Afganistanin tilanne on aseellisen väkivallan ja osapuolten järjestäytyneisyyden asteen takia aseellinen konflikti, johon soveltuvat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden normit. Tarkemmin sanoen kyseessä on muu kuin valtioiden välinen aseellinen konflikti.
Suomella on sotilaita Afganistanissa, osana Naton johtamaa ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa toteuttavaa Isaf-muodostelmaa (International Security Assistance Force).
Suomi on päättänyt nostaa läsnäolonsa enintään 195 sotilaaseen, joiden tehtäviin kuuluu muun ohessa taistelutoimien toisen osapuolen, Afganistanin hallituksen armeijan avustaminen.
Onko Suomi ajautunut tilanteeseen, jossa se on kansainvälisen oikeuden kannalta aseellisen konfliktin osapuoli?
Mielestäni ei.
Vuoden 1949 Geneven yleissopimukset kansainvälisestä humanitaarisesta oikeudesta lähtevät siitä, että ne soveltuvat tiettyyn ”tapaukseen” eli määriteltävissä olevaan aseelliseen konfliktiin (sopimusten yhteinen 2. artikla).
Kun Geneven sopimukset valtaosin koskevat valtioiden välisiä konflikteja, niihin on haluttu sisällyttää yhteinen 3. artikla, jonka mukaan humanitaarisen oikeuden perussisältö sitoo myös muun kuin valtioiden välisen aseellisen konfliktin kaikkia osapuolia.
Määräyksen tarkoituksena on ulottaa humanitaarisen oikeuden sitovuus myös ei-valtiollisiin toimijoihin, kun ne ovat aseellisen konfliktin osapuolina. Siitä ei ole tarpeen tehdä vastakohtaispäätelmää, jonka mukaan humanitaarinen oikeus ei sitoisi muita valtioita kuin niitä, jotka ovat konfliktin varsinaisia osapuolia. Tällainen tulkinta olisi Geneven sopimusten tarkoituksen ja päämäärän vastainen.
Oikea vastaus löytyy Geneven sopimusten yhteisestä 1. artiklasta, jonka mukaan kukin sopimusvaltio sitoutuu itse kunnioittamaan, ja turvaamaan muidenkin kunnioittavan, sopimusten määräyksiä kaikissa olosuhteissa.
Suomella on siis oikeudellinen velvollisuus noudattaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden normeja Afganistanissa ja turvata, että sen lähettämät sotilaat noudattavat niitä. Tämä ei edellytä, että Suomi määriteltäisiin aseellisen konfliktin osapuoleksi.
Kysymys muistuttaa kiistaa vyöstä ja olkaimista. Ne, jotka katsovat Suomen olevan konfliktin osapuoli, haluaisivat kaikkien käyttävän olkaimia. Jotkut meistä kuitenkin käyttävät mieluummin vyötä. Lopputulos on kuitenkin sama: tinkimätön oikeudellinen sitoutuminen humanitaarisen oikeuden normeihin.
Kirjoittaja on kansainvälisen oikeuden professori Eurooppa-instituutissa Firenzessä ja YK:n ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija ihmisoikeuksien suojasta terrorismia torjuttaessa.