EEVA ANUNDI
Monikulttuurisuuskeskus Axxellin suomen kielen opettajan Anu Hakolan ryhmässä on oppilaita 14 eri maasta.
Valoisaan luokkahuoneeseen Helsingin Pikku-Huopalahdessa virtaa monenmoista ammattilaista. On kampaaja-manikyristi, päiväkodin johtaja, muusikko, ompelija, pari insinööriä, ravintolatyöntekijä ja psykologi. Muutamalla on yliopisto-opinnot kesken.
Nämä miehet ja naiset haluaisivat jatkaa ammattiaan myös uudessa kotimaassaan, Suomessa. Muutamat tosin epäilevät, tuleeko kielitaito koskaan riittämään.
Aamu alkaa läksyjen tarkistuksella. Lauseisiin on pitänyt täydentää oikeat sanat oikeassa muodossa.
”Kumpi on oikein, pitää mennä ’lääkäriin’ vai ’lääkärille’?”
”Molemmat käyvät, mutta yleensä suomalaiset sanovat ’lääkäriin'”, Monikulttuurisuuskeskus Axxellin suomen kielen opettaja Anu Hakola vastaa.
Luokan takaosasta paikkansa valinneesta nuoresta miehestä ei näy kuin paidan selkämys hänen esitellessään uutta tatuointiaan.
”Rafael, käännytkö tänne”, Hakola pyytää ja vilkaisee brasilialaismiehen läksypaperia.
”Miksi tyhjä?”
”Oli pitkä”, Rafael sanoo tarkoittaen läksytehtävän laajuutta.
”Ei ollut pitkä, puoli tuntia.”
”Anteeksi”, Rafael Cardoso sanoo – ja malttaa taas hetken keskittyä opiskeluun.
”Mä puhun koko ajan. Anu tietää”, hän perustelee eläväisyyttään oppituntia seuraamaan saapuneille vieraille.
22-vuotias Cardoso on ryhmän nuorimpia. Hän on tullut Suomeen puolison myötä, kuten monet muutkin työvoimapoliittisen kotoutumiskoulutuksen opiskelijoista.
Alusta asti suomeksi
Läksyjen tarkistus jatkuu. Eräs oppilaista on muotoillut sanan tarpeeksi omaperäisesti muotoon ”tarpeeksiin”. Toiselle on jäänyt koko sanan merkitys hämäräksi.
”Se tarkoittaa samaa kuin ’sopivasti'”, Hakola kertoo.
Opetuskieli on heti alkeiskurssista lähtien yksinomaan suomi, ja se on myös ryhmän ainoa yhteinen kieli. Vajaat parikymmentä opiskelijaa tulevat 14 eri maasta, lähimmät Virosta ja Venäjältä, kaukaisimmat Ukrainasta, Intiasta, Chilestä ja Vietnamista.
Kunhan opiskelijoiden lähtötaso on jokseenkin sama, monikansallisuus on Hakolan mukaan oppimisen kannalta pelkästään eduksi. Näin opiskelijat malttavat olla käyttämättä äidinkieliään.
”Ja jos opiskelija on ollut Suomessa edes vähän aikaa jo ennen kurssin alkua, hänelle on kehittynyt kielitajua, joka helpottaa oppimista.”
Tänään seitsentuntisen opiskelupäivän aiheena on lääkärissä käynti. Puhelinkeskustelunomaisessa kuunteluharjoituksessa opiskelijat kirjoittavat ylös nimiä ja numeroita; lääkärin nimi ja terveyskeskuksen osoite, puhelinnumero ja lapsen kuumeen määrä. Sen jälkeen sanaston opiskelua jatketaan muistipelikortein, joissa piirroskuvat yhdistetään oikeaan sanaan.
Luokkahuone ei ole kaikille tuttu
Kotoutumiskoulutuksen 210 päivän – ja hieman hitaammin edistyville 270 päivän – kuluessa opiskelijoiden olisi opetussuunnitelman mukaan saavutettava eurooppalaisen kriteeristön taitotaso B1.1.
Se tarkoittaa, että kielenkäyttäjä ymmärtää pääkohdat selkeistä yleiskielisistä viesteistä työssä, koulussa ja vapaa-aikana. Hän pystyy myös tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista aiheista ja perustelemaan lyhyesti mielipiteitään ja suunnitelmiaan.
”B1 on selviytyjän taso”, kuvailee Axxellin koulutuspäällikkö Kristiina Kuparinen, ”mutta sellaisissa työtehtävissä, esimerkiksi terveydenhuollossa, joissa kieli on keskeisessä asemassa, sillä ei vielä pärjää. Samoin ammatilliseen koulutukseen se on todella niukka.”
Tosiasia kuitenkin on, että suuri osa kurssilaisista ei saavuta B1.1-tasoa noin kymmenen kuukauden täysipäiväisellä kielenopiskelulla ja työharjoittelulla. Se tiedetään sekä maahanmuuttoa hallinnoivassa sisäministeriössä, kotoutumiskoulutusta tilaavissa ELY-keskuksissa kuin sitä järjestävissä oppilaitoksissakin.
”Kyseinen tavoitetaso ei ole realistinen sillä koulutusmäärällä, minkä me pystymme tarjoamaan”, arvioi Anna-Liisa Tavi, Uudenmaan ELY-keskuksen koulutussuunnittelija.
Myös Kuparinen on sitä mieltä, että opiskeluaika on B1.1-tason saavuttamiseen tiukka.
”Monien kohdalla myös opiskelutaidot tulevat vastaan”, hän lisää. Opiskelijat tulevat kymmenistä eri maista, eikä luokkahuoneopiskelu ole kaikille alkuunkaan tuttua.
”On olemassa koulutuspalveluja, jotka ovat toiminnallisempia ja joissa opitaan enemmän tekemisen kautta. Valtaosa opetuksesta on kuitenkin luokkamuotoista, jolloin on eduksi, että henkilö on tottunut istumaan koulussa”, Kuparinen kertoo.
Ammattisuomea – mitä se on?
Kotoutumiskoulutuksen kohdalla peräänkuulutetaan usein sitä, että opetus keskittyisi alusta asti tietyn ammatin sanastoon. Mitään periaatteellista vastustusta Kuparisella ei asiaan ole.
”Jos työhallinnolla olisi selkeä näkemys, että nyt tarvitaan leegio putkimiehiä, ja meillä olisi sopivia opiskelijoita siihen, niin sellainen ryhmä pystyttäisiin kyllä järjestämään.”
Hän kuitenkin muistuttaa, että valtaosa maahanmuuttajista tulee Suomeen parisuhteen myötä. Muita yhteisiä nimittäjiä heillä ei tällöin välttämättä ole.
”Jotta olisi mielekästä järjestää tietyn ammattisanaston koulutus, ihmisten taustojen ja tavoitteiden pitäisi olla varsin samanlaiset.”
Pedagogiikan ammattilaisena Kuparinen haluaa myös kyseenalaistaa ylimalkaisen ajatuksen siitä, että opetus voisi keskittyä heti alkeiskurssilta vain tietyn alan sanastoon.
”Mitä se ammattisuomi on? Puhutaanko töissä eri suomea kuin muualla?” hän kysyy.
Ammattiosaaminen jää tunnistamatta
Vaatimukset ammattikieleen kumpuavat siitä lähtökohdasta, että kotoutumiskoulutuksen tähtäimenä on maahanmuuttajien pääsy työmarkkinoille. Asetelma syntyi, kun Suomen maahanmuutto pari vuosikymmentä sitten kiihtyi ja valtaosa tulijoista oli työttömiä. Toisaalta ajatus käy yksiin myös nykyhallituksen toiveiden kanssa, joiden mukaan työperäistä maahanmuuttoa pitäisi lisätä.
Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Mervi Virtasen mielestä työllistämistavoite on hyvä. Sen sijaan korkeasti koulutettujen pohjaosaaminen pitäisi kyetä hyödyntämään paljon nykyistä tehokkaammin.
”Jos pätevyyden ja kielitaidon saavuttaminen vie monia vuosia, niin siinä alkavat jo into ja ammattitaito rapistua.”
Virtanen uskoo, että puutteita on sekä resursseissa että ohjauksessa: kotoutumiskoulutus, pätevöittäminen ja täydennyskoulutus ovat levällään eri hallinnon aloilla ja eri puolilla Suomea.
Toinen ammattitaidon hyödyntämisen este on, ettei ammattiosaamista kyetä aina tunnistamaan. EU- ja ETA-maiden kesken tutkintojen hyväksi lukeminen toimii, mutta kauempaa tulleiden osaamisen tunnistaminen ontuu.
Kotoutumiskoulutuksen piiriin kuuluvien maahanmuuttajien taustaa selvitetään alkukartoituksessa. Kristiina Kuparinen on ollut itse tekemässä ja kehittämässä alkuselvityksiä ja tietää asiassa piilevät haasteet.
”Osaamisen tunnistaminen ilman yhteistä kieltä on vaikeaa. Jos henkilö tulee vaikka Kuubasta ja sanoo tehneensä putkimiehen töitä 27 vuotta, niin mitä sen perusteella voi sanoa hänen ammattitaitonsa sopivuudesta suomalaisille työmarkkinoille?” hän kysyy.
”Kun ihminen tulee Suomen näkökulmasta kaukaisista kulttuureista, niin aika usein hän on harjoittanut sellaisia ammatteja, joita ei Suomessa ole olemassakaan.”
Jatkuva kilpailutus riesana
Vaikka kaikki tätä juttua varten haastatellut maahanmuuttotyön ammattilaiset olivat tämänhetkiseen kotoutumiskoulutuksen sisältöön tyytyväisiä, heillä oli yhteinen toive, joka myös opiskelijoiden kurssipalautteista taajaan nousee esiin: opetusta haluttaisiin enemmän.
Opetusmääristä puhuttaessa kynnyskysymys on tietysti raha.
Työ- ja elinkeinoministeriö budjetoi kotoutumiskoulutukseen vuodessa noin 30 miljoonaa euroa. Työvoimapoliittiseksi kotoutumiskoulutukseksi voidaan rinnastaa myös vapaan sivistystyön oppilaitoksissa, esimerkiksi työväen- ja kansanopistoissa sekä aikuislukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa annettava, kotoutumista tukeva opetus. Sitä hallinnoi kulttuuri- ja opetusministeriö, joka ei kuitenkaan kykene erottelemaan siihen käytettyä summaa. Virtasen mukaan kyseessä ovat kuitenkin ”isot rahat, kenties jopa puolet työ- ja elinkeinoministeriön summasta”.
Nykyisen kotoutumiskoulutuksen kiusana ovat parin vuoden välein tehtävät kilpailutukset.
”Ei se ole mistään kotoisin – vähän kuin perusopetusta kilpailutettaisiin”, Anna-Liisa Tavi kommentoi kilpailutusruljanssia, jota hän pyörittää.
”Kilpailuttamalla saadaan ostettua samaa koulutusta eri hinnoilla eri kouluttajilta, eikä se minusta tunnu reilulta.”
Yhtenä uhkakuvana jatkuvassa kilpailuttamisessa on, että pätevimmät opettajat vaihtavat tilaisuuden tullen pätkätyönsä johonkin pysyvämpään. Intoa opetusmateriaalien ja oppilaitoksen omien opetussuunnitelmien kehittämiseen epävarmuus ei nosta.
Myöskin maahanmuuttojohtaja Virtasen on vaikea nähdä, mitä hyvää jatkuvalla kilpailuttamisella saavutetaan.
”Kun pyritään saamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman alas painetuilla hinnalla, niin sillä hinnalla ei varmastikaan pystytä kaikkea sitä toteuttamaan, mitä opetussuunnitelmasuosituksessa sanotaan.”
Vastuunjakoa pitää selkeyttää
Vaikka kotoutumiskoulutuksessa on edelleen parannettavaa, kaikki haastatellut ovat yhtä mieltä siitä, että kehityksen suunta on oikea.
”Opettajakunta on pätevää ja valtaosa opiskelijoista on hirveän motivoituneita ja saavuttavat tosi hyviä tuloksia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut aidosti se muutos, ettei enää välitetä opiskelijalle kielitietoa vaan kielitaito”, Kristiina Kuparinen sanoo.
Kotoutumiskoulutus on kuitenkin murroksessa, ja kun työttömyysluvut nykyisen taantuman myötä ovat nousseet, työhallinnon rahat ovat entistä tiukemmassa. Erityisesti eri tahojen vastuunjakoa, ohjausta ja rahoitusta pitää tulevaisuudessa selventää – ja se työ on sisäministeriössä jo käynnissä.
”Maahanmuutto tulee jatkumaan, ja jos me emme pidä huolta, että tulijat oppivat kielen ja pääsevät työmarkkinoille, sillä on haitallisia vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen”, Mervi Virtanen sanoo.
Lähteet: ”Kielikoulutus maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa – tavoitteet, toteutus ja hallinnollinen yhteistyö” (Pöyhönen, Tarnanen, Kyllönen, Vehviläinen & Rynkänen, Jyväskylän yliopisto 2009) ja ”Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen arviointi” (Uusikylä, Tuominen, Mäkinen & Reuter, työministeriö 2005).
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit