TIMO KURONEN
Vuoristossa elävät hmongit ovat kaukana Vietnamin talousmenestyksestä.
Ban Gian liejuista kylätietä koristavat naisten ja lasten asut kaikissa sateenkaaren väreissä. Vaikka olemme talousmittareilla köyhäksi arvioidussa kylässä aivan Vietnamin pohjoiskolkalla, kukka-hmongit eivät tingi vaatetuksestaan. Heidän perinteeseensä kuuluu, että naisen on tehtävä itselleen joka vuosi uusi asu. Kuviointi kertoo jonkin suullisena perintönä kulkevan tarinan.
Uutta vaatetta ompeleva nainen istuu esikoulun portin pielessä. Hänen poikansa telmii kentällä ystäviensä kanssa. Valtio on järjestänyt pienen vuoristokylän lapsille ohjattua leikkitoimintaa.
”Olemme saaneet myös peruskoulu-rakennuksen”, paikallisen kansankomitean nuori puheenjohtaja Luc Vau Sinh kertoo ylpeänä. Kaksikerroksiset ja keltaiseksi maalatut koulu ja kansankomitean rakennus erottuvat selvästi kylän perinteisistä mudasta, kivistä ja puutavarasta rakennetuista asuintaloista.
Pellot pieniä ja markkinat kaukana
Luc Vau Sinhin mukaan Ban Gian kylä on köyhä, sillä rinteiden terassipellot ovat pieniä ja vähäravinteisia eikä keinokastelua ole. Kylän takana oleva kukkulan huippu on vielä metsän peitossa, mutta lähialueilla metsänraivaus on aiheuttanut pahenevaa eroosiota.
Vietnamilaisella lakimiesten järjestöllä on kylässä avustushanke, jolla pyritään parantamaan ruokaturvaa. Kymmenen perhettä on jo saanut uuden vesipuhveli- ja sikasuojan. Maaliskuun viileydessä betonikarsinat tosin olivat tyhjillään, sillä emakoiden mielestä ulkona oli lämpimämpää.
Lakimiehet ovat puhuneet kylässä myös etnisten vähemmistöjen oikeuksista ja pääsystä markkinoille, mutta kymmenien kilometrien pituinen matka lähimpään pikkukaupunkiin pitää kaupallisen viljelyn tehokkaasti poissa. Muutenkin hmongit näyttävät olevan kaukana Vietnamin talousmenestyksestä.
Vietnamin väestötilastojen mukaan köyhien osuus pääväestön (kinhit) ja kiinalaisten (hoat) keskuudessa vähentyi vuosien 1993 ja 2006 välillä 52 prosentista 10:een, kun samaan aikaan köyhyys 52 etnisen vähemmistökansan keskuudessa putosi vain 86:sta 52 prosenttiin.
Vähemmistötkin ovat eri asemissa, vaikka kaikilla on samat oikeudet. Khmer-ja thaisukuiset vähemmistöt ovat sulautuneet yhteiskuntaan paremmin, kun taas pohjoisten vuorien hmongit ja dzaot ovat köyhimpiä ja eristyneimpiä.
Kieli ja kulttuuri eristävät
Brittiläisen kroonisen köyhyyden tutkimuskeskuksen ja kahden vietnamilaisyliopiston tekemän tuoreen selvityksen mukaan lasten ravitsemus, koulutustaso, työllistyminen ja tulotaso on sitä huonompi, mitä syrjäisemmillä alueilla vähemmistöt asuvat.
Viime vuosien alakoulujen rakentamisbuumi ei vielä takaa sosiaalisen aseman parantumista, sillä hyvin harvat vähemmistönuoret jatkavat opintojaan muualla. Vietnamin lukiotason opiskelijoista vain reilu prosentti tulee vähemmistökansojen keskuudesta, vaikka etnisten vähemmistöjen osuus maan väkiluvusta on 12 prosenttia.
Köyhyyden ja syrjäytymisen taustalla on muutakin kuin karu maaperä ja pitkät välimatkat. Keskeinen ongelma on kieli. Koska valtion palvelut annetaan vain vietnamiksi, huonosti kieltä taitavat vähemmistöt eivät osaa vaatia heille kuuluvia oikeuksia.
Myös perinteet ja sosiaaliset normit vaikuttavat. Monilla vähemmistöillä on sosiaalisen tasajaon mekanismeja, jotka estävät maallisen mammonan kasautumisen. He eivät saa antaa rahaa lainaksi korolla tai myydä tavaraa voitolla naapureilleen. Maa ja muut luonnonvarat ovat yhteisomistuksessa.
Kaiken lisäksi valtaväestön näkemys ”vuoristoheimoista” niin Vietnamissa kuin muissakin Kaakkois-Aasian maissa on negatiivinen. Vuosisatojen saatossa lähinnä Kiinan eteläosista etelämmäksi muuttaneet vuoristolaiset nähdään takapajuisina ja älyllisesti vähälahjaisempina.
Hallituksen ja jopa ulkomaisten avunantajien ohjelmilla vähemmistöille on tarjottu keinoja ”saada enemmistö kiinni”. Joskus hankkeilla on pyritty muuttamaan paikallisia tapoja tai uskomuksia, mikä on johtanut vähemmistöjen haluun pysytellä entistä enemmän ulkopuolisten vaikutteiden ulottumattomissa.
Turistit tuovat toivoa
Sapan kylässä, reilu sata kilometriä Ban Giasta länteen, hmongien tilanne näyttää hyvin erilaiselta.
Noin 1500 metrin korkeudella olevasta Sapasta on viimeisen kymmenen vuoden aikana muodostunut Vietnamin vuoristoturismin ehdoton keskus.
Ranskan siirtomaakaudella Sapa oli siirtomaaisäntien vilvoittelukeskus, mutta sotien ja Vietnamin sulkeutumisen vuoksi paikka jäi unhoon kymmeniksi vuosiksi. Nyt matkailijoita saapuu vuosittain satojatuhansia – hotellihuoneita lienee kylässä enemmän kuin alkuperäisiä asukkaita.
Monet tulevat kauniiden maisemien ja maan korkeimman vuoren Fansipanin valloituksen toivossa, toiset hakevat helpotusta Hanoin kesähelteisiin. Monia kiinnostavat hmongien ja dzaojen erikoiset asut ja tavat. Matkatoimistot järjestävät auto- ja vaellusretkiä ”autenttisiin vähemmistökyliin”.
Monet lähikylissä asuvat hmongit ja dzaot myyvät vihanneksia Sapan torilla, mutta entistä useammat naiset ja lapset lyöttäytyvät matkailijoiden seuraan. He kauppaavat koruja ja käsitöitä käyttämällä väsytystekniikkaa.
Reppuselässä pikkulasta kuljettava nainen pysäyttää kulkijan: ”Hyvä herra, osta minulta hopeinen rannerengas, katso kuinka kaunis!” Kun kauppoja ei synny, nainen vetää taskuistaan esiin korvakoruja ja pieniä kangaskasseja.
”Olen Hau Thaon kylästä monen kilometrin päästä ja minulla on seitsemän lasta. Ole hyvä ja auta perhettäni.” Matalan turistisesongin aikana kävelevä matkamuistomyymälä saattaa seurata turistia puolisen tuntia.
Hopea ja hyvä elämä
Hmongit arvostavat hopeakoruja, sillä ne osoittavat varallisuutta ja hyvää elämää. Sekä naiset että miehet kantavat hopeisia kaulakoruja ja rannerenkeita, mikäli heillä on niihin varaa. Sapan kaduilla turisteille tarjottava hopea voi kuitenkin olla sekundaa: syrjäisen kujan pikkupajassa vietnamilaismies valmistaa samanlaisia edullisia rannerenkaita, joita hmong-naisilla on myynnissä.
Viranomaiset ovat huomanneet vähemmistöjen olevan matkailun vetonaula. Sapassa järjestetään lauantai-iltaisin ”rakkauden toria”, mihin hmong- ja dzao-nuoret tulevat etsimään ja solmimaan uusia suhteita. Kulttuurintutkijoiden mukaan lauluista ja tansseista koostuva pariutumisrituaali katosi Sapasta jo aikoja sitten ja sitä on perinteisessä muodossa vain syrjäisimmissä kylissä.
Vietnamin etnologisen museon johtajan Nguyen Van Huyn mukaan matkailu on alkanut muuttaa vähemmistöjen elämää Sapan alueella liikaa. Hänen mielestä hmongeja ja dzaoja ei pitäisi tuoda esiintymään Sapan iltatorille ja hotelleihin, vaan turistien olisi itse nähtävä vaivaa ja vaellettava kyliin nähdäkseen vähemmistöjen päivittäistä elämää.
Ulkomaisten järjestöjen ja yliopistojen avulla Sapan lähikylissä on viime vuosina alettu kehittää Reilun kaupan käsitöiden tuotantoa sekä yhteisömatkailua, missä kyläläiset hoitavat ja valvovat itse kaikkia matkailutoimintoja ja jakavat niistä saadun hyödyn tasapuolisesti.
Tästä on kyse: Ennakkoluulojen ja pilvimetsien puristuksissa
Laosin, Thaimaan ja Vietnamin pohjoisosien hmongit ovat vaeltaneet nykyisille asuinsijoilleen Kiinan eteläosista 1800-luvulta lähtien. Muuton syynä pidetään hmongien haluttomuutta alistua kiinalaisviranomaisten komentoon. Vietnamissa hmongeja on noin 750 000 eli lähes prosentti maan väkiluvusta. Kiinassa hmongeja on viitisen miljoonaa.
Maantieteellisen hajaannuksen ja eristyneisyyden vuoksi hmongien murteet, tavat ja vaatetus vaihtelevat huomattavasti. Pelkästään Vietnamissa murteita on useita kymmeniä.
Amerikkalaisen antropologin Eric Crystalin mukaan hmongien sosiaalinen status Vietnamissa on jopa huonompi kuin Laosissa, missä Vietnamin sodan aikana amerikkalaisia auttaneita hmongeja on pidetty maanpettureina.
”Vietnamin hallitus ei kannusta hmong-nuoria opiskelemaan eikä ole kiinnostunut sulauttamaan hmongeja yhteiskuntaan.”
Lähes kaikki maanviljelyyn soveltuva maa on hmongien asuinalueilla otettu jo käyttöön ja monet kylät rajautuvat vuorten pilvimetsiin. ”Monet hmongit elävät metsien antimilla ja jotkut ovat aloittaneet riisin terassiviljelyn, mutta nämä eivät riitä nopeasti kasvavan väestön tarpeisiin. Miten hmongit selviytyvät tulevaisuudessa, sillä kaikki eivät voi olla viljelijöitä? Valtion on tehtävä jotain ennen kuin hmongeista tulee kerjäläisiä Hanoin kaduille”, Crystal vaatii.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.