Presidentti Daniel Ortega­ luovuttaaa maanomistuskirjoja Managuan satelliittilähiöiden köyhille perheille. Rosario Murillo, Ortegan vaimo, jakaa leikkikaluja lastenjuhlissa. Marraskuiset parlamentti- ja presidentinvaalit ovat ovella ja sandinistihallitsijaperhe toimii kristillisesti, sosialistisesti ja solidaarisesti – aivan kuten vaalimainos julistaa.

Mikäli gallupeihin on uskominen, toiminta tuottaa tulosta. Siksi on mahdollista, että sandinistit saavuttavat parlamentissa määrä­enemmistön ensimmäistä kertaa. Jos niin käy, parlamentaarisuudesta löytyy sandinisteillekin käyttöarvoa, joskin ainoastaan vallan pönkittämiseen.

Perinteiselle latinalaisamerikkalaiselle caudillolle, vahvalle johtajalle, vallasta luopuminen on kivuliasta ellei mahdotonta. Kun on kerran valtaan päässyt, caudillo pitää siitä kiinni kynsin hampain. Ja jos sen hetkellisesti menettää, caudillo taistelee kaikin keinoin saadakseen sen takaisin.

Ortegan järjestyksessä kolmannen presidenttikauden suurin jännitysmomentti on se, tuleeko hänestäkin valtakautensa pitkittyessä armoton despootti. Päättyykö hänenkin kautensa poliittiseen sekasortoon, kansan syvään kahtiajakoon ja väkivaltaan.

Vuosien projekti

Nicaraguan perustuslain mukaan Ortegan ei pitäisi olla ehdokkaana kahdesta syystä: perustuslaki kieltää peräkkäiset kaudet ja kolmannen kauden. Ortega toimi presidenttinä vuoden 1984 vaa­lien jälkeen aina vuoden 1990 vaalitappioon saakka, joten hänen kautensa ovat perustuslain mukaan luetut.

Tarvittiin erikoinen lainopillinen veivaus, jotta Ortegan jatko­kausihakemus saatiin näyttämään edes jollain lailla korrektilta.

Perustuslaki joutui korkeimman oikeuden syyniin, jossa tuomarit löysivät siitä lopulta porsaanreiän. Todettiin, että se polki Daniel Ortegan kansalaisoikeuksia, joiden mukaan jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus asettua ehdolle vapaissa vaaleissa.

Ennen vuoden 2006 voittoisia vaaleja Ortega ehti hävitä kolme kertaa. Vasta vuoden 2006 vaaleissa ja 16 oppositiovuoden jälkeen sandinistien poliittinen peli ja taktikointi alkoi tuottaa tulosta.

Sänkyyn vihollisen kanssa

Ortegan valintaan vaikuttaneet poliittiset manööverit sandinisti­puolue sai aikaan liittoutumalla valtion kassasta 200 miljoonaa dollaria vieneen, korruptiosyytteissä rypevän ex-presidentti Arnoldo Alemánin kanssa.

Tilanteestaan huolimatta Alemán oli ja on edelleenkin liberaalipuolue PLC:n de facto johtaja.

Liittoutumisen tuloksena syntyi niin kutsuttu ”epäpyhä al­lians­si”. Sen avulla alennettiin valinta­kynnyksiä ja jaettiin kaikkien merkittävien instituutioiden, kuten korkeimman oikeuden ja ylimmän vaalilautakunnan – maan neljännen valtiomahdin – paikat.

Palkkioksi Aleman vapautettiin korruptiosyytteistä Nica­raguassa, vaikka häntä syytetään edelleenkin rahanpesusta Yhdys­valloissa ja Panamassa. Maan alempi oikeuslaitos on Ortegan luotettujen miehittämä, joten Alemánin kohtalo on edelleenkin Ortegan käsissä.

Tämän Alemán hyvin tietää. Siksi hän pitää liberaalirintaman hajanaisena, mikä avaa tietä Ortegan vaalivoitoille. Niin näissäkin vaaleissa, joissa hän on itse ehdokkaana – vain lyödäkseen hajalle liberaalirintamaa.

Kyseessä on perinteinen nicaragualainen poliittinen kulttuuri, jossa kaikenlainen apu on ostettavissa tai hankittavissa poliittisten lehmänkauppojen avulla.

Vaalit vaalien vuoksi

Alemánin lisäksi korruptoituneella vaalilautakunnalla on tärkeä rooli sandinistien vallassa pysymisen strategiassa. Sen johdossa ovat Ortegan luotetut miehet, joiden toimikautta hän jatkoi keväällä presidentillisellä määräyksellä, vaikka asiasta päättäminen kuuluisi parlamentille.

Näyttöä vaalilautakunnan ortegamielisestä toiminnasta saatiin vuoden 2008 vaaleissa, joissa vaalitarkkailua ei sallittu ja ääniä katosi noin 200 000. Se takasi sandinisteille ruhtinaallisen vaalivoiton useissa kunnissa.

Marraskuun vaaleihin vain EU ja Amerikan maiden järjestö OAS neuvottelivat itsensä vaalitarkkailijoiksi saaden rajoitetut valtuudet. Vaalilautakunta puhuu kumppanuudesta vaalitarkkailun sijaan. Koska sille eivät kelpaa YK:n vaalitarkkailun yleiset periaatteet, muun muassa Nica­raguan kaikki presidentinvaalit tarkkaillut Centro Carter jäi pois.

Asianmukaista tarkkailua tai ei, sandinisteilla ei ole aikomustakaan luovuttaa valtaa. Ei, vaikka vaalitulos sitä vaatisi. Kahdeksan­kymmentäluvun sotavuosina sisä­ministerinä toiminut Tomás Borge teki asian selväksi vuoden 2006 vaalivoiton jälkeen sanomalla, että tämä valta on ja pysyy, kävi tulevissa vaaleissa miten tahansa.

Vuoden 1990 vaalitappion trauma painaa sandinistijohtoa, ja Borgen mukaan sen tuskan ei anneta enää toistua. Vaalikampanjan loppusuoralla sandinistijohto käy kovilla kierroksilla menneiden takia, vaikka Ortegan johto gallupien mukaan on ­12 prosenttia.

Alemánin avulla sandinistit ovat eliminoineet tehokkaasti vahvan opposition. Nyt Ortegalla on vaaleissa päävastustajanaan konservatiivinen iäkäs radiotoimittaja ja yrittäjä Fabio Gadea joka on yrittänyt muodostaa yhtenäistä rintamaa vasemmalta oikealle Ortegaa vastaan.

Gadea on onnistunut lyömään kiilaa Alemán-Ortega ­-akseliin, mutta Alemánin uskollinen kannattajakunta on riittävä siivittämään Ortegan vaalivoittoon ja viemään Gadealta tarvittavat äänet.

Ortega korjaa satoa

Tietty määrä kannatusta Ortegalla on joka tapauksessa. Hän johtaa sandinistipuoluetta, joka on monille nicaragualaisille vallankumouksen ihanteen synonyymi. Puolueella on vankka kannattajajoukkonsa – johdettiin sitä miten armottoman epädemokraattisesti tahansa.

Vaaliprosessin tai Ortegan esikunnan laittomuudet eivät tunnu tavallista kansalaista juuri liikuttavan. Ortegan megakokoisten kuvien alla kadulla kysymys hänen jatkonsa suhteen tuntuu olevan kovin pragmaattinen: onko Ortegalla valtakirjaa jatkaa? Mitä hän on saanut aikaan?

Monilla mittareilla mitattuna Ortega onkin saanut aikaan paljon enemmän kuin edeltävät liberaalihallitukset, joiden ansiolistat jäivät lyhyeksi. Ne olivat tehottomia, nepotistisia ja korruptio tähtitieteellistä luokkaa.

Oman jälkensä Nicaraguan kehitykseen ovat jättäneet kansainväliset rahoituslaitokset epäonnistuneilla rakennesopeutus- ja köyhyysohjelmillaan. Kehitysapua Nicaraguaan on pumpattu 1980-luvulta lähtien reilut 20 miljardia dollaria. Köyhyys maassa ei ole vähentynyt.

Ihmisten silmissä 20 vuoden demokratian oppitunti Nicaraguassa näyttää olleen vain rosvouksen ja henkilökohtaisen vallantavoittelun peittävä kulissi. Herääkin kysymys, mitä nicara­gualaiset ovat parikymmenvuotiselta demokratialtaan saaneet ja onko se millään lailla vahvistanut heidän uskoaan länsimaisen oikeus­valtion perusarvoihin.

Ehkä ei, mutta Ortegaa tehottomuus on hyödyttänyt.

Niinpä rivikansalaisen oikeustajua ei tunnu hiertävän sekään, että Ortegan perhe junailee Chavezin avokätistä 500 miljoonan dollarin vuositukea miten haluaa, vailla mitään parlamentaarista valvontaa. Osa menee kansallisiin sosiaaliohjelmiin, osa puoluetta ja Ortega-Murillon imagoa vahvistaviin lyhytnäköisiin hankkeisiin, osa suoraan perheen ja lähipiirin tileille. Niillä ostetaan muun muas­sa miljoonia maksavia televisiokanavia.