Meidän elämämme ei ole ihmisen elämää. Kun kävelet kadulla, pelkäät. Kun ajat metrolla, pelkäät. Haluamme vain elää pelkäämättä. Haluamme elää niin kuin muutkin: vapaana.”
Kuusikymppisellä N’faly Doucourélla on valkea parta ja totiset silmät. Kun hän tuli ensimmäisen kerran Ranskaan parikymppisenä nuorena miehenä vuonna 1969, hänelle järjestyi oleskelulupa ja työpaikka Renault’n tehtailta. Mutta vuonna 1979 oleskelulupaa ei enää uusittu. Doucouré palasi Maliin, perusti perheen – ja palasi Ranskaan vuonna 2003, töiden toivossa. Kotona Malissa on vaimo ja seitsemän lasta elätettävänä.
Tällä kertaa töitä löytyi – muttei oleskelulupaa. Ranskan siirtolaispolitiikka oli kiristynyt.
Vuodesta 2003 Doucouré on elänyt laittoman siirtolaisen elämää, poliisin henkilöllisyystarkastuksia peläten. Hän on ollut koko ajan töissä rakennustyömailla vuokratyöfirman kautta, useimmiten suurten rakennusfirmojen alihankkijana, väärennetyn tai tuttavalta lainatun oleskeluluvan turvin.
Työsopimus on aina ollut laillinen. Doucouré on maksanut sosiaaliturva- ja eläkemaksunsa ja täyttänyt tunnollisesti veroilmoituksen joka vuosi. Silti hänellä ei ole laillista oikeutta oleskella maassa.
Lokakuusta 2009 N’faly Doucouré on ollut lakossa, yhdessä kuudentuhannen muun paperittoman siirtolaisen kanssa. He työskentelevät kaikilla talouden sektoreilla, etenkin rakennuksilla, turvallisuusalalla, siivoustöissä, ravintoloissa ja tekstiiliteollisuuden palveluksessa, usein alihankkijoiden tai vuokratyöfirmojen kautta.
Kaiken kaikkiaan Ranskassa arvellaan olevan noin 250 000–300 000 laitonta siirtolaista.
Paperittomien ensimmäinen lakkoaalto alkoi huhtikuussa 2008 ja yhdisti noin 1500 lakkolaista. Syksyllä 2009 alkanut toinen lakko yllätti laajuudellaan.
Papereitta parlamentinkin rakennustyömaalle
Lakkolaiset vaativat hallitukselta uutta asetusta, joka mahdollistaisi oleskeluluvan saamisen heidän kaltaisilleen paperittomille työntekijöille. Periaatteessa se olisi jo nyt mahdollista, sillä vuodesta 2007 Ranska on pyrkinyt helpottamaan oleskelulupien myöntämistä tietyille aloille. Käytännössä lupia on kuitenkin myönnetty nihkeästi, ja siirtolaispolitiikkaa on samalla kiristetty.
Työnantajia vaaditaan tarkistamaan heille esitettyjen oleskelulupien aitous ja heille voidaan langettaa 15 000 euron sakot sekä viiden vuoden vankeusrangaistus paperittomien siirtolaisten työllistämisestä. Tarkastusten pelossa jotkut työnantajat irtisanovat työntekijöitään, mutta toiset jättävät tarkastukset tekemättä.
”Totta kai työnantaja tiesi tilanteen”, kertoo Traoré Hamet, joka on työskennellyt vuodesta 1998 samassa vuokratyöfirmassa kuin Doucouré. ”Minua pyydettiin vaihtamaan nimeä kolme kertaa kymmenen vuoden aikana.”
Hamet on paiskinut töitä muun muassa Ranskan parlamentin lisärakennuksen työmaalla vuosina 2007–2008. ”Minua pyydettiin tuomaan jonkun tuttavan oleskeluluvan valokopio. Siinä kaikki.”
Hametin tavoin useat paperittomat ovat tehneet töitä alihankkijoiden tai vuokratyöfirmojen kautta valtion laitoksissa. Yksi on tiskannut astioita kulttuuriministeriön ruokalassa, toinen remontoinut poliisiasemaa.
Liitto tukee lakkolaisia
Työantajalle paperiton työntekijä tarkoittaa mahdollisuutta vaatia entistä suurempaa joustavuutta ja kiusausta luistaa velvollisuuksista: ylityötuntien maksamisesta, turvallisuudesta tai palkkaluokasta. Harva uskaltaa vaatia oikeuksiaan.
Se, että tuhannet nyt ryhtyvät lakkoon, kertoo enemmän paperittomien umpikujasta kuin voimasuhteesta.
”Lakko on meille ainoa mahdollisuus saada oleskelulupa. Minulla ei ole enää mitään menetettävää”, kertoo Cheikh Nama Doucouré, joka on työskennellyt viimeiset kolme vuotta KFC-pikaruokaravintoloissa. Kotimaassaan hän oli yliopisto-opiskelija. Ranskasta hän toivoi jatko-opintopaikkaa, mutta oleskelulupahakemus evättiin. Doucouré päätti silti jäädä maahan.
Paperit ovat ainoa tie vapauteen. Ilman niitä ei voi matkustaa, ei opiskella, ei saada työttömyys- tai sairauskorvauksia pahan päivän koittaessa.
Lakkolaisilla on paikallisten ammattiliittojen tuki, mutta kädenvääntö hallituksen ja työnantajien kanssa on pitkää ja tuskallista. Väsymys ja uupumus vaanivat.
Ranskassa lakkolaiset päivystävät ’lakkopaaluiksi’ kutsutuissa pisteissä, jotka sijaitsevat työpaikoilla. Niillä on oltava jatkuvasti läsnä. Ranskan lain mukan lakkoilijoita ei saa poistaa työnantajan tiloista kuin tuomioistuimen päätöksellä.
Päivät ovat pitkiä: musiikin kuuntelua, ruuan laittoa, tv:n katselua silloin kun sellainen on. Rukoushetket ja ruokailu rytmittävät päivää, mielenosoitukset nostattavat hetkittäin tunnelmaa. Lakkopaalujen edustajat juoksevat kokouksissa ammattiliittojen kanssa, suunnittelemassa jatkoa ja seuraavaa liikettä.
Lakkolaiset nukkuvat työpaikalla
Öisin vuorotellaan. KFC-ravintolan nurkassa on kasa pahvia ja makuupusseja iltaa odottamassa.
Joka päivä osa lakkolaisista on varainkeruuvuorossa kadulla. Yhden jos toisenkin säästöt ovat loppuneet aikaa sitten, sillä tulot tyrehtyivät ensimmäiseen lakkopäivään.
Päivittäinen ruokailu riippuu siitä, kuinka paljon ohikulkijat kilauttavat keräyslippaaseen, ja kuinka paljon lakkoa tukevien ammattiliittojen kassoista liikenee välttämättömiin menoihin.
Seuraukset voivat olla kovat. Abou Ly tietää sen. Hän on ollut lakossa jo puolitoista vuotta, syksystä 2008 alkaen.
Lyn työnantajan, Adecco-vuokratyöfirman tiloissa nukkuu lähes kymmenen lakkolaista, joilla ei ole muutakaan paikkaa. Puolentoista vuoden aikana useat ovat saaneet oleskeluluvan, mutta ovat samalla menettäneet asuntonsa maksamattomien vuokrien takia. Yhdessä on päätetty jatkaa lakkoa niin kauan, että kaikki saavat myöntävän vastauksen.
Abou Ly odottaa edelleen. Hänen tiskaajan palkkansa elätti kotimaahan jääneen vaimon ja lapset. Mutta nyt perheen on tultava toimeen ilman.
”Olen uhrannut elämäni lasteni eteen, jotta he pääsisivät kouluun ja elämässä eteenpäin. En ole koskaan ollut itse koulussa. Haluan, että lapsillani on paremmat mahdollisuudet.”
Sitten hän huokaa. ”En tiedä, olenko hyvä isä, kun en ole paikalla. En ole nähnyt perhettäni yli kymmeneen vuoteen.”
Lyn suurin haave on oleskelulupa ja matka kotimaahan. Ja sen jälkeen paluu Ranskaan, takaisin töihin.
Siksi lakkoa on jatkettava.