupauksiin.
Suomen osuus vuosien 2010-2012 ilmastorahoituksesta on 110 miljoonaa euroa. Hallitus päätti maaliskuussa, että myös Suomi tulee tilastoimaan tämän ilmastorahoituksen kokonaan kehitysyhteistyöbudjettiin.
”Tämä [vaatimus ilmastorahan lisäisyydestä] ei kehysriihessä toteutunut vaan käytännössä tapahtui niin, että ilmastorahoitus sisältyy näihin kehitysyhteistyörahoihin”, kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen totesi maaliskuussa kansalaisjärjestöseminaarissa.
”Mutta toisaalta on niin, että kun Suomi ylittää reilusti kehitysyhteistyön osalta meille asetetun velvoitteen, niin tämä ilmastorahoituskin huomioon ottaen olemme vielä näiden velvoitteiden yläpuolella”, Väyrynen jatkoi.
Hintalappu kasvaa
Kehitysmaille Kööpenhaminassa luvattu 30 miljardia dollaria on poliittisen kompromissin tulos. Mittaluokaltaan kokonaissumma vastaa noin neljäsosaa rikkaiden maiden vuosittaisista kehitysyhteistyömäärärahoista. Arviot ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen rahoituksen tarpeesta ovat vaihdelleet suuresti.
Maailmanpankki arvioi neljä vuotta sitten nopean aikavälin rahoitustarpeen olevan 9–41 miljardia dollaria. Kööpenhaminan lupaukset eivät näytä tähän arvioon verrattuna kovin pahalta. Arviot ovat tämän jälkeen olleet kuitenkin kasvusuunnassa.
Maailmanpankki nosti tänä vuonna huomattavasti aiempaa arviotaan. Elokuussa julkaistussa raportissaan se arvioi, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen vaatii kehitysmailta vuosittain jopa 70–100 miljardia dollaria aina vuoteen 2050 saakka. YK:n viimeaikaiset arviot ovat olleet samansuuntaisia.
”Rahoitustarpeiden arvioiminen on hyvin vaikeaa. Paljon riippuu siitä, kuinka tarvittavat toimet saadaan toimimaan riittävän nopeasti tarvittavan suurella volyymilla”, kommentoi London School of Economics -yliopiston ilmastonmuutoksen laitoksen tutkija Samuel Fankhauser sähköpostitse.
Vaikka rahoitus on välttämätöntä, ilmastonmuutoksen ratkaisijaksi siitä ei yksin ole. Kaikista suurimmat kiistat tullaan käymään siitä, minkä verran rikkaimpien maiden tulee vähentää päästöjään.