Itsemurhia tutkimassa
Viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes 200 000 maanviljelijää on riistänyt itseltään hengen Intiassa. Miksi? Siihen etsitään syitä Nero’s Guests -dokumentissa.
Iikka Vehkalahden tuottama Nero’s Guests (2009) on yhtäältä dokumentti intialaisten maanviljelijöiden itsemurhista ja niiden syistä. Toisaalta se kertoo lukuisia palkintoja voittaneesta toimittaja P. Sainathista, jonka omistautuminen maanviljelijöiden asialle ylittää tavanomaisen journalismin rajat.
Dokumentissa The Hindu -lehdessä työskentelevä Sainath vierailee maanviljelijöiden perheiden luona keräämässä tietoa itsemurhien taustoista. Syynä ovat usein velat, joita maanviljelijät eivät kykene hoitamaan. Velkojen taustalla taas ovat globaali talous ja länsimaiden maataloustuet.
”Mikä on intialaisen maanviljelijän suurin unelma?” kysyy Sainath ja vastaa: ”olla eurooppalainen lehmä.” Eurooppalaisen lehmän ruokaturva kun on paljon vakaampi kuin maanviljelijän Intiassa.
Henkilökuvan ja ilmiön välillä
Sainath voitti vuonna 2007 Ramon Magsaysay -journalismipalkinnon, jota pidetään ”Aasian Nobelina”. Vaikka hän pyrkii saamaan huomiota maaseudun hiljaiselle kriisille, temperamenttinen journalisti on aiemmin kieltäytynyt häntä käsittelevistä dokumenteista. Vehkalahti onnistui kuitenkin houkuttelemaan hänet omaansa.
Aluksi ainoastaan Vehkalahti kelpasi arvonsa tuntevalle Sainathille. ”Tilanne johti melko hankalaan prosessiin, jossa etsittiin ohjaajaa sekä Intiasta että eri puolilta maailmaa, kunnes lopulta päädyimme Deepa Bhatiaan, jonka Sainath tunsi henkilökohtaisesti”, Vehkalahti kertoo.
Sainathin luennot ovat vaikuttavia. Hän hallitsee retoriset keinot ja on samalla lahjomattoman tosissaan.
Mutta mikä toimittajaa oikein ajaa eteenpäin? Onko Sainathilla kenties itsekkäämpiäkin motiiveja? Näihin kysymyksiin elokuva ei vastaa. Yhden henkilön kautta kerrottu tarina jää huojumaan jonnekin henkilökuvan ja ilmiön selittämisen välille.
”Elokuvan toteutuksen aikana käytiin hyvin paljon keskustelua siitä, miten sisällyttää eri elementit ja tasot: yksityisen maanviljelijän perheen tuska ja kokemus, Sainathin rooli ei vain toimittajana vaan keskiluokan herättäjänä ja koko globaalin tason tekijät”, kertoo Vehkalahti.
Elokuvan vastaanotto on ollut hyvä. Vehkalahden mukaan se on myyty jo kuuteen eri maahan ja sitä on esitetty useilla festivaaleilla ympäri maailmaa. Intiassa ensi-ilta oli Mumbain elokuvafestivaalilla, jossa elokuva keräsi koko tapahtuman suurimman yleisömäärän.
Palestiinan pasifistien voitto
Ihmisjoukko huutaa rytmikkäitä iskulauseita kaivinkoneen edessä. Kamera tarkentaa huivipäiseen naiseen, joka kävelee päättäväisesti suoraan kaivinkoneen kaivamaan kuoppaan. ”Olin hyvin peloissani”, naisen ääni sanoo. Pian kuoppaan seuraa joukko muita naisia. Konejätti kohottaa kouransa, ihmisiä tulee lisää. Kaivinkone lähtee hitaasti peruuttamaan pois. Yksi lukuisista taisteluista on voitettu.
Kohtaus Lens Politica -festivaalien dokumentista Budrus (2009) kiteyttää hyvin koko elokuvan. Se näyttää, miten pieni palestiinalaiskylä voittaa israelilaisarmeijan rauhanomaisesti, suuren rohkeuden ja yhtenäisyyden turvin.
Budrusin oliivipuuviljelmät olivat jäädä Israelin pystyttämän Länsirannan turva-aidan alle. Oliivipuut ovat kyläläisille pyhiä ja heidän elantonsa riippuu niistä. Siksi kylä ryhtyy uskaliaaseen protestiin sotilaita vastaan Ayed Morrarin ja hänen 15-vuotiaan tyttärensä Iltezamin johdolla. Pian rauhanomainen taistelu saa myös kansainvälistä huomiota. Kylään virtaa ulkomaalaisia ja israelilaisia rauhanaktivisteja ihmiskilviksi. Jopa paikalliset kilpailevien Fatah- ja Hamas-järjestöjen aktiivit yhdistävät voimansa kylän puolesta.
Budrus tarjoaa paitsi harvinaisen esimerkin toivosta Lähi-Idän ikuisessa sodassa, myös vahvan näytteen siitä, mitä voidaan saada aikaan taipumattomalla sitkeydellä ja pasifismilla.