Viimeiset oksat putoavat jänteviltä käsivarsilta nuotiokivien viereen. Rutikuiva hiekka pöllähtää, ja kuin yhteisestä sopimuksesta miehet pyyhkäisevät otsallaan valuvat hikipisarat
paidanhihaan.

Erilaisin maiskautuksin ja kielellä muodostetuin naksauksin miehet vaihtavat muutaman sanan. Ameliaksi esittäytynyt englannin kieltä taitava opas tarjoaa vesipulloa.

”Hetki vielä, miesten on käytävä vaihtamassa vaatteet ennen kierrosta”, hän sanoo.

Jäämme odottamaan muodonmuutosta, jossa miehet muuntautuvat turistinähtävyydeksi.On näet niin, että pikkiriikkisestä san-vähemmistöstä on tullut Namibian tärkeimpiä matkailuvaltteja.

Suuri osa saneista elää modernin maailman ja esi-isiensä perinteiden rajamaastossa, metsästäen ja keräillen. Pääosin kouluttautumaton kansa on nykymaailmassa työllistynyt lähinnä turismin alalla. Elävän historian esitteleminen matkailijoille on luonut kaivattuja työpaikkoja, mutta suurin osa yrityksistä on valkoisten namibialaisten ja eteläafrikkalaisten omistuksessa. Alkuperäiskansan osaksi on jäänyt esittää oma roolinsa huolella, lannevaatteita myöten.

Kohta tietä pitkin lähestyykin kaksi miestä kuin Tarzan-elokuvista. Heidän sukupuolielimiään peittävät vain lanteilla roikkuvat nahka-palat. Ilman äskeisiä pitkiä housuja ja t-paitoja miehet näyttävät entistä laihemmilta. Terävät poskiluut rajaavat tummat kasvot leukaa kohti kapenevaksi kolmioksi. Olalla riippuu jousi. Miehet viittovat meidät mukaansa, aidatulta pihaalueelta avoimena aukeavalle savannille. Sorapiha muuttuu teräväpiikkisten pensaiden välissä lomittelevaksi kiviseksi poluksi.

Hetken tarpomisen jälkeen me vaikeaan maastoon tottumattomat turistit kompuroimme kamerat valmiina, kun miehet yhtäkkiä pysähtyvät maassa törröttävän kituliaan kasvin kohdalla.

Sanien kasvituntemus on vuosituhansien aikana kehittynyt huikeaksi. He tuntevat lääke- ja rohdoskasvien koko kirjon: piristävät, syötävät, myrkylliset, rauhoittavat, hedelmällisyyttä lisäävät – jopa painonhallintaan vaikuttavat kasvit. Sanit olivat myös ensimmäisiä rooibos-yrtin käyttäjiä. Sittemmin rooibos on rikastuttanut länsimaisilla markkinoilla lähinnä eteläafrikkalaisia yrityksiä.

Kaukana kotoa

Tunnin mittaisen kierroksen aikana pihan puiden varjoon on saapunut lisää lapsia ja kaksi naista, joista toinen on viimeisillään raskaana – äskeisten oppaiden Johannes Hamukwayan ja Abraham Kefaksen perheet. Toisella miehistä on viisi ja toisella pian seitsemän suuta ruokittavanaan. He kertovat muuttaneensa kaukaa pohjoisesta bushwalkretkiä tarjoavan yrityksen johtajan pyynnöstä. Täällä, 4 000 kilometrin päässä kotoaan, he johdattelevat turistiryhmiä, tarvittaessa viikon jokaisena päivänä.

”En ole tyytyväinen palkkaani, eikä ruokaa ole tarpeeksi. Muuten kyllä pidän työstäni”, Hamukwaya sanoo.

Miehet saavat palkkaa 400 Namibian dollaria kuukaudessa, reilut 40 euroa. Lisäksi he saavat kerran kahdessa viikossa paketillisen ruokaa, jonka on tarkoitus riittää molemmille perheille. Turisteille puolen päivän retki lounaineen maksaa lähes 80 euroa henkeä kohden.

Monien kysymysten jälkeen äsken vielä leppoisalta vaikuttanut Hamukwaya alkaa vaikuttaa yhä tyytymättömämmältä työoloihinsa. Ameliakin näyttää vaivaantuneelta. Huono palkkaus on alalla iso ongelma.

Työehtosopimus vaikuttaa kummalliselta: san-oppaiden on oltava valmiudessa seitsemänä päivänä viikossa ja valmiita työskentelemään jopa 19 tuntia vuorokaudessa silloin kun turisteja on. Tällä viikolla turistiryhmiä on ollut kuusitoista.

Pahinta miehille on kuitenkin ero perheestään ja suvustaan. ”He todella kaipaavat perheitään.

Toinen heistä on huolissaan vanhasta äidistään, joka on sairastellut. Hän on nähnyt äitiään viimeksi viime vuonna. Joskus miehet sanovat haluavansa lopettaa ja palata kotiin”, Amelia kertoo.

San-perheitä vaivaavista ongelmista osa on tuttuja maailman kaikilta laidoilta.

”Toisinaan palkan saatuaan miehet tuhlaavat rahansa ryyppäämiseen.”