GEORGE HUGO

Zacharias ja Leena Sundströmin koti on myös viiden tähden majatalo. Sundströmien Thabana-viinejä on Suomessa joissain ravintoloissa – ja eduskunnassa.

Vain tunnin ajon päässä Kapkaupungista, vuorten keskellä, tuotetaan valtaosa kaikesta Etelä-Afrikan viinistä. Bisnes ei ole nappikauppaa: viiniä tuotetaan miljardi litraa vuodessa, ja se vastaa Western Capen maakunnan bruttokansantuotteesta vajaata kymmentä prosenttia.

Maisemat viinilaaksoissa ovat henkeäsalpaavat – Afrikka on muutakin kuin savannia ja slummeja. Köyhyydestä ei näy jälkeäkään, rahan voi melkein haistaa.

Matkailijalle viinimaat on tehty helposti lähestyttäviksi: turistibussit kantavat ryhmiä Kapkaupungista maistelemaan viinejä, ja auton vuokraaminenkin on halpaa.

Kapkaupunki on Etelä-Afrikan valkoisin kolkka, ja viinimailla ajellessa saattaa erehtyä olevansa Euroopassa. Mustia täällä ei vieläkään näy, vaikkei heidän enää ole pakko asua aidatuilla alueilla kaupunkien laitamilla.

Apartheidin päättymisen jälkeen muutamat mustat ovat rikastuneet, ja etenkin Johannesburgissa on kasvava musta keskiluokka. Viini on kuitenkin yhä lähes valkoista.

Ensimmäinen musta viinitilan omistaja maassa oli jo edesmennyt ruandalainen Miko Rwayitare, joka osti Mont Rochellen tilan vuonna 2001. Telekommunikaatioalalla rikastunut frankofiili oli tullut viinintuntijaksi Pariisissa. Hän oli suuri samppanjan ystävä, muistelee Erwin Schnitzler, Rwayitaren entinen liikekumppani ja tilan nykyinen omistaja.

Rikkaat mustat saattavat Schnitzlerin mukaan ”silloin tällöin” sijoittaa viiniteollisuuteen, mutta vain rahamielessä. Tiloilla heitä ei näy.

Pelko maauudistuksesta olikin turha

Kun Nelson Mandelasta tuli Etelä-Afrikan presidentti vuonna 1994, odotukset olivat korkealla. Köyhät mustat ovat sittemmin pettyneet siihen, että taivaat eivät auenneetkaan.

”Paljon lupauksia on vuosien varrella annettu paremmasta elämästä, mutta vain rikkauden väri on muuttunut. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on edelleen syvä”, sanoo Vernon Henn, Reilun kaupan Thandi-viiniyrityksen toiminnanjohtaja, yksi harvoista värillisistä yritysjohtajista.

Pari vuotta sitten viinimaiden valkoisia kalvoi muutoksen pelko. Presidentiksi oli nousemassa populistinen ja korruptiosyytösten riivaama Jacob Zuma. Tilalliset pelkäsivät hänen aloittavan maauudistuksen, joka ajaisi maan Zimbabwen kaltaiseen katastrofiin.

Kaikkien hämmästykseksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Vallankumouksellisen Zuman yllättävä maltillisuus johtuu monen mielestä siitä, että valtapuolue ANC pitää miehen kurissa.

Suomalaisella asianajajalla Zacharias Sundströmillä on asiasta suoremmat sanat: ”Zumalla on vanhempain neuvosto, joka ei anna miehen tehdä mitä vain.”

Sundström hallinnoi Etelä-Afrikassa Chamonix Elephan Lodge -viinitilaa ja viiden tähden majataloa. Hän on tiettävästi ainoa suomalainen viinitilallinen Etelä-Afrikassa.

Kiintiöillä tilaa mustille

Apartheidin jälkeen Etelä-Afrikan hallitus on pyrkinyt kitkemään eriarvoisuutta mustien taloudellisen voimaannuttamisen ohjelmalla. Ohjelma perustuu ”voimaannuttamisluokitukseen”: mitä suurempi mustia työllistävä vaikutus tilalla tai yrityksellä on, sitä korkeampi luokitus. Jos yrityksen hallitukseen otetaan mustia, luokitus nousee lisää.

Luokitus vaikuttaa erilaisiin etuihin ja yrityksen kilpailuasemaan silloin, kun valtio päättää omista hankinnoistaan. Etenkin suuret yritykset ovat jakaneet osakkeita työntekijöilleen asemansa parantamiseksi, mutta viinimailla tällaista ei vielä juuri näe. Ohjelma on ainakin toistaiseksi vapaaehtoinen.

Zacharias Sundströmin mielestä mustien osuus viinimaailmassa kyllä kasvaa, mutta verkkaisesti.

”Täytyy olla aikaa kouluttaa nämä ihmiset. Ei voi vain ottaa jotain ihmistä ja sanoa että sä olet nyt musta viinintekijä. Siinä menee joku kymmenen vuotta. Niitähän on nyt tulossa ja muutamia on jo töissäkin, mutta ei vielä millään kovin isolla tilalla.”

Mustan väestönosan mahdollisuudet kouluttautua ovat sukupolvien ajan olleet huonot ja siksi yrittäjien on vaikeaa löytää johtokuntiinsa riittävän osaavia ihmisiä.

Viiniteollisuudessa asiaa ei auta sekään, että rotuerottelun aikaan palkanmaksussa oli käytössä niin sanottu dop system, ryyppysysteemi, jossa työntekijöille maksettiin osa palkasta alkoholina. Siitä juontuvan alkoholismin synnyttämät sosiaaliset ongelmat ovat edelleen yleisiä.

Maa reilun kaupan ytimessä

On Etelä-Afrikassa muutamia yrityksiä, jotka ajavat mustien asiaa muutenkin kuin kannustimien toivossa.

Yksi näistä on Thandi, maan isoin – ja maailman ensimmäinen – Reilun kaupan viiniyritys. Reilun kaupan kriteerit vaihtelevat maasta toiseen. Etelä-Afrikassa Reilun kaupan kriteerit nojaavat toimitusjohtaja Vernon Hennin mukaan käytännössä täysin mustien voimaannuttamiseen.

Thandin viljelijöiden osuuskunta omistaa valtaosan yrityksestä ja sen käyttämästä maasta. Viljelijöiden mielestä se onkin parasta Reilussa kaupassa.

”Emme uskoneet, että voisimme omistaa maata”, sanoo Thandin viljelijäosuuskunnan puhemies Nigel Wenn.

Wenn ja kumppanit – Thandin 250 perhettä – ovat viljelleet viiniä eräänlaisina torppareina koko ikänsä, eivätkä halua muuta tehdäkään. Hennin mukaan Thandille kaupankäynnin tuote voisi olla melkein mitä vain: ”mutta kun nyt ollaan viinimailla, tehdään sitten viiniä.”

Thandin viljelijöiden suurin toive on, että lapset pääsisivät pois maalta, kaupunkiin.

”Haluamme, että heistä tulee jotain muuta. Mitä tahansa muuta. Lääkäreitä, lakimiehiä. Meille se ei ollut mahdollista”, Wenn selittää.

Reilun kaupan lisätuloilla viljelijät maksavat osuuskunnan jäsenille pientä lapsilisää, ostavat koulutarvikkeita ja ovat lähettäneet yhden tytön yliopistoon. Hänen toivotaan palaavan kotiseudulle lääkärinä.

Thandissa ei tunneta kiintiöitä. Lähtökohtana on viljelijöiden asema.

”Meidän pitäisi päästä koko maassa jossain vaiheessa eroon siitä, että mustille on omat kiintiöt. Ja kyllä se siihen vielä menee”, toimitusjohtaja Henn uskoo.

Thandi on hyötynyt markkinoilla siitä, että se oli maailman ensimmäinen Reilun kaupan viinimerkki. Henn ei kuitenkaan korosta ”mustaa viiniä” brändinä.

”Tärkeintä on laatu, sillä meillä on liian kauan totuttu ajattelemaan, että mustat tekevät vain huonoa laatua. Thandin pitää myydä itsensä ensi sijassa hyvänä viininä.”

Ja on se myynytkin. Thandin chardonnay oli ensimmäinen mustien tekemä viini, joka sai kultamitalin kansainvälisessä kilpailussa vuonna 2007. Myös chenin blanc on saanut muutaman mitalin ja pinot noir ollut kärkisijoilla.

”Kaikki haluavat alkoon”

Viiniturismi Kapkaupungissa keskittyy maistamiseen ja myyntiin. Asiakas istuu pöytään ja valitsee joukon viinejä, joita vuoron perään kaadetaan kauniisiin laseihin. Viinien väleissä hörpätään vettä.

Hienotkin viinit ovat halpoja ostaa paikan päältä, mutta moni kotiin palaaja joutuu pettymään, kun omaa suosikkia ei Suomesta saakaan.

Viini on Etelä-Afrikan maatalouden vientituotteista ykkönen: sen vienti vastaa reilua yhtätoista prosenttia kaikesta maan viennistä. Maassa on reilut 500 viiniyritystä. Vientimarkkinat ovat kuitenkin pitkälti isojen viinitalojen käsissä: vienti tarvitsee isoa markkinakoneistoa ja hyviä suhteita.

Thandi sentään on pärjännyt hyvin, ja löytyy Alkostakin. Vernon Henn on sitä mieltä, että taloudellisesti vaikeina aikoina monopolit ovat pelastus.

”Perinteisessä kapitalismissa sisäänostajilla on kaikki valta. He tinkivät ja tinkivät, miettivät, saavatko 30 prosentin marginaalinsa ja katsovat, kuinka paljon meillä on rahaa markkinoida brändiä.”

Monopolinkin hyllylle matka kulkee monen eri portaan kautta. Alkon tytäryhtiö Altialla on sopimus eteläafrikkalaisen Distill-yhtiön kanssa. Siksi Alkon eteläafrikkalaisten viinien tarjonnassa näkyvät Distillin merkit kuten Drostdy-Hof, Nederburg ja Zonnebloem.

Thandi taas on päässyt Pohjolaan, koska sen kumppaniyrityksellä on oma sopimuksensa Tukholmassa päämajaansa pitävän V&S Groupin kanssa, joka tuo viinejä kaikkiin Pohjoismaihin. Isojen yritysten sopimusten ulkopuolelta Suomeen on hankalaa päästä.

Hennin mielestä Alkoon pääseminen on rantautumista turvasatamaan: ei lisäneuvotteluja, tinkimisiä tai osuuksia.

”Kaikkihan nykyään haluavat monopoleihin”, hän sanoo.

No, eivät sentään kaikki. Zacharias Sundström ei haaveile, että hänen Thabanaansa saisi jonain päivänä Suomen Alkosta.

Alkon sijaan viini on kyllä päässyt uutisiin. Paavo Lipponen ihastui Sundströmin Thabana Sauvignon Blanciin ja halusi tilata sitä reilut 1 000 pulloa eduskunnan 100-vuotisjuhliin. Tuotevalvontakeskus kuitenkin katsoi, että välityksessä oli virheitä ja pullot pysähtyivät matkalle kolmeksi vuodeksi.

Eduskunta halusi purkaa kaupan oikeudessa, hävisi huippuasianajaja Sundströmille ja joutui maksamaan melkoiset oikeudenkäyntikulut. Eduskunnan juhlat ehtivät tulla ja mennä, ja kun viinit lopulta vapautettiin, oli Sauli Niinistö säästökuurin nimissä julistanut, ettei alkoholia enää eduskunnassa juoda.

Viinikulttuuri muuttuu

Eteläafrikkalaisen viinin kotimarkkinat ovat toistaiseksi melko valkoiset nekin. Se voi muuttua lähivuosina. Uutta mustaa keskiluokkaa pidetään nopeasti nousevana kotimaan markkinana viinille. Perinteisesti mustat ovat juoneet enemmän olutta, brandya ja viskiä.

Thandin tilanjohtaja Sewis van der Horst on hyvä esimerkki: ”Juon sauvignonia, chardonnayta ja cabernet’a. Kaikkia isoja makuja. En juuri tykkää pinotagesta, ja viime aikoina olen tykästynyt pinot noiriin”, hän luettelee.

”Nykyään mustat kundit tulee tänne ja haluaa kokeilla viiniä, koska se on jotain uutta.”

Mutta on van der Horstistakin edelleen outoa nähdä vaikkapa televisiossa musta mies viinipullon kanssa.

”Nelson Mandela on kertonut, että nähdessään kerran koneessa mustan lentäjän hän ajatteli hetken, että selvitäänköhän tästä hengissä. Jos Mandelalle voi käydä niin, niin kai meille muillekin voi”, van der Horst nauraa.