Ali Farka Touré & Toumani Diabaté: Ali and Toumani
World Circuit Records
Tämä albumi on malilaisen kitaristin ja laulajan Ali Farka Tourén (1939–2006) muusikon uran huikea ja haikea joutsenlaulu. Se äänitettiin 2005, muutamana kesäkuun lopun päivänä ennen Farka Tourén ja kora-harpun suurmestarin Toumani Diabatén Englannin-konsertteja. Hiekkaerämaabluesin ehkä merkittävin kehittäjä oli tuolloin jo hyvin sairas, hän kuoli seuraavana keväänä luusyöpään. Tallenteessa on näin ollen musiikillisen testamentin tuntua. Kehä kiertyy kauniin konkreettisesti umpeen, kun Ali ja Toumani esittävät oman versionsa juuri siitä laulusta, joka sai Alin vuonna 1956 vaihtamaan perinteisen yksikielisen kitaransa kuusikieliseen. Albumi vie eteenpäin niitä musiikillisia ideoita, joita parivaljakko kokeili 2005 julkaistulla loistavalla levyllä In The Heart of the Moon. Avustamassa ovat muun muassa Orlando ”Cachaito” Lopez bassossa ja Alin poika Vieux Farka Touré conga-rummuissa, mutta kokonaisuus on ennen muuta Alin ja Toumanin dialogia, yhteistä orgaanista punosta. Tempo on rauhallinen, akustisen kitaran ja koran näppäilemät melodiat meditatiivisia, mutta silti täynnä lepäävää energiaa. Superlatiiveja pitäisi välttää viimeiseen asti, mutta tätä kauniimpaa musiikkia ei ole olemassakaan.
Éthiopiques: 1971>1975 Modern Roots
BudaMusique
Muu maailma ei ehkä tietäisi etiopialaisesta musiikista sitäkään vähää, minkä nyt tietää, ellei olisi BudaMusique-yhtiön levysarjaa Éthiopiques. Siinä on vuosien mittaan julkaistu etiopialaisen Amha Recordsin koko vuosien 1969 ja 1975 välissä levytetty tuotanto. Keisari Haile Selassien vuonna 1974 kaatanut sotilasvalta lopetti käytännössä etiopialaisen populaarikulttuurin tai ainakin sen tallentamisen muualle kuin hauraille c-kaseteille. Historiataustan tietäminen vielä lisää musiikin koskettavuutta, tuo sen kiihkeään melankoliaan traagisen vivahteen. Levyjulkaisusarjan kahdeskymmenesviides osa on omistettu 1970-luvun alun modernisoidulle kansanmusiikille. Eli nyt ei kuulla jazzia, ei soulia – mutta ei siltikään olla valtavan kaukana varsinkaan ethiojazzista; niin läheinen oli kaikkien muusikoiden suhde perinteeseen. Tunnelma on samantapaisesti maaginen, tuttu ja vieras yhtä aikaa. Äänitysten rupuisuus tuntuu vain korostavan unenomaisuutta. Kyseessä on siis nimenomaan perinteen modernisointi, mutta ei sähkösoittimia lisäämällä, vaan kasvattamalla yhtyeiden kokoa. Etiopialainen kansanmusiikki kun oli suurelta osin yksin tai korkeintaan kaksin esiintyvien laulajien ja soittajien taidetta.
Shankar-Ehsaan-Loy: My Name is Khan
Sony Music
Karan Johanin ohjaaman intialaisen elokuvan My Name is Khan tapahtumat sivuavat vuonna 2001 alkaneen niin sanotun terrorisminvastaisen sodan vaikutuksia Yhdysvalloissa eläviin muslimeihin. Intialaisen supertähden Shahrukh Khanin esittämä päähenkilö potee maailmanpolitiikan heijastusten lisäksi Aspergerin syndroomaa, joten elokuvalla on viihdyttämisen ohella kaksi tärkeää asiasisältöäkin. Shankar Mahadevanin, Ehsaan Nooranin ja Loy Mendonsan herkästi korvamadoiksi kehittyvä elokuvamusiikki yhdistää intialaisia musiikkityylejä länsimaisiin sointeihin ja rakenteisiin tavalla, joka sulaisi helposti myös vaikkapa Katri Helenan faneille.