Kirjan kannessa naisten silmien yli on vedetty mustat palkit.
Puolikas taivasta on ahdistava, mutta ei sillä voimattomalla, tylsällä ja saarnaavalla tavalla, jota sitä muistuttavat kirjat usein ovat. Se johtuu kirjoittajien ammattitaidosta.
The New York Timesin toimittajat Kristof ja Wudunn ovat matkustaneet ympäri Aasiaa, Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa haastattelemassa slummien ja kylien köyhiä naisia. He ovat voittaneet naisten luottamuksen ja saaneet heidät puhumaan kipeistä, intiimeistä asioista.
Aiemmin Pulitzerin voittanut aviopari on niittänyt menestystä myös tällä Puolikas taivas -kirjallaan. Siitä on otettu puolen vuoden aikana Yhdysvalloissa 20 painosta.
Kirjan rakenne kulkee ongelmista ratkaisuihin. Yksittäisten naisten tarinoiden välityksellä käsitellään aiheita ihmiskaupasta äitiyskuolemiin ja kunniamurhiin. Loppupuolella siirrytään ratkaisuihin, niihinkin usein (amerikkalaisin) sankariauttajaesimerkein, mikä ei toimi aivan yhtä hyvin. Auttajien sädekehä on pakotettu, koska takana on kirjoittajien valtava tarve vakuuttaa ja vaikuttaa.
Usein yksittäisten köyhien naisten tarinat kerrotaan ylimalkaisesti, mutta Puolikkaassa taivaassa niihin on paneuduttu. On tarvittu paljon kärsivällisyyttä ja hyvää tulkkia, jotta mukaan on saatu niin paljon yksityiskohtia ja draaman kaarta.
Naisten rohkeus jättää sanattomaksi. Usein he elävät olosuhteissa, joissa heillä ei ole minkäänlaista päätäntävaltaa omaan elämäänsä. Silti monet tekevät uskomattoman urheita tekoja.
Toimittajat ovat löytäneet ne yksilöt, jotka uskaltavat kertoa tarinansa, usein omalla nimellään, ja tietävät ottavansa valtavan riskin asettuessaan väkivaltaisia miehiä, uskonnollista auktoriteettia, perhettään – joskus kokonaista valtiota vastaan.
Naisten aseman parantaminen on avain kaikkeen hyvään, hokevat juhlapuhujat, eikä juuri kukaan enää tunnu jaksavan ajatella asiaa siitä eteenpäin. Paitsi Kanadan entinen YK-suurlähettiläs Stephen Lewis, joka on teoksen mukaan esittänyt, että pääsihteeri Ban Ki-moonin pitäisi nostaa joukkoraiskauksiin puuttuminen YK:n ensisijaisten tavoitteiden joukkoon.
Lewis jopa ehdotti, että pääsihteeri uhkaisi eroavansa, jos jäsenmaat eivät sitoudu tukemaan häntä.
”Puhumme nyt ihmisistä,jotka muodostavat yli puolet maapallon väestöstä ja joiden joukosta löytyvät kaikkein juurettomimmat, riistetyimmät ja köyhimmät maan päällä. Ellei kykene puolustamaan maailman naisia, ei sovi YK:n pääsihteeriksi.”
Puolikas taivasta ei sano juurikaan mitään uutta lukuun ottamatta muutamia sen kaltaisia havaintoja kuin että hikipajat ja helluntailaisuus myös parantavat naisten asemaa – vaikka niissä on myös monia ongelmia. Mutta kaiken jo kuullun silpomisesta, ihmiskaupasta, kunniamurhista, äitiys- ja tyttövauvojen kuolemista ja raiskauksista se kertoo hyvin. Niin hyvin, että jos Maailman Kuvalehden kirja-arvioilla olisi tähtiasteikko, Puolikas taivasta olisi ainakin kuuden nenäliinan teos.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.