The Afrosound of Colombia Volume 1
Vampisoul
Musiikkityylien sekoittelu ei ole mikään globalisaation viimeisimmän kiihdytysvaiheen keksintö. Erittäin kiinnostava kokoelma kolumbialaista fuusiomusiikkia 1960- ja 1970-luvuilta kerää yksiin kansiin vakuuttavan todisteen siitä, että kulttuurien vuorovaikutus kantoi jo tuolloin makeaa hedelmää Kolumbiassakin. Paikallista cumbiaa, kuubalaista salsaa ja pohjoisamerikkalaista funkia sekoitettiin toisiinsa ja vaikka mihin muuhun, ja siitä syntyi musiikkia, joka on psykedeelissävyisesti pikkuisen vinksahtanutta ja silti tutunoloista, helposti lähestyttävää. Sekä äärimmäisen tanssittavaa. Kahden cd:n valikoima kaupallisuudessaankin ennakkoluulottoman Discos Fuentes -levy-yhtiön katalogista on runsaudensarvi, jonka tähtinä loistavat lyömäsoittaja, orkesterinjohtaja, tuottaja ja yleismies Julio Ernesto ”Fruko” Estrada sekä bändinsä Fruko y sus Tesos. Orientoivina alkupaloina voi suositella hämmästyttäviä cover-versioita vuoden 1974 höhlästä diskohitistä Kung Fu Fighting (Combate a Kung Fu) sekä José Felicianon 1969 levyttämästä Rain-biisistä (La Lluvia).
The Incredible String Band: The 5000 Spirits of The Layers of the Onion
The Incredible String Band: The Hangman’s Beautiful Daughter
Fledg’ling Records
Uskomaton jousiorkesteri, The Incredible String Band, on totisesti nimensä veroinen näillä uudelleenjulkaistuilla albumeillaan, jotka alun perin ilmestyivät vuosina 1967 ja 1968. Britit Mike Heron ja Robin Williamson olivat alkujaan tavallisia folkmuusikkoja, jotka Williamsonin Marokosta rahtaamien eksoottisten soittimien ja vaikutteiden ansiosta räjähtivät aivan uusiin monikulttuurisiin sfääreihin. Tuolloin parikymppisten kaverien soitossa ja laulussa jokainen ääni henkii valtavaa vapautumisen ja uuden luomisen riemua, ajan hengessä. Brittifolkista ponnistavat ja sen tapaan sulavasti kommunikoivat laulut liikkuvat avarassa tyylien ja lajien maisemassa, jota valaisee ilkikurisen naivistinen huumori. Joe Boydin tuotanto ja John Woodin äänitykset saavat akustisen musisoinnin hehkumaan tavalla, johon enemmän rockiin kallistuneet ja totisemmat folkin uudistajat eivät yltäneet. Uskomattoman jousiorkesterin musiikki onnistuu olemaan yhtä aikaa kiihottavan mielikuvituksellista, lumoavan kaunista ja hihityttävää. Ja edellä aikaansa eli ajatonta.
Hadouk Trio: Air Hadouk
Naïve
Hadouk Trio asemoi itsensä musiikilliselle maailmankartalle nimellään: ’Ha’ tulee sanasta Hajouj ja ’douk’ taas sanasta doudouk – hajouj tai toiselta nimeltään gumbri on afrikkalainen, bassokitaraa muistuttava kielisoitin, ja doudouk tai duduk taas on armenialainen, oboen kaltainen puhallin. Alkujaan Hadouk oli ranskalaisen moni-instrumentalisti Loy Ehrlichin ja puhaltaja Didier Malherben (jotkut saattavat muistaa hänet 1960- ja 70-lukujen villistä Gong -yhtyeestä) duo, ja trioksi se muotoutui yhdysvaltalaisen lyömäsoittajan Steve Shehanin tultua mukaan. Hadouk tekee sanan täydessä merkityksessä maailmanmusiikkia, joka ei ankkuroidu yhteen kulttuuripiiriin, saati maahan. Jazzin improvisatorinen henki liikuttaa rytmisesti elävää, melodisesti laulavaa ja päällekkäisäänitysten ansiosta uhkeaa, detaljeiltaan rikasta soittoa.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit
- Kuukumina kutsuu tanssimaan
- Kirja-arvio: Vain kunnian tähden
- Kolumni: Lisää lemmikkejä Haitille
- Kulttuuripalat
- Kohtaamisia: Ikuisen konfliktin keskellä