Pricilia Aloyce hämmentää höyryävää papukastiketta. Pienen savimajan täyttää paksu savu, silmiä kirvelee ja yskittää. Keitosta kiehuttaa puu, joka on hakattu yhdestä maailman arvokkaimmista sademetsistä.
Olemme koillistansanialaisessa Kwezitun kylässä, Itä-Usambaran uhanalaisten vuoristosademetsien keskellä.
Perheenäitinä Aloycellä ei ole vaihtoehtoa. Hänen on kokattava ja ruokittava lapsensa joka päivä.
Kylää ympäröivässä sademetsässä apinat mekastavat, kostea viileys hiipii iholle, vihreys yltää kaikkialle.
Pitkän evoluution tuloksena Itä-Usambaran alueelle on kehittynyt ainutlaatuisia, lajistoltaan rikkaita ekosysteemejä. Niissä elää tuhansia kasvi- ja eläinlajeja, joista osaa ei löydy mistään muualta.
Itä-Usambara on rinnastettu Galápagos-saarten arvoiseksi suojelukohteeksi ja vuoristo on nimetty yhdeksi maailman biodiversiteettikeskukseksi.
Vertaus Galápagos-saariin on osuva: vuoristo on jäänyt maanosan muista metsistä eristyneeksi saarekkeeksi Intian valtameren ja savannien väliin. Eristyneisyyden vuoksi alueelle on 70 miljoonan vuoden aikana päässyt kehittymään omaperäinen kasvi- ja eläinlajisto.
Läheisellä Kilimanjarolla on ikää vain miljoona vuotta.
Saviliesi säästää puita
Itäafrikkalaisissa savimajoissa ruoka laitetaan perinteisesti kolmen kiven ympäröimällä nuotiolla, jossa keittoastia lepää tulen yllä kivien varassa. Iso osa lämmöstä menee hukkaan, ja puuta tarvitaan paljon.
Perinteisiä avotulinuotioita on alueella alettu korvata itse muuratuilla, polttopuuta säästävillä keittopaikoilla. Näin polttopuun kulutus yhdessä kotitaloudessa voi vähentyä jopa 90 prosenttia.
Aloyce esittelee savesta rakentamaansa liettä ylpeänä. Puuta säästävä liesi on ollut käytössä jo viisi vuotta.
”Nyt puuta tarvitsee hakea vain kerran viikossa. Aiemmin jouduin käymään metsässä neljäkin kertaa viikossa”, hän sanoo.
Paitsi että liesi vie vähemmän polttopuuta, se Aloycen mukaan myös kypsentää ruoan nopeammin.
Aloyce opettaa myös muita kylän naisia rakentamaan savesta puuta säästäviä liesiä.
Suomi mukana niin hyvässä kuin pahassa
Suomella ja Itä-Usambaran sademetsillä on yhteinen, osittain kyseenalainen menneisyys. Suomen antaman kehitysavun turvin toteutetut hakkuut tuhosivat Usambaran ainutlaatuisia sademetsä-alueita 1970-luvulla, kun alueelle tehtiin Tansanian metsäteollisuuden kokonaissuunnitelma.
Hakkuut lopetettiin vuonna 1984, kun luonnonsuojelijat ja kansainvälinen tiedeyhteisö tuomitsivat ne.
Metsiä ovat tuhonneet myös väestönkasvun mukanaan tuoma polttopuun tarve, laittomat hakkuut ja kaivosteollisuus. Metsäpinta-alaa pienentävät myös kaupallisten kasvien, kuten teen ja kardemumman viljely.
Noin 70 prosenttia alkuperäisistä metsistä on jo ehditty hävittää. Nykyään metsät täplittävät vuoriston huippuja enää yksittäisinä laikkuina.
Nyt Itä-Usambaran metsiä suojellaan monen maan yhteistyöllä. Jäljellä olevia metsälaikkuja pyritään liittämään takaisin toisiinsa uudelleenistutuksilla.
Suojeluhankkeessa on istutettu jo yli miljoona puuntainta Itä-Usambaran rinteille. Suojelusta ei kuitenkaan tule mitään ilman yhteistyötä paikallisten asukkaiden kanssa.
Metsänsuojelu tarvitsee paikallisen tuen
Suojelusta huolimatta Itä-Usambaran metsät hupenevat edelleen. Tällä hetkellä suurin uhka metsille on väestönkasvu. Maanviljelysmaasta ja polttopuusta riippuvaisen väestön määrä kasvaa kaiken aikaa.
WWF Tansanian metsäohjelmasta vastaavan Peter Sumbin arvion mukaan suojelualueella asuu 300 000 ihmistä.
”Suurin uhka ovat ihmiset, jotka yrittävät selviytyä ja saada toimentulonsa jostakin – vaikka sitten laittomista hakkuista”, Sumbi sanoo.
Lähimetsästä hakatut puut kypsyttävät tänään perheen ruoan, mutta metsäkadon seuraukset kuivuus ja tulvat vaivaavat vasta vuosien kuluttua.
Metsät ovat paikallisväestölle elinehto. Lääkekasvit, polttopuu, rakennuspuu, sienet ja hedelmät ovat jokapäiväisiä metsistä saatavia hyödykkeitä. Sademetsä on tae pysyvälle vedensaannille myös rannikkokaupunki Tangassa.
”Kun avoimella maalla sataa, suurin osa vedestä menee hukkaan tulvien takia. Metsä sitoo veden ja luovuttaa sitä hitaasti”, selittää Tansanian metsiensuojeluryhmän Eustack Mtui.
Metsien suojelussa ei nojata pelkästään valistukseen ja kieltoihin, vaan pyritään antamaan ihmisille myös keinoja parantaa omaa hyvinvointiaan. Vähän puuta kuluttava liesi on tästä hyvä esimerkki.
Alueen asukkaille on tarjolla myös oppia uusiin elinkeinoihin, kuten kalankasvatukseen ja mehiläistarhaukseen.
Nyt Itä-Usambaran metsiä suojellaan ulkomaisella rahoituksella, myös suomalaisella. Metsäohjelmasta vastaava Peter Sumbi on huolissaan siitä, miten suojelun käy kun ulkomainen rahoitus aikanaan lakkaa. Hän pohtii, löytyisikö suojelun maksajaksi vaikkapa jokin yhteiskuntavastuustaan paljon puhuvista lentoyhtiöistä.
Eustack Mtuilla on oma visionsa Itä-Usambaran metsien suojelemiseksi: ekoturismi.
”Täällä on vesiputouksia, vanhoja rituaalipaikkoja sekä kasvi- ja eläinlajeja, joita ei muualla näe. Ihmisten pitää nähdä tämä, jotta he ymmärtävät suojelun tarpeen”, hän sanoo.
Itä-Usambaran sademetsä
Itä-Usambaran sademetsä on osa itäistä Afrikkaa halkovaa kaarimaista vuorijonoa.
Usambara on arvioitu luonnon monimuotoisuuden kannalta maailman 25:n tärkeimmän kohteen joukkoon. WWF on luokitellut sademetsät Afrikan viiden arvokkaimman metsäkokonaisuuden joukkoon.
Kaikkiaan yli 2 800 alueelta löytyvää kasvilajia on kotoperäisiä. Neljännes niistä kasvaa vain Usambaran alueella. Metsissä on kuusitoista puulajia, joita ei kasva missään muualla kuin Itä-Usambarassa.
Huonekasvina tunnetun saint paulian eli paavalinkukan kantamuoto on löydetty tältä alueelta. Suvun viimeiset villit lajit elävät luonnonvaraisena vain Tansanian ja Kenian itäisissä vuoristo- ja rannikkometsissä.