TEEMU KUUSIMURTO

”Jos mieltää tavoitteeksi kaiken hyvän puolustamisen ja kaiken pahan vastustamisen, niin helposti tulee seinä vastaan”, Lauri Myllyvirta sanoo.

13-vuotias poika osallistuu ensimmäiseen mielenosoitukseensa Mikkelissä. Eletään vuotta 1996, mielenosoitus on uusnatseja vastaan. Vaikuttaminen ja kannanottaminen ovat pojalle tuttuja asioita – hänen vanhempansa ovat olleet aikoinaan poliittisesti aktiivisia.

Poika on intoa täynnä. Hän on myös vihainen ja tuntee tarvetta toimia. Hän haluaa tavata muita ihmisiä, jotka ovat myös kiinnostuneita vaikuttamisesta. Hänen peruspelkonsa on se, että mikään ei muutu. Että ihmiset eivät välitä.

Paikalla on sata tai kaksi sataa ihmistä, kovin tarkkaan on vaikea muistaa. On ilta, kynttilät ja soihdut palavat. Pojalle jää tunne, että ihmiset ovat liikkeellä.

Tuosta pojasta kasvaa yliopisto-opiskelija. El Niño, Shell ja Nigeria, eettisen kuluttamisen kysymykset lähikaupassa – kaikki nuo vaikuttavat siihen, että hänestä kasvaa aktivisti. Hän näkee epäoikeudenmukaisuutta – sen että harvojen elämäntavat aiheuttavat monien elämän romahduksen.

Savupiipun huipulla tuulee

Lokakuun alussa 2009 kahdeksan Greenpeacen aktivistia kiipesi aamuvarhaisella Meri-Porin ja Tahkoluodon hiilivoimalaitosten yhteiseen savupiippuun. He ripustivat piipun reunalle banderollin, jossa lukee: ”Alas kivihiili ja ydinvoima”.

Aktivistit haluavat vedota myös tulevaan Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ja Suomen sekä muiden teollisuusmaiden sitoutumiseen päästövähennyksiin. Lehdissä lainataan mielenilmaukseen osallistuvan, Greenpeacen energiakampanjaa tekevän Lauri Myllyvirran tiedotetta.

”Kansanedustajille luvattiin, että viides ydinvoimala mahdollistaisi kivihiili- ja turvevoimaloiden sulkemisen. Nyt Olkiluoto 3:n suurimmat omistajat rakentavat uusia saastuttavia voimaloita. Lupaukset viidennen ydinvoimalan päästövähennyksistä ovat osoittautuneet vääriksi, mutta samalla illuusiolla myydään yhä uusia reaktoreita.”

Ihmisiä on edelleen liikkeellä, nyt myös mediaa. Ja siihen aktivistit pyrkivät: ympäristöongelmat uhkaavat jo jokaisen turvallisuutta ja tulevaisuutta, ei vain alkuperäiskansoja tai haavoittuvia ekosysteemejä.

Mies piipun huipulla näkee ratkaisun ympäristöongelmiin poliittisessa päätöksenteossa. Valtiolla on keskeinen rooli ympäristöasioissa. Ja tällä hetkellä juuri ydinvoima on kysymyksistä kiperin. Suomen eduskunta äänestää ydinvoiman lisärakentamisesta. Piippumiehen mielestä lisärakentaminen tai sen torjuminen on nyky-Suomen kansainvälisesti vaikuttavin kysymys.

Ei henkilökohtaista, vaan asiaa

Mies sotkee maastopyörällä Fredrikinkatua pitkin. Helsingin ydinkeskustan liikenne nykii tuttuun tapaan, loska lentää, pyöränkumi tapailee tuon tuosta tasapainoa. Pyörä pysyy pystyssä, toistaiseksi.

Lauri Myllyvirta on myöhässä, ja pahoillaan siitä. Töissä on kiirettä.

Myllyvirta ei näytä aktivistilta vaan urheilijalta. Hän istuu alas ja on käsittämättömän rauhallinen. Mies tiedostaa jokaisen sanansa tavalla, joka tekee vaikeaksi löytää Laurin Myllyvirran takaa.

Ehkä se on juuri harjaantuneen aktivistin piirre. Ei henkilökohtaista, vaan asiaa.

Ja asioista tärkein on se ydinvoima. Siis ydinvoiman vastustaminen. Siitä Myllyvirta puhuu mielellään. Mutta ensin olisi hyvä saada ote miehestä. Mitä muuta hänen elämänsä on kuin Greenpeacea tai savupiipun nokassa julistamista?

Myllyvirta kertoo vapaa-ajastaan kohteliaaseen sävyyn.

”Harrastan urheilua. Pyöräilyä, salitreeniä, kiipeilyä, vaellusta, hiihtoa. Ennen pelasin tennistä kilpaa. Harrastan myös valokuvausta. Ja soitan saksofonia, kitaraa ja koskettimia.”

Myllyvirta lisää, että metsä on hänelle tärkeä.

Pian puhe luiskahtaa taas ydinvoimaan. Tätäkö aktivismi on? Oman agendan ujuttamista lauseisiin kuin huomaamatta. Sehän on melkein kuin lobbausta. Myllyvirta harmittelee sitä, että selvä enemmistö ihmisistä ei halua ydinvoimaa, mutta poliitikot kuuntelevat eturyhmiä.

Asenne ja vastuu maailmasta

Olennaisinta aktivismissa ei ole muoto. Muodot muuttuvat koko ajan. Olennaisinta on asenne maailmaan ja sen tapahtumiin.

”Jotkut puristavat nyrkkiä sohvalla. Toiset kokevat, että heillä on oikeus ja mahdollisuus toimia, ottaa yhteyttä päättäjiin, asettua kaivinkoneiden eteen”, Myllyvirta kiteyttää.

Oikeuden lisäksi on tietysti vastuu. Aktivisti kokee, että hän on myös henkilökohtaisesti vastuussa maailmasta tai osastaan siinä.

”Voittamisen mahdollisuuksilla ei ole väliä. Sitä tekee kaiken, minkä voi ja sen on omalta kohdalta riitettävä.”

Myllyvirta muistaa, kuinka oli vuonna 2007 paikalla, kun joukko kiipeilijöitä kiinnitti banderollia UPM:n seinään. Ohi kulkeva mies tuli kysymään, että mikä aktivistijoukkoa oikein vaivaa. Hän kertoi eläneensä 60 vuotta ja jatkoi ”eikä ole koskaan tarvinnut osoittaa mieltä”.

”Kai se on sitä radikaalia passivismia”, Myllyvirta hymähtää.

Vaikka Myllyvirran oma ajatus aktivistien yksilötoiminnasta onkin kiikun-kaakun. ”Niin kauan kun valtiot pitävät yllä kestämättömiä ratkaisuja, niin ei yksilön arjen valinnat riitä ratkaisemaan ongelmia. Tärkeintä on pyrkiä poliittiseen muutokseen.”

Aivan eri asia taas on, löytyykö poliitikoilta rohkeutta. No, siitä nähtiin yksi näyte Kööpenhaminassa: ei riitä, mies sanoo.

Kasvot esillä

”Kolme Greenpeacen vapaaehtoista soluttautui Kööpenhaminassa valtionpäämiesten illalliselle ja levitti banderollin tv-kameroiden edessä. Heitä uhkaa jopa useamman vuoden vankilatuomio. Poliisi ei saanut muita mielenosoituksen toteuttamiseen osallistuneita kiinni. Aktivistit kuitenkin ilmoittautuivat poliisille, koska teoista on kannettava vastuu.”

Myllyvirta kannattaa rauhanomaista aktivismia ja on sitä mieltä, että vastuu teoista on kannettava omilla kasvoilla.

”Se, että on tarvittaessa valmis rikkomaan lakia suuremman vääryyden korjaamiseksi, on mielestäni suurinta lain kunnioittamista. Lakien tehtävä on suojella ihmisten terveyttä ja tulevaisuutta, ei saastuttamista.”

Väkivallatonta aktivismia pitää harjoitella. Greenpeacella on koulutus, jossa käydään läpi sitä, kuinka reagoida tilanteisiin vaikkapa mielenosoituksessa rauhallisesti.

”Mutta mä olen osallistunut actioneihin vain Pohjoismaissa. Kun puhutaan jostain Kiinasta, Venäjästä tai Saudi-Arabiasta, on käytettävä ihan eri tavalla mielikuvitusta, jotta viesti tulee nähdyksi.”

Greenpeace on miehelle hyvä paikka, koska järjestö on suuri ja kansainvälinen. Iso koko tuo etuja, kuten toimintakeinojen laajuuden ja monipuolisuuden. Myllyvirta pitää siitä, että työkalupakki on riittoisa.

”Yleinen mentaliteetti on myös sellainen, että kun jokin nähdään tärkeänä, siihen todella sitoudutaan. Ollaan niin pitkäjänteisiä, että voidaan saada aikaan myös näkyviä tuloksia.”

Asenteet raahautuvat

Myllyvirta istuu ja puhuu, päivä hämärtyy alkuillaksi.

On yksilön oikeus ja vastuu toimia tärkeänä kokemansa asian puolesta. Toisaalta on myös voimattomuus suuren päätöksentekokoneiston edessä. Kenties aktivismissa on kyse juuri siitä, että on kyvykäs sietämään jatkuvan epävarmuuden – ja silti toimimaan.

Miten elää seinän kanssa, joka kohoaa aina vastassa?

”On muistettava, että maailman päästöt on saatava kuriin viiden vuoden aikana. Se on niin lyhyt aika, ettei siinä ehditä dramaattisiin poliittisen järjestelmän muutoksiin”, Myllyvirta kuvailee.

Ei auta kuin kiivetä pystysuoraa ylös. Kiipeilyn harrastajana Myllyvirta tietää, että alas ei katsota, eikä liian ylös. Parasta on suunnata katse ylös, mutta lähelle.

Päivittäiset ostopäätökset, lämmitysvalinnat, liikkumistottumukset – kaikilla näillä on merkitystä, mutta tarpeeksi moni ihminen saadaan toimimaan vastuullisesti vain luomalla oikeat pelisäännöt.

Myllyvirta harmittelee sitä, että ihmisten elämysmaailma raahautuu ”jossain 1970- ja 80-luvulla”. Mies tarkoittaa tällä ajattelua, jonka mukaan on vain yksi ratkaisu, ydinvoima. Kaikki muu on nyhjäämistä. ”Uusiutuvat energianlähteet ovat kasvaneet kaikilla mittareilla ydinvoiman ohi, mutta ne eivät tunnu yhtä merkittäviltä kuin yksittäiset mammuttivoimalat.”

”Jos mieltää tavoitteeksi kaiken hyvän puolustamisen ja kaiken pahan vastustamisen niin helposti tulee seinä vastaan. Tärkeintä on asettaa tavoite korkealle mutta valita realistisesti voitettavissa olevia yksittäisiä kamppailuja.”

Myllyvirta korostaa, että yhden suuren ratkaisun etsiminen on yksinkertaisempaa kuin miljoonien pienien näkeminen – ja ennen kaikkea niiden toteuttaminen.

Mies vilkuilee kelloa. Se on jo paljon, on palattava työhön. Aktivisti ei työskentele kahdeksasta neljään, vaan paljon pidempään. Myllyvirta lähtee ajatusta nopeammin. Hän sujahtaa pyörällään autojen joukkoon, loska lentää. Pyörä pysyy pystyssä, toistaiseksi.