Kuubalaista yhteiskuntaa riivaavat tehottomuus, ristiriitaisuus ja ennustamattomuus. Lisäksi byrokraattiset toimenpiteet ja vastatoimenpiteet estävät saarivaltion ja sen asukkaiden luovuuden ja tuottavuuden hyödyntämisen.
Raúl Castron väliaikainen hallitus myönsi kautensa alussa heinäkuussa 2007, että uudistusten toteutus vaatii aikaa. Hän pyysi kansalta kärsivällisyyttä, jotta vältettäisiin uudet virheet. Uudistusten tarve on kuitenkin vain kasvanut niin sosiaalisissa rakenteissa kuin tuotantotavoissakin.
Elintason kohottaminen on välttämätöntä. Kuubalaisten kulutustaso on laskenut jyrkästi 1990-luvun alkuvuosista lähtien. Ruoka ja asuminen ovat suurimmat ongelmat miljoonille kuubalaisille, joiden elämä on päivittäistä selviytymistaistelua.
Viime vuosina on tapahtunut joitakin muutoksia – pääosin taloudellisia. Osan tarkoituksena on ollut kerätä valuuttaa sitä omistavilta kuubalaisilta sallimalla heille matkapuhelimet ja vierailut aiemmin vain turisteille varattuihin lomakeskuksiin.
Valtion maksamia tukia on karsittu muun muassa keskiasteen koulutuksesta, ja joidenkin ministeriöiden ilmaiset henkilöstöruokalat on lopetettu. Säännöstelykupongeilla myytävien edullisten elintarvikkeiden määrää on leikattu.
Maataloutta on yritetty tehostaa jakamalla viljelijöille valtion hallussa ollutta maata, joka on – uskomatonta kyllä – lojunut kesannolla maankäytön tiukan säännöstelyn vuoksi. Samalla tuottajien ja kuluttajien kohtaamista on helpotettu.
Korruptiota suitsimaan on luotu virasto, jonka pitäisi panna aisoihin varkaudet, ”voimavarojen väärinkäyttö” ja lukematon määrä muita keplotteluja, joita on siinnyt kuubalaisen tuotannon, palvelujen ja byrokratian kaikille aloille ja tasoille.
Toimenpiteillä ei kuitenkaan ole ollut juuri mitään vaikutusta Kuuban keskusjohtoiseen valtiokoneistoon tai ihmisten perusongelmiin. Valtion palkkojen kehno ostovoima ajaa ihmiset edelleen hankkimaan lisätienestejä erilaisilla vippaskonsteilla.
Elintarvikekaupan uudistaminen on epäonnistunut kaikin tavoin: tuottajatoreilla on niukasti tavaraa ja hinnat ovat pilvissä. Kilo sianlihaa maksaa työläisen kolmen päivän palkan. Asuntopula ja asumisahtaus näyttävät ikuisesti ratkaisemattomilta ongelmilta, joista puolestaan aiheutuu kosolti muita sosiaalisia pulmia.
Tähän on lisättävä terveydenhuollon hälyttävä heikkeneminen, jonka dramaattisin seuraus oli kymmenien potilaiden menehtyminen kylmyyteen Havannan psykiatrisessa sairaalassa. Koulutusjärjestelmän mureneminen näkyy opetuksen tason laskuna, jonka on huomannut jo virallinen lehdistökin. Käsittämättömiä takaiskuja on koettu myös urheilussa, jopa Kuuban vahvoina lajeina pidetyissä baseballissa ja nyrkkeilyssä.
Moni kuubalaisperhe hyötyi presidentti Barack Obaman hallituksen päätöksestä poistaa rajoitukset Yhdysvalloissa asuvien kuubalaisten matkoilta ja rahalähetyksiltä kotisaarelleen. Rahavirta helpottaa monien päivittäistä elämää ja täyttää Kuuban valtion kassaa. Se ei kuitenkaan vahvista talouden rakenteita valtiojohtoisen systeemin ulkopuolella, koska siihen ei ole mekanismeja.
Asetelman ristiriitaisuus piilee siinä, että rahavirta ulkomailta kasvattaa taloudellista eriarvoisuutta Kuubassa. Se synnyttää etuoikeutetun luokan, jonka menestys ei perustu sen omiin ansioihin. Joku nuori kuubalainen voi sijoittaa tuhat dollaria silikonirintoihin, kun toiset laskevat pesojaan nälkärajalla.
Kuuban poliittinen lämpötila on viime aikoina kohonnut tuntuvasti, mutta monien toivomia olennaisia muutoksia ei kuulu. Päivittäinen elämä jatkuu yhtä tuskallisena ja mutkikkaana kuin ennenkin. Lisäksi valtio uhkaa leikata sosiaalietuja lisää. Tavoitteena on lopettaa kansalaisten holhoaminen, mutta perinteisen poliittisen linjan perusteista tinkimättä.
Vaikka Kuuban apteekeista saa nykyisin aspiriinia, se ei riitä poistamaan arjen ahdingosta aiheutuvaa päänsärkyä. IPS.
Kirjoittaja on kuubalainen kirjailija ja toimittaja.